1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. leikkaushoito

Keskussairaalat lisäävät maltilla leikkauksia – potilaiden kiireellisyyden arviointi on työlästä

Koronakriisin aikana pohjalaissairaaloissa on jäänyt tekemättä satoja suunniteltuja leikkauksia. Jonojen purku voi kestää jopa ensi kevääseen saakka. 

leikkaushoito
Ylilääkäri Matti Viitanen
Leikattavien potilaiden valinta vaatii nyt tarkkaa pohdintaa ja selvittelyä, myöntää Seinäjoen keskussairaalan operatiivisen toiminta-alueen johtaja Matti Viitanen.Tarmo Niemi/Yle

Sairaaloissa on varauduttu viime viikot poikkeuksellisiin työtehtäviin, minkä vuoksi suunnitellut hoidot ja leikkaukset ovat vähintäänkin puolittuneet.

– Leikkaukset vietiin noin 45 prosenttiin normaalista suunnitellusta toiminnasta. Kun meillä tavallisesti leikataan viikossa 65 leikkaussalissa, niin nyt on leikattu viimeiset viikot 30 salissa, selvittää operatiivisen toiminta-alueen johtaja, ylilääkäri Matti Viitanen Seinäjoen keskussairaalasta.

Ilmajokelaisen Jukka Nisulan säännöllisiin reumahoitoihin sairaalan poikkeustila ei kuitenkaan ole vaikuttanut. Hän saapui alkuviikosta sairaalanmäelle hoitokäynnille.

– Kuusi viikkoa sitten kävin keskussairaalassa viimeksi ja nyt on ensimmäinen hoitokäynti tänä korona-aikana, Nisula totesi sairaalan ulko-ovilla.

Jukka Nisula ei arkaillut sairaalakäyntiä maakunnan rauhallisen koronatilanteen vuoksi. Sen sijaan hän myöntää pelänneensä hieman sitä, että hoitoaika perutaan.

– Viime viikolla soitin sairaalaan ja varmistelin, että hoito toteutuu suunnitellusti.

Leikkauksia lisätään porrastetusti lähiviikot

Seinäjoen keskussairaala lisää parhaillaan porrastetusti leikkauksia ja vastaanottokäyntejä, koska maakunnan koronatilanne on rauhallinen.

Vapun jälkeen suurin osa leikkaussaleista pitäisi Seinäjoella olla jälleen käytössä.

Vaasassa leikkauksia lisätään toistaiseksi hyvin maltillisesti.

Tilanne helpottuu Vaasan keskussairaalassa jonkin verran, kun loppuviikosta loputkin sairaalan työntekijöiden karanteenijaksot päättyvät. Peräti 55 sairaalan työntekijää on ollut karanteenissa pääsiäisen tienoilta saakka.

– Kaiken aikaa seuraamme tilannetta ja valmiutta lisätä leikkauksia ja vastaanottoja. Leikkausten määrää laskettiin meillä alunperinkin vähemmän kuin monessa muussa sairaalassa, kertoo Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen.

Myös Keski-Pohjanmaan keskussairaalasta kerrottiin viime viikolla, että sairaala on valmis lisäämään leikkauksien ja vastaanottokäyntien määrää.

Lue seuraavaksi: Ihmiset peruvat tai siirtävät jo lääkäriaikojaan itse ja seuraukset voivat olla vakavia – Johtajaylilääkäri: Huoli on nyt kova

Pisimpään odottaneitakin leikkauksiin

Viime viikkoina sairaaloissa on tehty lähinnä vain päivystyksellisiä ja kiireellisiä leikkauksia.

– Kaikkein kiireellisimpiin leikkauksiin ovat meillä kuuluneet syöpäleikkaukset, hyvin kivuliaat selkäleikkaukset ja sellaiset leikkaukset, joita ei voi siirtää tuonnemmaksi, Matti Viitanen kertoo Seinäjoen keskussairaalan tilanteesta.

Kiireettömätkin leikkaukset saattavat pitkän odotuksen aikana muuttua ainakin puolikiireellisiksi, ellei jo lähes tulkoon päivystyksellisiksi.

Matti Viitanen

Kun leikkauksia nyt lisätään, myös hoitotakuujonossa pisimpään olleilla on toivoa päästä leikkauspöydälle.

– Meillä on se ongelma, että kiireettömätkin leikkaukset saattavat pitkän odotuksen aikana muuttua ainakin puolikiireellisiksi, ellei jo lähes tulkoon päivystyksellisiksi, Matti Viitanen toteaa.

