Paula Takion kolumni: Asenteemme työttömiä kohtaan on kieroutunut

Työttömistä julkisuudessa liian usein esitetty kielteinen kuva ei ole totta. Ihmiset eivät ole laiskuuttaan työttöminä, kirjoittaa Paula Takio.

työttömyys
Paula Takio
Kalle Mäkelä

Uutiset tämän kevään massiivisista lomautuksista (siirryt toiseen palveluun) hätkähdyttävät. On vielä epävarmaa, kuinka moni lomautetuista päätyy lopulta työttömäksi. Tiedot kuitenkin pakottavat kysymään miten me tulevaisuudessa suhtaudumme työttömiin? Nykyinen asenneilmapiiri ei lupaa hyvää, vaikka työttömyys tai sen uhka koskettaa meitä kaikkia.

Ihmiset eivät lähtökohtaisesti ole laiskuuttaan työttömiä. Eivät työttömät ole työttöminä siksi, että heitä ei vain kiinnostaisi mennä töihin.

Silti nytkin esimerkiksi maatalouden työntekijäpulasta puhuttaessa silmille hyppää sosiaalisessa mediassa kommentointia siitä, että eivät ne työttömät korvauksineen kuitenkaan halua peffaansa sohvalta nostaa pelastaakseen maan pulasta. Voiko ikävää suhtautumista enää sen selvemmin tuoda julki?

Mietin työttömiä myös opiskelujen kannalta. Opiskelu on aina hyvä vaihtoehto varsinkin jos tai kun työttömyys uhkaa pidentyä. Jäin itse vuoden alussa opintovapaalle. Minulla on vakituinen työsuhde ja sen tuoma turva, ja minulla on lisäksi näin ollen mahdollisuus nauttia luvallisesta vapaasta. Saatoin jäädä opiskelemaan asioita, jotka minua kiinnostavat.

Työttömällä tätä ylellisyyttä ja vapautta ei ole.

Opiskelun pitäisi olla työttömällekin varsin joustavasti mahdollista ja taloudellisesti tuettua.

Työvoimapalvelujen sivuilta saa käsityksen (siirryt toiseen palveluun), että opiskelun pitäisi olla työttömällekin varsin joustavasti mahdollista ja taloudellisesti tuettua. Kuulen kuitenkin koko ajan toisenlaisia tarinoita.

Myös juuri televisiossa esitetyssä dokumentissa Unelma työstä tuli esille se, että vaikka työttömän omaehtoinen opiskelu vaatisi vain kaksi päivää kuukaudessa, siihen ei anneta mahdollisuutta työttömyyspäivärahan turvin. Tämä ei käy, vaikka työtön olisi valmis ottamaan töitä vastaan opiskelujen ohella. Ainoaksi vaihtoehdoksi tarjotaan toimeentulotukea, ja se taas on hankala köyhyysloukku.

Kuulin jo vuosi sitten aikuiskouluttajalta, että hänen ryhmissään oli jatkuvasti neljä tai viisikin opiskelijaa, jotka saivat opintojen jo alettua tiedon, että he eivät tule saamaan opintojensa ajalta mitään tukia. He joutuvat lopettamaan opinnot, koska ilman rahaa ei tule toimeen.

On hankala ja monimutkainen urakka selvitellä, saako opiskella ja mitä saa opiskella.

Nyt sosiaalisen median kautta olen saanut tietää, miten tahkeaa on opiskella, jos on työtön. On hankala ja monimutkainen urakka selvitellä, saako opiskella ja mitä saa opiskella. Usein tietoa ei ole mahdollista saada ennen kuin koulutus jo alkaa. Ja sitten päätös onkin kielteinen. Se ei ole inhimillistä vaan tuntuu kyykyttämiseltä.

Viimeksi minulle kerrottiin, kuinka työttömiä oli ajelutettu heille määrättyyn koulutukseen yli sadan kilometrin päähän suotta. Koulutuksen perumisesta oli päätetty perjantaina eikä viikonlopun aikana ollut koettu tarpeelliseksi tiedottaa asiasta osallistujille.

Järjestelmä ei yksinkertaisesti salli omaehtoista aktiivisuutta, ja aktiivisuudesta lähinnä rangaistaan tai kohtelu on muuten nöyryyttävää.

Työtön ajoi ne toistasataa kilometriä kuullakseen, että koulutus oli peruttu. Vaikea ajatella, että keitä tahansa koulutettavia kohdeltaisiin näin ala-arvoisesti, kun tiedossa on että ihmisiä tulee pitkien välimatkojen takaa.

Ihmisten välisissä keskusteluissa ihmetellään, miten kamalaa on, kun toisille maksetaan kotona notkumisesta. Samaan aikaan järjestelmä ei yksinkertaisesti salli omaehtoista aktiivisuutta, ja aktiivisuudesta lähinnä rangaistaan tai kohtelu on muuten nöyryyttävää.

Ihmisiä olisi kuultava enemmän kunkin opintotoiveista. Miten opiskelusta voidaan saavuttaa hyviä oppimistuloksia, jos ulkoapäin pakotetaan opiskelemaan jotakin ja jos opiskelija on koulutuksessa vastentahtoisesti? Työtön ei tällaisesta saa itselleen mitään hyötyä.

Olen nähnyt paljon halukkuutta monenlaiseen aktiivisuuteen, vapaaehtoistyöhön ja opiskeluun

Touhussa ei ole mitään tolkkua. Meillä ei ole varaa tuhlata resursseja jonninjoutavuuksiin. Kielteiset päätökset jostain ammattitaitoa lisäävästä tai uudistavasta koulutuksesta ja pakottaminen kummallisiin kurssituksiin tuntuvat väistämättä simputtamiselta.

En tunnista julkisuudessa usein esitettyä kielteistä ja kyynistä kuvaa (siirryt toiseen palveluun)työttömistä ja köyhyysloukussa elävistä ihmisistä. Olen nähnyt paljon halukkuutta monenlaiseen aktiivisuuteen, vapaaehtoistyöhön ja opiskeluun. Samaan aikaan olen nähnyt, miten aktiivisuus on tehty vähintäänkin hankalaksi ellei suorastaan mahdottomaksi.

Kaikenlainen omaehtoisen aktiivisuuden ja kiinnostuksen tukeminen olisi hyödyksi ei vain ihmiselle itselleen vaan myös yhteiskunnalle. Toivottavaa olisi myös, että viimeistään tässä vaikeassa tilanteessa lakattaisiin puhumasta ja ajattelemasta ikävästi jo muutenkin hankalassa tilanteessa olevista ihmisistä joukossamme.

Paula Takio

Kirjoittaja on kieltenopettaja ja kääntäjä, joka on työskennellyt kymmenen vuotta ammatillisessa koulutuksessa opettajana. Tänä keväänä hän on siirtynyt pohtimaan työkseen vapaaehtoisen palokunnan koulutussisältöjä ja intoilee rönsyilevästä puutarhasta.

Kolumnista voi keskustella 30.4. klo 23 asti.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus