Etkö saanut haluamaasi lounasta? Osalla ravintoloista on nyt vaikeuksia saada tarvitsemiaan raaka-aineita

Erikoisempia tuotteita, kuten sisäfilettä ja lohta, voi olla vaikea saada, mutta myös perustuotteista on ollut pulaa.

ravintolat
Gastrobar3 yrittäjä Kirsi Keskitalo annostelee silakkalaatikkoa.
Ravintoloitsija Kirsi Keskitalo tarjoaa asiakkaileen lunaaksi silakkalaatikkoa. Keskitalon mukaan ihmiset kaipaavat nyt makuja maailmalta, mutta myös lohturuokaa. Jarmo Nuotio / Yle

Lounasruokaa hakiessa voi yllättyä, kun tarjolla ei olekaan samaa ruokaa kuin alun perin piti tai ruoka on loppunut kesken.

Se johtuu siitä, että ravintolat eivät tällä hetkellä välttämättä saa tukusta kaikkia tarvitsemiaan tuotteita. Tieto tulee usein lyhyellä varoitusajalla, jolloin ennakkoon suunniteltu ruokalista täytyy uusia pikaisesti.

Matkailu ja ravintolapalvelut MaRalle on kuitenkin tullut ravintoloitsijoilta vain satunnaisia ilmoituksia raaka-aineiden puutteesta. Tilanne on vaikein alueilla, joissa tukkuja ja ravintoloita on harvakseltaan, kuten esimerkiksi Kainuussa.

– Kerran tilasin 25 kiloa viipaleperunaa, eikä sitä tullut ollenkaan. Piti alkaa miettiä, mistä Kainuusta löytäisi niin paljon perunaa, kertoo kajaanilaisen Gastrobar3 ravintolan yrittäjä Kirsi Keskitalo.

Keskitalon ravintolassa esimerkiksi lounasannokset suunnitellaan niistä raaka-aineista, joita on tarjolla.

Mies katsoo pizzauunin edessä kohti kameraa, edessä hampurilainen.
Ravintoloitsija Olli Kolehmaisella on ollut välillä vaikeuksia saada esimerkiksi täytteitä hampurilaisiin. Arkistokuva.Elisa Kinnunen / Yle

Bistro Casa Biancan yrittäjä Olli Kolehmaisen mukaan tällä hetkellä ei voi tietää etukäteen, mitä tukusta uupuu. Erityisesti erikoisempia raaka-aineita ei saa, mutta myös perustarvikkeita on yllättäen voinut tulla niukasti.

– Esimerkiksi burgerilihaa ei ole välillä saanut. Myös tuoreista kasviksista on ollut pulaa.

Kaikki on nyt pienempää

Se, että et saakaan toivomaasi lounasruokaa, on monen asian summa: ravintolat kärsivät asiakaskadosta, joten tukkutilausten määrä on pienentynyt. Siitä taas kärsivät tukut, joiden on pakko supistaa valikoimaansa muun muassa hävikin välttämiseksi. Tämän lisäksi monet kuljetusfirmat pyörittävät toimintaansa minimimiehityksellä, jolloin kuljetuksia ei ole yhtä paljon kuin aiemmin.

– Jos jotain tiettyä raaka-ainetta haluaa, niin pientä määrää ei välttämättä lähdetä kuljettamaan. Kuljetuksia on rajoitetusti, joten osalla ravintoloista on tyydyttävä siihen, mitä on, summaa MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi.

Kespron Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen myyntipäällikkö Ilpo Korkala kertoo, että hyllyissä on lähinnä tuoteryhmien päätuotteita, eli niitä, joita ravintolat tilaavat eniten.

– Nyt menee ravintoloissa eniten take away -ruokaa, joka on usein burgeria, pizzaa tai kebabia. Esimerkiksi lohta tai sisäfilepihvejä ravintolat eivät nyt tilaa.

Korkalan mukaan erikoisempiakin tuotteita on tarjolla, jos ravintolat tilaavat niitä hyvissä ajoin.

Apua lähiruoasta?

Kasviksia ja muita raaka-aineita ravintolat saavat normaaliin tapaan todennäköisesti vasta, kun poikkeusolot ovat Suomessa takana. Sitä ennen yksi keino valikoiman monipuolistamiseen voi olla lähiruoka. Jos raaka-aineita saisi suoraan tuottajalta, ravintola ei olisi niin riippuvainen tukun valikoimasta.

Sen hyödyntäminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista.

– Lähituotteiden volyymi on usein pientä, eli siellä ei välttämättä voida vastata tarpeisiin. Lähiruoka voi myös kasvattaa annoksen hintaa 15–20 prosenttia, ja kaikki asiakkaat eivät ole valmiita sitä maksamaan, sanoo ravintoloitsija Kirsi Keskitalo.

Oletko huomannut raaka-aineiden niukkuutta tilatessasi ruokaa? Keskustele 28.4 kello 23:een asti.