1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Posti Group Oyj

Posti takoi aiempaa paremman tuloksen koronasta huolimatta

Paketteja toimitettiin vajaat 13 miljoonaa, kun vuotta aiemmin samana aikana määrä oli noin 12 miljoonaa.

Posti Group Oyj
Postin kuorma-autoja ja pakettiautoja Postintaipaleella Helsingin Ilmalassa.
Janne Järvinen / Yle

Postin oikaistu liiketulos kasvoi tammi-maaliskuussa 12,6 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 12,2 miljoonasta. Yhtiön liikevaihto laski noin kolme prosenttia 384,2 miljoonaan euroon.

Yhtiön mukaan koronaviruspandemia alkoi vaikuttaa liiketoimintaan negatiivisesti maaliskuussa, vaikka paketti- ja verkkokauppa hyötyi verkkokaupan kasvusta. Paketteja toimitettiin vajaat 13 miljoonaa, kun vuotta aiemmin samana aikana määrä oli noin 12 miljoonaa.

Posti on päivittänyt näkymiään tälle vuodelle. Yhtiö odottaa liikevaihdon laskevan koronapandemin takia. Sen sijaan oikaistun liiketuloksen ennakoidaan yhä kasvavan, sillä viime vuonna Postin tulosta rokotti postilakko.

Lue seuraavaksi