1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vanhojentanssivaatteet

Lukio keksi keinon saada kaikille vanhojentanssipuku – opiskelijajärjestö: "Olisi lohduton tilanne, jos kaikkien olisi pakko ostaa uusi mekko"

Imatran yhteislukio valmistelee somekampanjaa, jossa kaikki Suomen lukiot haastetaan kierrättämään vanhojentanssipuvut.

Vanhojentanssivaatteet
Vanhojentanssipuvun olkain.
Vanhojentanssimekko voi maksaa uutena useita satoja euroja.Kalle Purhonen / Yle

Imatran yhteislukiota käyvä Sanni Elomaa osallistui vanhojenpäivään tänä keväänä.

Elomaa kertoo, että oli hankkinut mekon alun perin käytettynä.

– En ollut miettinyt, että ostanko mekon käytettynä vai uutena. Kyseinen mekko sattui silmiini ja päätin sitten ostaa sen, Elomaa kertoo.

Mekko hoiti tehtävänsä vanhojenpäivänä, ja nyt Elomaa aikoo myydä sen. Mekko on myynnissä Zadaa-nimisessä sovelluksessa, jonka kautta voi myydä käytettyjä vaatteita

– Minulla ei ole mekolle mitään tarvetta enää.

Somekampanjalla vauhtia kierrättämiseen

Vanhojentanssipukuja kierrätetään nykyisin monia eri kanavia pitkin. Zadaan lisäksi pukuja myydään esimerkiksi Facebookissa ja Instagramissa.

Imatralla yhteislukio haluaa kuitenkin panna kierrättämisessä isompaa vaihdetta silmään. Syksyllä on tulossa somekampanja, jossa imatralaislukio haastaa kaikki Suomen lukiot kierrättämään vanhojentanssipukuja.

Lukio haluaa panna alulle asennemaailman muutoksen.

– Saataisiin jollakin tavalla hyväksyttävämmäksi, että oman puvun ei tarvitse olla uusi. Se on ihan yhtä hieno ja käyttökelpoinen, vaikka joku muukin olisi käyttänyt sitä aikaisemmin, kertoo Imatran yhteislukion maantiedon ja biologian opettaja Hanna Savolainen.

Tarkoituksena on, että nuoret lahjoittavat, vuokraavat tai myyvät edullisesti käyttämänsä puvun. Puvut pannaan esille lukioiden Facebook-sivuille.

– Nuoret ovat kyllä fiksuja ja ajattelevat omia kulutustottumuksiaan, sanoo Savolainen.

Imatran yhteislukion omalla Facebook-sivulla kampanja alkoi jo viime viikolla. Myynnissä on tällä hetkellä kaksi mekkoa.

Ympäristö kiittää, kun pukuja ei kuskata valtamerten takaa

Asennemuutoksen lisäksi kampanjan tavoitteena on lisätä vanhojen tanssien ekologista kestävyyttä

– Ekologista kestävyyttä lisää se, että puvut kiertävät ja niitä käytetään useamman kerran uudellen, sanoo Savolainen.

Kierrättäminen vähentää esimerkiksi tarvetta käyttää luonnonvaroja sekä vaatteiden kuskaamista valtamerten takaa.

– Uusia pukuja tilataan paljon Yhdysvalloista, ja niissä on öljypohjaista materiaalia, sanoo Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston kestävyystieteen dosentti Mirja Mikkilä.

Puvuissa on esimerkiksi öljypohjaista polyesterkangasta.

Ungdomar i festkläder dansar omkring i en gympasal.
Mekkojen helmat hulmusivat Loviisan lukion vanhojen tansseissa vuonna 2020.Yle/Lone Widestam

Dosentti Mirja Mikkilällä on tältä vuodelta omakohtaista kokemusta vanhojenpäivästä, sillä hänen kolme lastaan osallistuivat tansseihin.

Poikien puvut perhe vuokrasi, mutta tytön puku päätettiin pohdinnan jälkeen ostaa. Syynä olivat iltapukujen korkeat vuokrahinnat. Sen päälle olisivat tulleet kalliit puvun muokkauskustannukset.

