1. yle.fi
  2. Uutiset

Sääennusteet lupaavat poutaa vapulle

Tämän hetken ennusteen mukaan vappu on sateeton lähes koko maassa.

Kotimaan uutiset
Vappu 2019
Tällä hetkellä vappupäivä on aattoa lämpimämpi.Laura Railamaa / Yle

Varovaisten sääennusteiden mukaan etenkin vappupäivää vietetään poutaisessa säässä, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela.

Myös vappuaatto alkaa koko maassa aurinkoisena, mutta päivän aikana pilvisyys lisääntyy. Maan länsiosissa näyttäisi torstaina olevan pieni paikallisen sateen riski.

Maan etelä- ja länsiosissa lämpötila huitelee vappuaattona 5–10 asteessa. Itään ja pohjoiseen ennustetaan hieman viileämpää, noin 0–5 lämpöastetta.

Vappupäivä näyttäisi tällä hetkellä ehkä hieman aurinkoisemmalta ja asteen pari lämpimämmältä kuin aatto.

Vapun sääennusteet ovat kuitenkin vielä tässä vaiheessa varsin epävarmoja, ja muutoksia voi tulla vielä paljonkin. Tällä hetkellä ennuste lupaa kuitenkin ihan hyvää.

– Ei vapun sää tällä hetkellä pahalta näytä. Vähän viileältä näyttää, mutta ei vettä ainakaan kaatamalla pitäisi tulla, Koskela sanoo.

Lue seuraavaksi