1. yle.fi
  2. Uutiset

Pohjoisenkin festarikesä hiljeni – Qstockin festivaalijohtaja: "Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin festivaalit"

Isot yleisötapahtumat kielletään heinäkuun loppuun saakka. Suuria festareita perutaan muun muassa Oulussa ja Kalajoella.

festivaalit
Yleisöä Qstockissa.
Oulun Kuusisaaren festivaalialueella ei nähdä tänä kesänä kymmentuhatpäistä yleisöä. ArkistokuvaNelli Kenttä / YleX

Hallituksen eilinen linjaus kieltää isot kesätapahtumat koronatilanteen takia vaikuttaa Pohjois-Pohjanmaallakin lukuisiin tapahtumiin, ja vähintään kymmeniin tuhansiin ihmisiin.

Esimerkiksi kesän suurtapahtuma Qstock perutaan Oulussa. Perinteinen festari on viime vuosina vetänyt kahden päivän aikana yhteensä noin 40 000 katsojaa Kuusisaareen. Festivaalijohtaja Mikko Forstén ymmärtää hallituksen päätöksen.

– Onhan tämä hurja tilanne, mutta hallituksen linjaus on ihan oikea. Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin festivaalit, kyllä terveys pitää aina laittaa etusijalle.

Taloudellisia tappioita on Forsténin mukaan vielä vaikea arvioida, mutta esimerkiksi vuodelta 2018 Qstock-yhtiö kirjasi yli 400 000 euron tuloksen.

Tapahtuman taustalla on myös muita loppuunmyytyjä ja hyviä vuosia, joten katsetta on käännetty jo ensi vuoden kesään, kertoo Forstén

– Meillä on onneksi taloudellista puskuria, ja tilanteesta selvitään. Artistienkin kanssa on jo aloitettu siirtoneuvottelut ensi vuodelle.

Oulun festarikesään kuuluu myös Nelonen Media Liven järjestämä iso kolmipäiväinen Suomi Pop -festivaali.

Myös Kalajoen kesään olisi kuulunut useita isoja festivaalitapahtumia, jotka joudutaan perumaan. Esimerkiksi Kalajoen Juhannukseen ja heinäkuiseen Hiekkasärkät soi -tapahtumaan odotettiin yhteensä kymmeniä tuhansia kävijöitä, kertoo Juhannusjuhlien promoottori Juha Laitala.

Lisäksi moni muu pohjoisen tapahtumajärjestäjä miettii tulevaa. Esimerkiksi Hailuodossa järjestettävä Bättre Folk on jo ilmoittanut, että festari ei toteudu suunnitellusti heinäkuussa, mutta siirtoa elokuulle selvitetään vielä.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi