1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotkan meripäivät

Kotkan Meripäivät aiotaan perua – tapahtumapäällikkö: ''En näe siirtoa vaihtoehtona''

Lopullisen päätöksen Meripäivien kohtalosta tekee Kotkan kaupunginhallitus ensi maanantaina.

Kotkan meripäivät
Kotkan Meripäivät
Meripäivät oli tarkoitus järjestää heinäkuun lopussa Kotkan Kantasatamassa. Arkistokuva vuodelta 2019.Antro Valo / Yle

Kotkan Meripäivät aiotaan perua tältä vuodelta.

Hallitus päätti keskiviikkona kieltää suurten, yli 500 hengen tapahtumien järjestämisen ainakin heinäkuun loppuun asti koronatartuntojen ehkäisemiseksi.

Päätöksen myötä Meripäiviä ei voida järjestää suunnitellusti heinäkuun lopussa. Tapahtumaa ei aiota myöskään siirtää myöhempään ajankohtaan.

– Meillä ei ole tällä hetkellä siirtosuunnitelmia, koska tilanne on epävarma myös loppukesän suhteen. Tällä hetkellä näkisin kyllä, että Meripäiviä ei tulla tänä vuonna Kotkassa näkemään, Kotkan tapahtumapäällikkö Tiina Salonen sanoo.

Salosen mukaan Meripäivät on kokoluokaltaan niin iso tapahtuma, ettei sen siirtäminen esimerkiksi seuraavalle viikonlopulle elokuun puolelle ole yksinkertaista. Meripäivien suunnitelmiin vaikuttaa myös elokuun ensimmäiselle viikonlopulle suunniteltu sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoo.

– Sen suunnitelmat vaikuttavat myös meihin. Tällä hetkellä en näe siirtoa vaihtoehtona. Pidän sitä tässä kohtaa epävarmana, koska emme tiedä, miten tilanne kehittyy.

Lopullisen päätöksen Meripäivien kohtalosta tekee Kotkan kaupunginhallitus ensi maanantaina.

Salosen mukaan tapahtumajärjestäjillä on olemassa jonkinlaisia varasuunnitelmia, mutta niistä hän ei kerro vielä tarkemmin.

– Niistä kerrotaan luultavasti heti, kun viralliset päätökset saadaan.

Isot talousvaikutukset

Meripäiviä on tähän saakka suunniteltu koronaviruksen aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta normaalisti, mutta suunnitelmissa on kuitenkin huomioitu se mahdollisuus, ettei tapahtumaa järjestetä.

– Olemme jonkin verran pystyneet jo ennakoimaan tulevaa vuotta. Osa meidän tuottamastamme materiaalista ja ohjelmasta on varmasti siirrettävissä seuraavalle vuodelle.

Meripäivien ohjelma oli suunniteltu valmiiksi. Kokonaisuudessaan tämän vuoden ohjelmaa ei aiota ensi vuodelle siirtää.

– Siirrämme sitä mitä pystymme, ja mikä on mahdollista ja järkevää. Reagoimme aina vuoden mittaan tapahtuviin asioihin ja ilmiöihin, joten en näe edes tavoitteena, että ohjelmaa siirrettäisiin samanlaisena ensi vuodelle. Meillä on esimerkiksi yksi uusi tapahtumapaikka ja ohjelmakokonaisuus, jota ei nyt päästy tänä vuonna ollenkaan testaamaan. Sitä tullaan varmaan jossain muodossa ensi kesänä kokeilemaan, tapahtumapäällikkö Tiina Salonen sanoo.

Meripäivien peruuntumisesta aiheutuu Salosen mukaan suurin taloudellinen tappio koko Kotkan seudulle.

– Saamatta jäävät aluetaloudelliset vaikutukset ovat mittavat tämän kokoluokan tapahtumassa. Tottakai myös organisaatiolle aiheutuu menetettyjä tuloja. Euromääriä on vielä hankala sanoa.

Koronaviruksen aiheuttama epävarmuus on Salosen mukaan ollut todella raastavaa esimerkiksi sen takia, että Meripäivillä on paljon yhteistyökumppaneita ja alihankkijoita.

– Hekin ovat olleet yhtä epävarmassa tilanteessa.

Lue lisää:

Kotkan Meripäivät varautuu tapahtuman peruuntumiseen tänä kesänä – "Odotamme kovasti sitä, että hallitukselta tulisi linjauksia"

Koronaviruksen vaikutuksista Kymenlaaksoon voi lukea kootusti täältä

Tuoreimmat valtakunnalliset koronavirusuutiset täällä

Lue seuraavaksi