Vaikea valinta leikkauspöydälle

Leikattavan valinta ei ole sairaalalle helppo tehtävä.

– Se on aikamoista jonojen ja paperien plaraamista ja soittelua potilaille.

Päälle tulevat vielä maakunnan alueelliset tasa-arvotoiveetkin.

– Jos jatkohoito edellyttää perusterveydenhuollon mukanaoloa, on tärkää, ettei sitten kuormiteta liikaa jotakin tiettyä yhteistoiminta-aluetta, Viitanen kertoo.

Ikä ei yksin ratkaise

Yli 70-vuotiaita on kehotettu nyt pysymään kotona, mitä se tarkoittaa heidän leikkauksiin ja vastaanottokäynneille pääsylleen?

– Ikä ei yksinään tietenkään ole raja. Voi olla, että kaikkein iäkkäimmät potilaat eivät edes suostu nyt tulemaan leikkaukseen, Matti Viitanen toteaa.

Eli pääsevätkö alle 70-vuotiaat leikkauksiin tällä hetkellä iäkkäämpiä helpommin?

– Tietysti sen voi noinkin ajatella. Uskoakseni meillä on kuitenkin sellaisia leikkausryhmiä, joissa iällä ei oikeastaan ole merkitystä ja pystymme leikkaamaan kaikenikäisiä.

Seinäjoen keskussairaalan tehohoitoyksikkö
Koronaan varautuminen on tarkoittanut sairaaloissa henkilökunnan perehdyttämistä uusiin tehtäviin, muun muassa tehohoitoon. Tarmo Niemi / Yle

Koronavalmius nakertaa edelleen leikkausmääriä

Leikkausmäärät eivät palaudu Etelä-Pohjanmaalla kevään aikana normaalitasolle, koska pandemian etenemistä on vaikea ennakoida.

Jos korona vyöryykin alueelle, suunnitelmia on taas muutettava.

– Joudumme sitä miettimään ja päivittäin harkitsemaan, että voidaanko leikkaustoiminta viedä suunnitellusti läpi. Tässä tietysti taas toivotaan potilailta ymmärtämystä. Melko lyhyellä aikavälillä voimme joutua perumaan näitä uudelleenkäynnistettyjä kutsujakin, Viitanen harmittelee.

Leikkausjonot ovat kasvaneet sadoilla potilailla

Koronakriisin aikana pohjalaissairaaloissa on jäänyt tekemättä satoja suunniteltuja leikkauksia ja jonot ovat kasvaneet.

– Ovathan ne ikävä kyllä kasvaneet aivan liikaa. Olimme vielä jouluna kohtuullisen hyvin hoitotakuussa, mutta nyt hoitotakuujonot ovat jo useammalla erikoisalalla reilusti paukkuneet.

Matti Viitanen laskee, että Seinäjoen keskussairaalassa on leikattu menneiden koronaviikkojen aikana 400–500 potilasta vähemmän kuin mitä normaaliaikaan olisi tehty.

Mikäli tämä koronapandemia kestää syksyyn, olemme todella vaikeuksissa.

Matti Viitanen

Jonojen purku voi kestää jopa ensi kevääseen saakka.

– Mikäli tämä koronapandemia kestää syksyyn, olemme todella vaikeuksissa. Jos pääsemme sairaalan kesäsulkuun saakka kohtuullisen hallitusti, niin selviämme tästä.

Viitanen kuitenkin ennustaa, että syksyllä ja vielä vuoden kuluttua keväälläkin sairaalassa puretaan jonoja ja sopeutetaan toimintoja.

Kesälomat suunniteltu mutta ei vahvistettu

Kun kädet ovat täynnä työtä ja korona vaanii kaiken aikaa nurkan takana, sairaaloissa varmasti pelätään myös kesälomien puolesta.

– Kyllä meillä tarkoitus on pyörittää lomia lähes normaalisti. Jos pandemia vyöryy kesällä päälle koko voimallaan, niin kyllähän sitten lomia joudutaan siirtämään.

Seinäjoen keskussairaalassa ei ole vielä juurikaan vahvistettu ensi kesän lomia.

– Ne on kyllä suunniteltu, mutta ne vahvistetaan vasta vähän tuonnempana, Matti Viitanen kertoo.

Katso täältä oman maakuntasi koronavirustilanne

Lue seuraavaksi