Suomessa kokeillaan sovellusta, jolla koronaan sairastunut seuraisi itse terveyttään ja hoitohenkilökunnan soittorumba vähenisi

Suomalaisen yhtiön sovellus ollaan ottamassa käyttöön ainakin Oulussa.

Sairauden oireet
sairaanhoitajia suojavaatteissa korona vastaanotossa ulko olevlla Oulussa
Tähän saakka hoitohenkilökunta on soitellut kotona sairastaville potilaille ja kysynyt heidän voinnistaan. Kuvassa koronahoitajia Oulun Kontinkankaan sairaalan koronavastaanoton edustalla.Marko Väänänen / Yle

Suomalaisen Kaiku Healthin kehittämästä syöpäpotilaiden oireita seuraavasta sovelluksesta on kehitetty pikavauhtia versio, jossa koronaan sairastuneet voivat seurata omaa vointiaan ja samalla välittää tiedot terveydenhuoltoon.

Palvelun uudenlaisen käyttötarkoituksen muokkaaminen onnistui nopeasti, koska tiettyjen syöpähoitojen oireet muistuttavat myös koronaviruksen yhteydessä esiintyviä oireita.

– Pohjalla oli älykäs oireseuranta, jonka ominaisuuksia voitiin hyödyntää myös tässä. Se on nopeuttanut kehitystyötä, kertoo Kaiku Healthin toimitusjohtaja Lauri Sippola.

Suomessa syöpäseurantasovellus on ollut käytössä esimerkiksi useissa yliopistosairaaloissa ja Euroopassa muun muassa kymmenillä syöpäklinikoilla. Uuden käyttötarkoituksen rakentaminenkin käynnistyikin sveitsiläisen sairaalan tarpeesta.

Koronaseurantaan muokattu sovellus on jo aiemmin otettu käyttöön Geneven yliopistollisessa sairaalassa Sveitsissä ja koko Geneven kantonin alueella. Suomessa sovelluksen käyttöön ottamisen etulinjassa on Oulu, jossa se on määrä ottaa käyttöön ensi viikolla.

Sovelluksen käyttö on vapaaehtoista

Apulaisylilääkäri Eila Erkkilä Oulun kaupungin hyvinvointipalveluista toteaa, että sovelluksen avulla kotona sairastavien potilaiden vointia voidaan seurata tarkasti ilman paljon henkilöstöä sitovaa päivittäistä soittelua potilaille.

Koronavirukseen sairastuneiden vointi voi muuttua nopeasti ja oireiden seuranta on tärkeää. Erkkilä kertoo, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, missä tilanne on ollut jo pitkään vakavampi, kymmeniä hoitajia ja lääkäreitä on soittanut sairastuneita läpi. Se on syönyt resursseja.

– Sovelluksella potilaat tai omaiset pystyvät päivittämään itse omat oireensa. Voimme soittaa niille, joilla oireet pahentuvat.

Kaiku Healthin koronaviruksen oireisiin kehittämä sovellus tabletin näytöllä.
Oireseurantapalvelun käyttö on vapaaehtoista, ja se toimii älylaitteen kautta.Kaiku Health

Kun potilas saa positiivisen tuloksen koronatestistä, tarjotaan jatkossa myös sovellusta käytettäväksi, kertoo erikoissuunnittelija Satu Malmqvist Oulun yliopistollisesta sairaalasta.

Rekisteröitymisen jälkeen potilas saa päivittäin oireseurantakyselyn.

– Oireseurannassa on noin kymmenen kysymystä kuumeesta, hengenahdistuksesta ja yleisestä voinnista. Tarkoitus on saada aikaisessa vaiheessa oireiden paheneminen esiin ja potilas oikea-aikaiseen hoitoon.

Lauri Sippola kertoo, että sen jälkeen, kun Geneven yliopistollinen sairaala kertoi käytön aloittamisesta, kiinnostus sovellusta kohtaan on ollut kovaa.

Käytännössä toimivia digitaalisia ratkaisuja COVID-19-potilasseurantaan ei ole ollut Sippolan mukaan vielä laajalti olemassa, vaikka kehitystyötä myös tällä saralla tehdään monessa paikassa.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus