Ylen kysely: Valtaosa arvioi kestävänsä koronarajoituksia hyvin – Samppanja Pariisissa vaihtunee samppanjaan parvekkeella, mutta se ei lannista

Nuorille, yksin asuville ja kotona lasta hoitaville rajoitusten kestäminen on vaikeinta.

koronavirus
Nuoria ryhmässä Mustikkamaan rannalla
Monet suositut ulkoilupaikat ovat ruuhkautuneet koronarajoitusten aikana. Sunnuntaina Helsingin Mustikkamaalla oli väljää.Antti Lähteenmäki / Yle

Alkaako kotoilu ja samojen tuttujen naamojen tuijottelu kyllästyttää? Et jaksaisi enää lähteä lenkkipolulle puolison tai perheen kanssa?

Haaveilet ystävien tapaamisesta kasvokkain, kahvilasta, leffateatterista, uimahallista, työpaikalle menosta? Ja silti jaksat noudattaa eristäytymisohjeita, ettet sinä tai naapurin mummo sairastuisi.

Vaikka korona-arki ja sen tuoma epätietoisuus vie voimia, valtaosa suomalaisista arvioi kestävänsä ihmisten tapaamisen välttelyä ja kotona pysyttelyä koronaviruksen välttämiseksi niin pitkään kuin on tarpeen.

Lähes kolmannes sanoo jaksavansa eristäytymistä kohtalaisesti, kunhan olot vapautuvat viimeistään kesällä.

Vain kaksi prosenttia Ylen kyselyyn vastanneista ilmoitti, ettei enää pysty noudattamaan koronaepidemian hidastamiseen liittyviä rajoituksia.

Koronan takia eristäytymisen sietokysely/ Taloustutkimus
Leena Luotio / Yle

Helsingin Mustikkamaalla polulla kulkijat väistelivät toisiaan sunnuntaina päivällä esimerkillisesti.

Niki Leskinen oli tullut kuntoilemaan kaveriensa kanssa. Hän arvioi pystyvänsä noudattamaan rajoituksia hyvin, sillä hän tekee muutenkin usein töitä kotona.

– Hyvin on pysynyt ote tässä, että ohjeet on kirkkaasti mielessä. Muutenkin käytän ehkä vähän liikaa aikaa koronaepidemian spekuloimiseen, niin ei pääse unohtumaan, mistä on kyse.

Niki Leskinen kuntoilupaikalla Mustikkamaalla
Niki Leskinen tapaa kavereita kuntoilun merkeissä. Antti Lähteenmäki / Yle

Nuoremmille eristäytyminen on selvästi vaikeampaa kuin muille. Vaikka kaikki käyttävät kännykkää, kaverien tapaaminen etänä tai turvavälin päästä voi tuntua vaikealta.

15–24-vuotiaista lähes puolet arvioi kestävänsä rajoituksia, kunhan niitä löysätään viimeistään kesällä. Toki melkein yhtä suuri osa arvioi kestävänsä rajoituksia hyvin. Vain viisi prosenttia sanoi kyselyssä, ettei enää pysty noudattamaan rajoituksia.

Koronan takia eristäytymisen sietokysely ikäryhmittäin
Koko kyselyn virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kun tuloksia tarkastellaan pienempien muuttujien kuten ikäryhmien kautta, virhemarginaali voi kasvaa.Leena Luotio / Yle

Korona-arki on ihanaa ja rankkaa

Perheenjäsenten seura näyttää helpottavan eristäytymistä, sillä itsekseen asuvat arvioivat kestävänsä tilannetta hieman huonommin kuin puolison tai lasten kanssa asuvat.

Koti-isistä tai äideistä kuitenkin lähes joka viides ilmoitti sietävänsä huonosti ihmisten tapaamisen välttelyä ja kotona pysyttelyä.

