1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sanna Marin

Pääministeri Marin on etätöissä varotoimenpiteenä – Kesärannassa työskennelleen lähipiirissä todettu koronatartunta

Marin testataan koronaviruksen varalta. Hänen kerrotaan olevan oireeton.

Sanna Marin poistumassa Säätytalolta 22. huhtikuuta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Pääministeri Sanna Marin (sd.) työskentelee torstaista lähtien toistaiseksi virka-asunnossaan Kesärannassa. Marin on etätöissä varotoimenpiteenä, kertoo valtioneuvoston kanslia (VNK) tiedotteessaan.

VNK:n mukaan Kesärannassa on viime viikon lopulla työskennellyt henkilö, jonka lähipiiriin kuuluva henkilö sai keskiviikkona positiviisen tuloksen koronavirustestissä.

Kesärannassa työskennelleen henkilön kerrotaan olevan oireeton. Hän on ollut karanteenissa siitä lähtien, kun hänen lähipiirissään ilmaantui oireita.

VNK:n mukaan kyseinen henkilö ei Kesärannassa työskennellessään kohdannut pääministeriä, hänen perhettään eikä pääministerin esikuntaa. Marinin altistumisen mahdollisuutta pidetään hyvin matalana.

Pääministeri jatkaa töitään normaalisti etäyhteyksien välityksellä. Tänään torstaina Marin osallistuu etänä EU-ministerivaliokunnan kokoukseen, suuren valiokunnan kuulemiseen ja Eurooppa-neuvoston videokokoukseen.

Marin testataan koronaviruksen varalta. Hänen kerrotaan olevan oireeton ja voivan hyvin.

Voit keskustella aiheesta 24.4.2020 klo 23:een saakka.

Lisää aiheesta:

Sisäministeri Ohisalo: Poliisi voi sulkea puistoja ja hajottaa väkijoukkoja vappuna – hallitus tarjoaa tilalle virtuaalivappua

HUSin Järvinen purkaisi koronarajoituksia – "Pitäisi yrittää saada sitä väestönosaa sairastamaan, jolle tauti ei todennäköisimmin ole vaarallinen"

Uusimmat tiedot koronaviruksesta