Turkissa väitellään koronakuolemien todellisesta lukumäärästä – hallitus kieltää kaunistelevansa lukuja

Turkissa on nyt eniten tartuntoja koko Lähi-idässä, ja tartuntojen määrä kasvaa nopeimmin heti Yhdysvaltojen ja Venäjän jälkeen.

koronavirus
Nainen rukoilee hengityssuojain kasvoillaan moskeijassa Istanbulissa keskiviikkona.
Hengityssuojainta käyttävä nainen rukoili keskiviikkona moskeijassa Istanbulissa.Eredem Sahin / EPA

IstanbulTurkissa koronavirustartuntojen lukumäärä kasvaa nopeasti ja on ylittänyt jo 100 000 vahvistettua tartuntaa vain reilussa viidessä viikossa.

Terveysministeriön mukaan melkein 2 500 ihmistä on kuollut tuona aikana.

Turkissa on nyt eniten tartuntoja koko Lähi-idässä, ja tartuntojen määrä kasvaa nopeimmin heti Yhdysvaltojen ja Venäjän jälkeen.

Turkin lääkäriliitto, monet terveysalan ammattilaiset sekä oppositio ovat kuitenkin kyseenalaistaneet viralliset luvut väittäen niiden olevan alakanttiin.

Turkin rintasairausyhdistys kysyi tällä viikolla, miksi Turkin suurimmassa kaupungissa Istanbulissa kuolinluvut olivat korona-aikana nousseet jopa 10 prosenttiyksiköllä edellisvuoden kevääseen nähden – suhteessa enemmän kuin mitä virallisista koronakuolinluvuista voisi päätellä.

Vastaavana aikana myös Mustanmerenrannan Trabzonissa puolestaan kuolinluvut olivat hypänneet jopa neljänneksellä.

– Pelkäämme, että jos tätä ei selitetä, ongelma syvenee, yhdistys sanoi tiedotteessaan tällä viikolla.

Kävelijöitä Istanbulin Galata-sillalla maanantaina.
Kävelijöitä Istanbulin Galata-sillalla maanantaina.Sedat Suna / EPA

Turkin kuolintilastot ovat kiinnittäneet huomiota myös maailmalla: New York Times -lehtikin kirjoitti tällä viikolla Istanbulin kuolinlukujen olevan korkeammat (siirryt toiseen palveluun) tänä keväänä kuin mitä koronatilastojen vaikutus antaisi olettaa. Lehti listasi useita muitakin (siirryt toiseen palveluun) maita, joissa oli vastaava tilanne.

Terveysministeri Fahrettin Koca tyrmäsi New York Timesin kirjoituksen sanomalla sen "perustuvan Turkki-vastaisuuteen".

– Olemme avoimesti jakaneet tietomme Maailman terveysjärjestön kanssa, Koca sanoi.

Hallitus on myös muistuttanut siitä, etteivät ihmiset pääse maan sisäisten tiukkojen matkustuskieltojen vuoksi Istanbulista kotipaikkakunnilleen. Tämä heijastuu edelleen Istanbulin kuolinlukuihin.

Lääkäri Ylelle: sairastuneita on todella paljon

Kuitenkin myös sairaaloissa, joissa koronapotilaita hoidetaan, virallisia lukuja on epäilty.

Istanbulilaisessa koronasairaalassa työskentelevä ensiapulääkäri sanoo sairastuneita tulevan päivittäin siinä määrin, että viralliset tartunta- ja kuolinluvut tuntuvat ihmeellisen pieniltä.

– Sairastuneita on todella, todella paljon. Viralliset luvut ja meidän omat vaikutelmamme eivät kohtaa. Emme tietenkään voi tietää kaikkien Turkin sairaaloiden tilannetta, mutta tämä on mielipiteeni, hän sanoo Ylelle.

Sairaalan ensiapuun tulee päivittäin noin 1 250 koronaan sairastuneeksi epäiltyä ihmistä. Keskimäärin 8–10 heistä joutuu lääkärin mukaan heti teho-osastolle.

Lääkäri kertoo sairaalaan tulleen koronatapauksia jo "viikkoja ennen" kuin Turkin hallitus ilmoitti ensimmäisistä tartunnoista 11. maaliskuuta.

Hän halusi esiintyä tunnistamattomana, koska valtion työntekijänä hän ei saa antaa haastatteluja medialle. Moni muu kieltäytyi haastattelusta peläten hallinnon virallisten tietojen epäilemisestä mahdollisesti koituvia seurauksia.

Nainen juhlii etänä Istanbulissa kansallisen riippumattomuuden ja lasten päivää. Sitä vietettiin Turkissa torstaina.
Nainen juhlii - turvallisesti kotoaan käsin - Istanbulissa kansallisen riippumattomuuden ja lasten päivää. Sitä vietettiin Turkissa torstaina.Sedat Suna / EPA

Yksi tärkeä kuolinlukuihin heijastuva ongelma on koronavirustestien epäluotettavuus.

Maailman terveysjärjestö suosittelee sellaisten tapausten kirjaamista erikseen ylös, missä potilaan on epäilty kuolleen koronavirukseen, mutta testi on kuitenkin näyttänyt negatiivista tulosta.

