1. yle.fi
  2. Uutiset

Finn-Savotta ei lähde halpatyövoiman perään, vaan automatisoi – yhtiö panostaa kaksi miljoonaa euroa Karstulaan

Finn-Savotta valmistaa muun muassa rinkkoja, telttoja ja muita vastaavia raskaita tekstiilituotteita

automaatio
Tst-liiviin voidaan kiinnittää monenlaisia lisukkeita eri aselajien tarpeisiin.
Suurella osalla suomalaisista miehistä on kosketus Finn-Savotan tuotteisiin puolustusvoimien kautta. Arkistokuva.Arvo Vuorela / Yle

Savotta-repuistaan ja rinkoistaan tunnettu Finn-Savotta panostaa kaikkiaan noin kaksi miljoonaa euroa tuotantonsa tehostamiseen ja laajentamiseen Karstulassa pohjoisessa Keski-Suomessa.

– Ompeleva teollisuus ei ole juuri satsannut automaatioon, vaan mennyt halpatyövoiman perässä lähinnä Aasiaan. Me menemme vastavirtaan, ja lähdemme automatisoimaan merkittävän osan työvaiheistamme, sanoo Finn Savotan hallituksen puheenjohtaja Uljas Valkeinen.

Automatisaatioon liittyen Finn-Savotta hankkii yhteistyökumppaninsa Pohjonen Groupin osake-enemmistön, Pohjosen erikoisaloihin kun kuuluu juuri teollisuusautomaatio.

– Automaatiolla ei ole tarkoitus vähentää työvoimaa. Meille tulee todennäköisesti päinvastoin lisätä työpaikkoja, mutta työvoimaa on vaikea saada. Ompelijoita ei enää toisella aseteella kouluteta, Valkeinen sanoo.

Ensimmäiset robotit ja 3D-tulostin ovat jo saapuneet Karstulaan.

Finn-Savotta myös rakentaa kesän aikana Karstulaan noin 500 neliömetriä uutta tuotantotilaa.

– Uskomme, että näiden investointien avulla meidän on mahdollista tuplata liikevaihtomme. Meillä on ollut tuotantokapasiteetista jatkuvaa pulaa, sanoo Valkeinen.

Finn-Savotalla on kaikkiaan noin 110 työntekijää Suomessa ja Virossa. Tehtaat ovat täystyöllistettyjä myös nyt poikkeusoloissa.

– Hankaluutemme Suomessa on työvoiman saatavuus. Ompelijoita ei enää edes kouluteta toisella asteella, vaan koulutamme työntekiöitä itse, Valkeinen sanoo.

Finn-Savotta on 65-vuotias perheyritys. Sen liikevaihto oli viime vuonna 6,9 miljoonaa euroa, ja tilikauden voitto 800 000 euroa. Yhtiön tärkeimpiin asiakkaisiin kuuluu puolustusvoimat, ja se tekee myös Punaisen Ristin isot teltat.

Lue seuraavaksi