Terrafamen sulfaattipäästöt ylittävät huhtikuussa ympäristöluvan rajat – toukokuussa päästöt jäävät taas alle sallitun

Terrafame on joutunut poistamaan kaivosalueelta ylimääräisiä vesiä. Vedet ovat kertyneet kaivosalueelle leudon ja runsassateisen talven aikana.

Terrafame
Kyltti jossa lukee PUTKI.
Sulfaattipitoiset vedet johdetaan purkuputken kautta Nuasjärveen.Kalle Heikkinen / Yle

Terrafamen Sotkamon kaivoksen sulfaattipäästöt ylittävät huhtikuussa ympäristöluvan rajat, koska Terrafame on joutunut poistamaan kaivosalueelta ylimääräisiä vesiä. Vedet ovat kertyneet kaivosalueelle leudon ja runsassateisen talven aikana.

Kaivoksen ympäristölupaa valvova Kainuun ely-keskus antoi Terrafamelle helmikuussa sulfaateista kirjallisen huomautuksen.

Ely-keskuksen ympäristöasiantuntija Riina Päätalo sanoo, että tilanne on kuitenkin ennakoitua parempi, ja huhtikuussa sulfaattia pääsee Terrafamen kaivosalueelta ulos arviolta 200–300 tonnia yli sallitun määrän.

Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen kertoo, että huhtikuun päästöraja sulfaatille on tiukempi kuin toukokuussa.

– Purkuvesien mukana saa huhtikuussa juoksuttaa enintään 1 000 tonnia sulfaattia. Tämä tulee jonkun verran ylittymään. Toukokuussa tilanne on aivan toinen, koska silloin luparaja on 2 000 tonnia sulfaattia per kuukausi.

Toukokuun sulfaattipäästöt tulevat jäämään selvästi sallittujen alapuolelle, eivätkä myöskään vuositason rajat ole ylittymässä ely-keskuksenkaan mukaan.

Lukkaroinen tarkentaa, että kyse ei ole prosessivesistä, jotka ovat suljetussa kierrossa.

– Alueelle kertyy runsaasti lumen sulamisvesiä, jotka keräämme talteen ja puhdistamme ennen kuin laskemme ne ulos alueelta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi. (siirryt toiseen palveluun)

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)