Nyt tytön mekko on myynnissä.

Yle haastatteli Mikkilän perhettä myös vanhojen tanssien alla. Voit lukea jutun täältä.

Vintillä oleva puvut hyötykäyttöön

Uusi mekko voi maksaa uutena satoja euroja. Päälle tulevat kampaus- ja maskeerauskulut, jos niitä ei tee itse

Vanhojenpäivän tapahtumiin osallistuminen olisi kierrättämisen avulla mahdollista heillekin, joille se muuten olisi taloudellisesti liian iso satsaus.

Imatran yhteislukion maantiedon ja biologian opettaja Hanna Savolaisen mukaan Imatralla moni lukiolaisnuori jättää tanssit väliin vuosittain. Hän ei kuitenkaan suoraan pysty sanomaan, ovatko taustalla nimenomaan taloudelliset syyt.

– Aikaisemmin koko ikäluokka osallistui tansseihin. Nyt tuntuu, että yhä useampi jättää ne väliin.

Otaniemen lukion ensimmäiset vanhojen tanssit.
Pukuloistoa Espoon Otaniemen lukion vanhojen tansseissa vuonna 2020.Kristiina Lehto / Yle

Savolainen toivoo vanhojen tansseihin osallistuvilta myös rohkeutta kaivaa esimerkiksi mummolan vintiltä vanhoja pukuja käytettäväksi.

– Siinä on kulttuurisen kestävyyden ulottuvuus. Perinne on lukioissa hyvin pitkä ja mielellämme jatkamme sitä. Toisimme siihen kuitenkin uusia piirteitä, että se olisi kestävämpää.

Lue lisää: Kuvat kertovat vanhojenpäivien muutoksen 30-luvulta nykyaikaan – vanhuuden ihannoinnista teiniprinsessoihin ja jenkkivaikutteisiin

Imatralla oli tarkoitus järjestää jo tänä keväänä vanhojentanssipukujen näyttely, jossa käytettyjä pukuja olisi päässyt hiplailemaan, sovittamaan ja ostamaan. Sitten tuli korona. Nyt näyttelyä suunnitellaan syksylle.

Lisäksi tuleviin vanhojentansseihin on Imatralla suunnitteilla ainakin yksi kierrätysmateriaaleista tehty puku.

– Saataisiin sitä kautta näkyvyyttä ja rohkeutta pukeutua erilaisiin asuihin vanhojenpäivänä, kertoo Imatran yhteislukion maantiedon ja biologian opettaja Hanna Savolainen.

Päivän voi toteuttaa pienelläkin budjetilla

Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtajan Adina Nivukosken tuntuma on, että vanhojentanssipukujen kierrättäminen on nykyään yleistä ja hyväksyttyä.

Seinäjoen lukiosta ylioppilaaksi valmistunut Nivukoski tanssi itse vanhojenpäivänä vuonna 2018.

– Silloin oli tarjolla käytettyjä mekkoja ja moni hankkikin sellaisen.

Nivukosken mukaan nuoremmat lukiolaiset kysyivät tanssijoilta jo vanhojenpäivänä, olisiko mekko myynnissä seuraavaa vuotta varten.

En frisör lagar en uppsättning med flätor åt en ung kvinna.
Vanhojen päivän kampauksen voi tehdä itse. Moni käy kampaajalla, mikä lisää päivän kustannuksia.Malin Valtonen / Yle

Vanhojenpäivän ei tarvitse Nivukosken mukaan tulla kalliiksi.

– On paljon itsestään kiinni, kuinka paljon päivään haluaa käyttää rahaa. Kaveri voi laittaa meikit ja kaikki eivät mene kampaajalle.

Hänestä on hienoa, että kierrättämistä tapahtuu.

– Olisi lohduton tilanne, jos kaikkien olisi pakko ostaa uusi mekko. Kaikilla ei ole siihen varaa. Ylipäätänsä kierrättäminen on fiksua.

Lue seuraavaksi