Tätä ei Turkki tee, maan lääkäriliitto sanoi viime viikolla. Siksi liiton mukaan kuolintodistuksiin päätyy usein kuolinsyyksi muu kuin covid-19.

– Iso osa testituloksista on negatiivisia, vaikka potilaalla olisi selvästi covid. Joudumme siksi kirjaamaan kuolinsyyksi "hengitysvajauksen" tai "tartuntataudin" tai jonkun muun, Ylen haastattelema lääkäri sanoo.

Koska testeihin ei ole luottamista, epäiltyjen koronapotilaiden keuhkot kuvataan lähes aina.

Sairaaloissa ei toistaiseksi ole paniikkia

Turkin sairaaloissa ei kuitenkaan ole nähty sellaista paniikkia kuin vaikkapa Italiassa, ainakaan toistaiseksi.

Pahin on toki vasta edessä: Turkin viranomaiset odottavat epidemian huippukohdan sijoittuvan toukokuun alkuun.

Turkissa on kuitenkin nykyaikaiset sairaalat ja verrattain paljon tehohoitopaikkoja kansainvälisestikin vertailtuna.

Terveydenhuollon laajentaminen ja uusien sairaaloiden rakentaminen ovatkin olleet yksi syy presidentti Recep Tayyip Erdoğanin AK-puolueen suosioon kannattajien parissa.

Tällä viikolla hallitus esitteli eri turkkilaisyritysten yhteistyössä valmistamat 100 uutta tehohoidossa käytettävää hengityskonetta, joita aiotaan valmistaa lisää, myös vientiä varten.

Turkissa oli aluksi pahoja puutteita hoitohenkilökunnan suojavarusteissa. Istanbulissa ongelma on korjattu, osaksi yksityisillä avustuksilla. Syrjäisemmillä paikkakunnilla pula kuitenkin jatkuu.

Kuten muissakin maissa, hoitohenkilökuntaan kuuluvia sairastuu usein ja lääkäreitä ja sairaanhoitajia on kuollut.

– Meidän sairaalassamme henkilökuntaa ei ole testattu, mutta moni on jo sairastunut. Luulen että minä ja puolisoni sairastimme jo covidin lievänä, mutta en voi olla varma, arvioi lääkäri.

Ulkonaliikkumiskieltoja yhä useammin

Tartuntojen lukumäärän kasvaessa hallitus on turvautunut ajoittaisiin ulkonaliikkumiskieltoihin.

Oppositio on vaatinut pidempijaksoista täyttä kieltoa, mutta Turkin hallinto ei halua enempää vahingoittaa Turkin jo huojuvaa taloutta.

Turkissa alkoi keskiviikkoyönä uusi nelipäiväinen ulkonaliikkumiskielto, joka sulki koteihinsa valtaosan Turkin 82 miljoonasta asukkaasta.

Kyseessä on kolmas ja pisin ulkonaliikkumiskielto. Terveydenalan ammattilaiset ovat kuitenkin epäilleet kausittain määrättävien ulkonaliikkumiskieltojen tehoa, koska ennen niitä ihmiset käyvät ruokakaupoissa tavallista enemmän.

Erityisesti ensimmäisen viikonloppukiellon ilmoittamista seurasikin kaaos, kun kiellosta ilmoitettiin vain paria tuntia aiemmin ja ihmiset ryntäsivät samaan aikaan ostoksille.

– Näemme edellisperjantain vaikutukset tulevina viikkoina, sanoi lääkäri Özlem Kurt Azap Turkin lääkäriliitosta, ennustaen Turkissa sairastuneiden lukumäärän yhä vielä nousevan.

Istanbulilaiset leipurit leipoivat keskiviikkona suuret määrät leipää ennen torstaista sunnuntaihin ulottuvaa ulkonaliikkumiskieltoa.
Istanbulilaiset leipurit leipoivat keskiviikkona suuret määrät leipää ennen torstaista sunnuntaihin ulottuvaa ulkonaliikkumiskieltoa.Sedat Suna / EPA

Presidentti Erdoğan on povannut normalisoitumista toukokuun lopulla. Tämän moni haluaakin kuulla: silloin päättyy muslimien paastokuukausi ja ihmiset suuntaavat lomille tai sukuloimaan.

Eräs asiantuntijaraportti taas veikkasi varovasti kesäkuun puoltaväliä.

Ironista kyllä, toistaiseksi korona-aika on vähentänyt kuormitusta ensiapuosastoilla. Sinne ei nimittäin enää tulla aivan pikkuasioiden takia.

– Vitsailemme välillä keskenämme, että mitäköhän tapahtui sille potilaalle, jolla oli jotain kutinaa – kutiseekohan hänellä vieläkin? Tai että onkohan sen yhden potilaan polvi vielä kipeä? Ylen haastattelema lääkäri hymähtää.

Lue lisää:

Väkijoukot ryntäsivät paniikkiostoksille Turkissa ennen ulkonaliikkumiskieltoa – parin tunnin kaaos teki tyhjäksi viikkojen tiukat koronatoimet

Turkki ilmoitti ensimmäisestä koronaviruskuolemasta – monia kalvaa huoli tartuntojen laajuudesta

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus