Ähtärin yt-neuvottelut päätökseen

Eniten lomautukset koskisivat sivistyspuolella työskenteleviä.

lomautus
Opaste Ähtärin kunnan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnan rajalla
Opaste Ähtärin kunnan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnan rajallaHanne Leiwo/Yle

Ähtärin kaupunki on saanut yhteistoimintaneuvottelunsa päätökseen. Kaupungin henkilökuntaa tullaan mahdollisesti lomauttamaan tai osa-aikaistamaan. Myös tehtävänkuvan muutoksia saattaa tulla.

Toimenpiteet alkavat aikaisintaan kesäkuun alussa ja kestona lomautuksilla on enintään 90 päivää.

Eniten lomautukset koskisivat sivistyspalveluita ja siellä suurin ryhmä on varhaiskasvatuksessa työskentelevät. Esimerkiksi päivähoidossa on nyt koronakriisin aikaan lapsia 70, kun normaalisti lapsia on kaksisataa.

Teknisen toimen puolella lomautukset koskisivat tarvittaessa siivous- ja ruokapalveluita.