Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi tuntuvaan kasvuun ensimmäistä kertaa vuosiin

Rajun kasvun taustalla ovat koronaviruksen aiheuttamat laajat lomautukset.

Varsinais-Suomi
Työnhakija TE-toimistossa Pasilassa Helsingissä.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Varsinais-Suomen TE-toimistossa oli maaliskuun lopussa 24 500 työtöntä työnhakijaa. Tähän lukuun kuuluvat myös lomautetut. Koronakriisin myötä työttömien määrä kasvoi nyt 5000 henkilöllä.

Viime vuoden maaliskuuhun verrattuna määrä kasvoi 28 prosenttia. Hitaimmin työttömyys kasvoi Varsinais-Suomessa Salon seudulla.

Tilanne Varsinais-Suomessa on kuitenkin muuta maata hieman aurinkoisempi. Työttömien osuus työvoimasta on maakunnassa 10,7 prosenttia, kun koko maassa se on 11,8 prosenttia.

Työttömien määrä kasvoi kaikkien maan ely-keskusten alueella.

Huhtikuun aikana työttömien määrä tavallisesti vähenee, mutta koronaviruksen vaikutusten myötä tilanne on tällä kertaa poikkeuksellinen. TE-toimistoon tulleiden työttömyysilmoitusten mukaan huhtikuun aikana lomautus on vielä alkamassa noin 700 henkilöllä.

Yt-neuvottelut ovat vielä käynnissä reilussa 400:ssa työpaikassa. Uusien yt-neuvottelujen aloittaminen on te-toimiston analyytikon Juha Pusilan mukaan tasoittunut viime viikosta alkaen.