Jyväskylän Kongressikeskuksen osakkeen käypä lunastushinta viisinkertaistui välimiesoikeudessa

Jyväskylän Messut tarjosi kongressikeskuksen osakkeesta pienomistajille 490 euroa kappaleelta.

Jyväskylän Messut Oy
Jyväskylän Paviljonki pääovi
Normaalioloissa Paviljongissa järjestetään vuosittain satoja tapahtumia. Koronan vuoksi toiminta on toistaiseksi keskeytetty.Heli Kaski / Yle

Välimiesoikeus on antanut päätöksensä Jyväskylän Kongressikeskuksen osakkeiden lunastushinnasta.

Tänään annetun päätöksen mukaan osakkeen käypä hinta on 2 203,30 euroa messuyhtiön alun perin tarjoaman 490 euron sijaan.

Päätös koskettaa 11 pienosakasta ja näiden omistuksessa olevia 23 osaketta.

Välimiesoikeuden kulut, noin 47 000 euroa, jäävät Jyväskylän Messujen maksettavaksi.

Riita osakkeiden hinnasta syntyi, kun Jyväskylän Messut ja Jyväskylän Kongressikeskus päätettiin fuusioida yhdeksi, messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta vastaavaksi yhtiöksi. Tämän toteuttamiseksi messuyhtiö halusi lunastaa kongressikeskuksen pienosakkaat ulos.

Valtaosa noin kuudestakymmenestä pienosakkaasta myi osakkeensa tarjotulla hinnalla.

Osa ei kuitenkaan suostunut luopumaan osakkeistaan epäoikeudenmukaisena pitämällään hinnalla.

Tarjottu hinta perustui kauppoihin, joilla Jyväskylän Energia ja sekä sittemmin lakkautettu kehittämisyhtiö Jykes luopuivat omistuksestaan kongressikeskuksessa. Samalla hinnalla osakkeensa messuyhtiölle myivät Keskimaa ja Keskisuomalainen Oyj.

Omistusjärjestelyjen myötä Jyväskylän Messuille siirtyi yli 90 prosenttia kongressiyhtiön osakkeista. Kun omistusoikeus osakeyhtiössä on näin suuri, syntyy omistajalle oikeus lunastaa vähemmistöomistajien osakkeet itselleen käypään hintaan.

Kongressikeskuksen omistajiksi päätyi 1990-luvun lopulla pienomistajia, kun Paviljongin toiminta haluttiin turvata osakeannin kautta.

Kannatusosakkeen hankintahinta oli tuolloin 10 000 markkaa eli noin 1680 euroa.

Jyväskylän Messut Oy:n omistavat Keskisuomalainen Oyj, Osuuskauppa Keskimaa, Keski-Suomen Osuuspankki sekä Jyväskylän kaupunki.

Lue myös:

Jyväskylän Messut ja Kongressikeskus fuusioidaan – osakkeiden lunastushinta närästää pienosakkaita