1. yle.fi
  2. Uutiset

Korona tuli sotkemaan keskisuomalaisten ja japanilaisten saunayhteistyötä – Saunanlämmityskisojen tilalle ehkä virtuaaliset etälöylyt?

Keski-Suomessa järjestettävän Saunamaakuntaviikon tapahtumia ollaan jo koronatilanteen takia siirtämässä kesälle 2021.

saunat
Saunaravintola Kuuman sauna
Keski-Suomi julistautui maailman Saunamaakunnaksi vuonna 2015.Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Maailman Saunamaakunnaksi julistautunut Keski-Suomi ja japanilainen saunatapahtuma SAUNA FES JAPAN ovat aloittamassa yhteistyötä, mutta ajankohta ei ole koronatilanteen myötä helpoin mahdollinen.

SAUNA FES on yksi Japanin suurimmista saunatapahtumista. Keski-Suomi lähetti tänä keväänä virallisen kutsun japanilaistapahtumalle ja Finland Sauna Clubille osallistumisesta Saunanlämmityksen MM-kisoihin heinäkuulle 2020.

Nyt koronaviruspandemian vuoksi suunnitellaan kuitenkin uusia tapoja yhdistää saunakulttuureja.

Yksi tapa voisi olla esimerkiksi virtuaaliset saunaosallistumiset puolin ja toisin, kertoo projektipäällikkö Päivi Heikkala Visit Jyväskylästä kaupungin tiedotteessa.

Suomalaisen saunan historia Japanissa ulottuu vuoteen 1964. Tällöin ensimmäinen suomalaistyyppinen sauna rakennettiin Tokion kesäolympialaisten olympiakylän yhteyteen, tiedotteessa kerrotaan.

Esimerkiksi viime vuonna iso joukko japanilaisia osallistui Saunamaakuntaviikon yhteydessä järjestettyihin Saunanlämmityksen MM-kisoihin.

Saunamaakuntaviikon tapahtumia siirretään kesälle 2021

– Olemme seuranneet tiiviisti koronaviruspandemian vaikutuksia yleisötapahtumiin ja noudatamme hallituksen suosituksia. Vastuullisen matkailun periaatteet omaavana matkailualueena olemme päättäneet olla markkinoimatta Saunamaakuntaviikkoa tänä vuonna. Kaikkien ajatukset ovat vaikeassa tilanteessa olevissa yrittäjissämme. Yritämmekin tukea yrittäjiä erilaisin keinoin, esimerkiksi kertomalla alueestamme uudenlaisten, turvallisten mahdollisuuksien avulla, Heikkala sanoo tiedotteessa.

Osa vuoden 2020 saunatapahtumista järjestetään samassa muodossa vuonna 2021 ja ohjelmisto päivitetään Saunamaakuntaviikon viralliselle sivustolle.

Keski-Suomi on julistautunut maailman Saunamaakunnaksi vuonna 2015 ja Saunamaakuntaviikko on sen vuosittainen päätapahtuma, joka kokoaa maakunnan eri saunatapahtumat yhteen viikon ajaksi. Vuoden 2021 Saunamaakuntaviikkoa vietetään 26.6.–3.7.2021.

Lue seuraavaksi