Pelko vanhempien jaksamisesta korostuu kevään lastensuojeluilmoituksissa – Vaasan palvelualuejohtaja: "Nyt on tavallista vakavampia huolia"

Seinäjoella lastensuojeluilmoituksia on tehty koronakriisin aikana enemmäin kuin muuna aikana. Vaasassa ja Keski-Pohjanmaalla määrä on pysynyt samana.

lastensuojeluilmoitukset
lapsi leikkii hiekkalaatikolla
Vaasassa ilmoitusten sisältö on ollut vakavampi kuin aiemmin.Marja Väänänen / Yle

Lastensuojeluilmoituksia, samoin kuin yhteydenottoja sosiaalipäivystykseen, on Seinäjoella kirjattu tämän kevään eli koronakriisin aikana enemmäin kuin muina vuosina.

Keski-Pohjanmaalla ja Vaasassa sen sijaan lastensuojeluilmoitusten määrä on pysynyt samalla tasolla kuin aiempina vuosina.

Seinäjoella lastensuojeluilmoituksia tehtiin 11.3.– 22.4. välisenä aikana yhteensä 248 kappaletta. Edellisenä vuonna vastaavana aikana tehtiin 226 ilmoitusta. Ilmoitusten määrässä on kasvua reilut 20 kappaletta.

Vaasassa lastensuojeluilmoitusten määrä pysynyt ennallaan

Vaasassa alkuvuoden aikana tehtyjen lastensuojeluilmoitusten määrä on suurinpiirtein sama kuin aiemmin.

Kun esimerkiksi vuoden 2018 alkuvuonna tammi-maaliskuussa lastensuojeluilmoituksia tehtiin 358 kappaletta, niin tänä vuonna niitä on tehty 361 kappaletta.

Vaasassa on mietitty, miksi lastensuojeluilmoitusten määrä ei ole monen muun kaupungin tavoin noussut. Selkeää syytä sille ei ole löydetty.

Julkisuudessa on pohdittu, onko sillä vaikutusta, että koulut ja päiväkodit eivät ole täysimittaisessa toiminnassa.

Ei ole, todetaan Vaasata.

– Sivistystoimi ei ole aikaisemminkaan ollut se suurin ilmoittajataho. Sen osuus lastensuojeluilmoituksista on 15 prosenttia. Lastensuojeluilmoituksia tulee eniten poliisilta, hätäkeskukselta, läheisiltä ja nimettömiltä, kertoo palvelualuejohtaja Jussi Björninen Vaasan kaupungilta.

Vanhempien jaksaminen huolenaiheena

Sekä Seinäjoella että Vaasassa lastensuojeluilmoitukset ovat koskeneet usein vanhempien tilannetta.

Seinäjoelta kerrotaan, että ilmoituksissa nousevat esille vanhempien parisuhdeongelmat, väsymys ja ahdistuneisuus sekä lasten etäkouluhaasteet.

Vaasassa keväällä (1.2.-21.4.) tehtyjen ilmoitusten yleisin syy on ollut vanhempien jaksaminen tai psyykkinen vointi. Muita syitä ovat olleet vanhempien päihteidenkäyttö, perheväkivalta ja siihen liittyen lapsen väkivaltakokemus.

Vaasasta todetaan, että koulunkäynnin ongelmat eivät vielä näy ilmoituksissa.

– Se kyllä näkyy selvästi, että vanhempia kuormittaa tämä tilanne. Lapset ovat kotona, vanhempien pitää huolehtia etäopetuksesta, omista töistään ja kaikesta muustakin. Se varmasti näkyy, Jussi Björninen pohtii.

Lastensuojeluilmoitusten määrä Vaasassa ei siis ole noussut, mutta ilmoitusten sisältö on ollut vakavampi kuin aiemmin.

– Meillä on sellainen näppituntuma, että nyt on tavallista vakavampia huolia. Huolet liittyvät nimenomaan vanhempien jaksamiseen ja näitä ilmoituksia on tullut enemmän juuri vanhempien tilanteesta kuin lasten, Björninen sanoo.

Lasten piirtämiä tauluja seinällä
Jarkko Heikkinen / Yle

Korona-ajalla on myös paljon hyviä puolia

Poikkeusaikana perheiden harrastukset ovat jääneet tauolle ja yhteinen aikan on lisääntynyt.

Lastensuojelusta kerrotaan, että perheistä tulee viestejä, että on hienoa olla yhdessä, eikä ole kiire minnekään.

Illat ovat monessa paljon harrastavassa perheessä rauhoittuneet ja harrastusten harjoitteita tehdään vanhempien silmien alla.

Monelle koululaiselle etäkoulu on tarjonnut helpotusta arkeen: kun kouluun ei tarvitse mennä, niin kiusaajatkin pysyvät poissa.

– Osalle perheistä ja lapsista tämä aika on varmasti hyvää aikaa. Perheet viettävä enemmän aikaa yhdessä, ulkoilevat enemmän yhdessä ja retkeilevät. Kaikella on aina puolensa, hyviäkin puolia on paljon, Björninen toteaa.

Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne