Kemijärvellä valmistellaan tarkastuslautakunnan puheenjohtajiston erottamista – puheenjohtaja: "Täällä pitäisi olla vaan leimasimena ja hyväksyä kaikki"

Yhdeksän kaupunginvaltuutettua jätti asiasta esityksen reilu kuukausi sitten. Nyt erottamista alkaa valmistella tilapäinen valiokunta.

kuntapolitiikka
Kemijärvi
Kemijärven kaupungintalo helmikuussa 2020.Pekka Viinikka/Yle

Kemijärvellä halutaan erottaa tarkastuslautakunnan puheenjohtajisto.

Maanantaina kokoontunut kaupunginvaltuusto päätti asettaa keskuudestaan tilapäisen valiokunnan valmistelemaan erottamista koskevaa asiaa. Päätös syntyi äänin 20-7.

Yhdeksän kaupunginvaltuutettua jätti asiasta esityksen reilu kuukausi sitten. Aloitteen ovat allekirjoittaneet valtuuston 1. varapuheenjohtaja Juha Pikkarainen (vas.) sekä jäsenet Pirkka Aalto (kd.), Markku Harju (sd.), Esa Kangas (sit.), Jukka Kortelainen (kok.), Lea Koskela (kesk.), Eino Meriläinen (sd.), Riitta Savukoski (kok.) ja Jani Tikkanen (vas.)

Aloitteessa kerrotaan, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Aulikki Imporanta on omalla toiminnallaan menettänyt allekirjoittaneiden luottamuksen, eikä heidän mielestään kykene johtamaan tarkastuslautakuntaa.

Perustellaan omavaltaisuudella

Esitystä perusteltiin sillä, että Imporannan toiminta tarkastuslautakunnan puheenjohtajana on ollut omavaltaista eikä tarkastuslautakunta ole sen takia kyennyt hoitamaan tehtäväänsä.

– Aulikki Imporannan johdolla tarkastuslautakunta on erityisesti keskittynyt kaupunginhallituksen antamaan konserniohjeen mukaiseen kaupungin kehitysyhtiön omistajaohjaukseen, kehitysyhtiön myöntämiin lainoihin ja päätöksentekoon osallistuneiden henkilöiden esteellisyyteen. Näin siitä huolimatta että edellä mainittuja asioita on tutkittu kahden lakimiehen ja poliisin toimesta, eikä selvityksissä ole havaittu mitään rikosta, aloitteessa todetaan.

Allekirjoittaneiden mukaan Imporannan käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa ja toiminta lautakunnan puheenjohtajana muistuttaa yksittäisiin henkilöihin kohdistuvaa ajojahtia.

Esityksen tekijöiden mielestä lautakunta ei Imporannan johdolla kykene hoitamaan myöskään tehtäväänsä sopeuttamisohjelman läpiviemisessä.

"Ihan tuulesta temmattuja"

Imporanta sanoo, etteivät perustelut pidä miltään osin paikkaansa, vaan hänet halutaan ulos, koska hän haluaa varmistaa että kuntapolitiikassa noudatetaan lakeja. Hänen mukaansa kunnassa tehdään salaisia päätöksiä, istutaan esteellisenä kokouksissa ja laitetaan käytäntöön lain vastaisia päätöksiä.

– Ne ovat ihan tuulesta temmattuja. Pitää saada pois se, joka tekee lakien mukaan, näin on tapahtunut ennenkin. En ole yhtään huolestunut, vaikka minut heitettäisiinkin ulos, mutta lain mukaan pitää mennä, Imporanta sanoo.

Imporannan mukaan kaikki liittyy sellutehdashanke Boreal Biorefiin, johon kaupunki on hänen sanojensa mukaan "antanut riskirahoitusta". Hän kertoo, että kunnassa on muutama vuosi sitten tehty salassa esimerkiksi päätös, jossa hankkeeseen annettiin 350 000 euroa.

– Tarkastuslautakunnan tulee katsoa rahavirtoja, mutta miten niitä saa tietää jos tehdään salassa? Imporanta kysyy.

– Täällä pitäisi olla vaan leimasimena ja hyväksyä kaikki.

Lue lisää:

Sellutehtaan rahoitusta käsitteli ryhmä jäävejä päättäjiä – tutkintapyyntö poliisille

Kittilän lisäksi muukin Lappi riitelee, nyt kunnanjohtajan eroa vaaditaan Kolarissa – tutkija näkee taustalla pienten kuntien ylisuuret hankkeet