Iiris Pirjola perheineen ulkoilemassa Mustikkamaalla
Vaikeinta korona-aikana on ollut työskentelyn ja lapsenhoidon yhdistäminen, arvioi Iiris Pirjola. Antti Lähteenmäki / Yle

Perheensä kanssa Mustikkamaalla ulkoilemassa olleelle Iiris Pirjolalle koronarajoitusten noudattaminen ei ole kuitenkaan ollut vaikeaa.

– Onhan se tosi paljon muuttanut arkea, että nyt on poika kotona ja me myös etätöissä. Kaikki ollaan sitten siellä ja yritetään tehdä etätöitä kaksivuotiaan kanssa.

Korona-arki on hänestä ollut ihanaa, mutta myös rankkaa.

– Ei pysty olemaan yhtä aikaa läsnä töissä ja vanhempana.

Se helpottaa, että välillä pääsee leikkipuistoon tai luontoon.

– Tottakai toivoisi, että pian saisi hellittää ja jatkaa normaalia arkea.

Pariisi vaihtunee parvekkeeseen

Sauvakävelemässä ollut Eero Tamminen puolestaan arvioi, että korona on jopa parantanut hänen arkeaan.

– Positiivisesti on vaikuttanut, se on pakottanut liikkumaan. Nyt olen pystynyt säännöllisesti liikkumaan turvaetäisyyksillä. Tietysti negatiivisesti sillä tavalla, että tärkeät ihmiset, lapsenlapset erityisesti, heitä on pitänyt varoa ja katsella ikkunan läpi.

Eero Tamminen sauvakävelemässä Mustikkamaalla
Eero Tamminen arvioi olevansa hyvässä asemassa, sillä hänen yritystoimintansa ei ole koronasta kärsinyt.Antti Lähteenmäki / Yle

Rajoituksia noudatetaan hänen mielestään hyvin, vaikka turvavälin mitasta ulkoillessa onkin ollut monia tulkintoja.

– Kun käyn kaupassa, niin pistän hanskat käteen ja katson, ettei kukaan tule lähelle. Sehän on vähän epäselvää, miten täällä ulkona pitäisi toimia. Aluksi sanottiin metri ja jossain sanotaan, että kymmenen metriä, mutta kyllä täällä porukka väistää, se on ihan selvä.

Tamminen arvelee, että rajoitusten kanssa joudutaan elämään vielä pitkään ja suunnitelma vuoden kuluttua koittavan kultahääpäivän vietosta joudutaan heittämään romukoppaan.

– Samppanjaristeily Pariisiin ehkä jää nyt sitten toteuttamatta ja poksautetaan samppanja parvekkeella, hän arveli tyynesti.

Näin kysely tehtiin

Ylen Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi 1 497 henkilöä 21.–24.4.2020. Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja otos edustaa Suomen 15 vuotta täyttänyttä väestöä.

Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Ikäryhmien vastauksia esittävän grafiikan kuvatekstiä tarkennettu 28.4. kello 11.55: Koko kyselyn virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kun tuloksia tarkastellaan pienempien muuttujien kuten ikäryhmien kautta, virhemarginaali voi kasvaa.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Koronaelämä viikosta toiseen vie voimia ja vaatii epävarmuuden sietämistä – Psykologi: "Liiasta ankaruudesta itseä kohtaan ei ole hyötyä"

Korona synkensi näkymät, mutta valtaosa luottaa työpaikan säilyvän – Ylen kysely: Omaan talouteen luottavien määrä kasvanut maaliskuusta

Minkälaisia jälkiä korona jättää perheisiin: Lisää lapsia vai avioeroja? Neljä asiantuntijaa kertoo, miten perheet selviävät kriisistä, joka mullisti arjen

Urheilu vaihtuu olueen, lukeminen ei onnistu – koronayksinäisyys on monelle lamauttavaa, mutta voi tästä seurata hyvääkin, sanoo psykiatri

Yle kysyi kunnilta, pitäisikö koulujen avata ovensa jo toukokuussa: Oppimisen kannalta ei tarvetta, mutta lasten vointi huolettaa

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus