Etäopiskelu ei haittaisi koululaisia, mutta päättäjäisten jääminen väliin harmittaa – ysiluokkalainen Pinja Kristo: "Joidenkin luokkakavereiden kanssa on oltu koko peruskoulu samalla luokalla"

Kysyimme koululaisilta, mitä he ajattelevat koulujen mahdollisesta avautumisesta vielä ennen kesälomia.

koulut
yhdeksäsluokkalaiset Emilia ja Pinja Kristo Rovaniemen keskuskentällä
Jalkapalloa harrastavat Kriston kaksoset Emilia (vas) ja Pinja käyvät kahdestaan potkimassa Rovaniemen keskuskentällä. Joukkueen yhteisiä harjoituksia ei ole.Annu Passoja / Yle

Jos koululaisilta kysyttäisiin, oppilaitosten ovet voisivat pysyä kiinni kesälomiin asti. Moni koululainen ja opiskelija toki kaipaa kavereita ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta etäopiskeluunkin on jo totuttu. Päättäjäisjuhlien väliin jääminen olisi harmi, mutta fyysinen yhdessäolo oltaisiin valmiita vaihtamaan vaikkapa videopäättäreihin.

Koulujen avaaminen kahdeksi viikoksi ennen kesälomia on hallituksessa esillä keskiviikkona iltapäivällä.

Aaron Rundgren, neljäsluokkalainen, Rovaniemi

"Toivon, että etäkoulua jatketaan. Kotona on helpompaa, koska voi keskittyä. Luokassa on yleensä aika kova meteli. Etäkoulussa voi myös vaikka syödä tunnin aikana. Koulukavereita ei ole ikävä, koska voimme puhua samalla kun pelaamme. Joskus käydään myös yhdessä pyöräilemässä. Se on vain hyvä että kevätjuhlia ei ole. Se on rasittavaa olla siellä lavalla ja laulaa tai esittää jotain."

Nelosluokkalainen Aaron Rundgren.
Neljättä luokkaa käyvä Aaron Rundgren on pystynyt keskittymään tehtäviin paremin kotona.Annu Passoja / Yle

Pinja Kristo, yhdeksäsluokkalainen, Rovaniemi

"Itse ainakin haluaisin jatkaa etäkoulua. Tuntuisi vähän turhalta yhtäkkiä mennä takaisin kouluun, kun on oltu näin kauan kumminkin etäkoulussa. Se kyllä vähän harmittaa että jää päättärit väliin, mutta olen sen jo hyväksynyt että niitä ei ole tänä vuonna. Joidenkin luokkakavereiden kanssa on oltu koko peruskoulun ajan samalla luokalla ja olisi kiva viettää viimeisiä aikoja yhdessä."

Emilia Kristo, yhdeksäsluokkalainen, Rovaniemi

"Kavereita olisi kiva nähdä koulussa, mutta kyllä minulle muuten käy tämä etäkoulu. Etäkoulu on mennyt ihan hyvin, arvosanat ovat pysyneet samoina. Se on itsestä kiinni, kuinka paljon haluaa kouluun panostaa. Rutiineja vähän kaipaan, kun olen kuitenkin yhdeksän vuotta joka päivä käynyt koululla. Päättäjäispäivänä ollaan varmaan jonkun videopuhelun kautta yhdessä kavereihin. Vähän ehkä laimeaa, mutta ei voi mitään."

Koululaiset Emilia ja Pinja Kristo.
Emilia (vas.) ja Pinja Kristolle etäkoulun jatkuminen sopisi.Annu Passoja / Yle

Juho Roininen, lukiolainen, Rovaniemi

"Toivoisin että normaaliin arkirytmiin pääsisi mahdollisimman pian takaisin. Että saisi käydä koulussa paikan päällä hoitamassa ne päivän duunit ja sen jälkeen jatkaa omaa elämää. Minusta tuntuu, että koulussa on paljon helpompi keskittyä. Kotona ei itsekuri riitä niin hyvin. Varsinkin päivän viimeisinä tunteina tahtoo helposti keskittyminen herpaantua muualle."

Lyseonpuiston lukion opiskelija Juho Roininen.
Lukiolainen Juho Roininen toivoisi, että arki palaisi pian.Annu Passoja / Yle

Edit Hustat, kahdeksasluokkalainen, Helsinki

“Etäkoulu on sujunut ihan hyvin. Välillä on vähän vaikeuksia, jos tulee jotain tehtäviä joita ei osaa palauttaa tai tulee uutta, mitä ei ole aiemmin tehnyt. Olisi tosi kiva, jos koulut avattaisiin. Olisi kavereita siinä ympärillä ja opettajienkin olisi helpompi antaa tehtäviä ja jos tulee jotain mieleen, niin olisi helpompi kysyä kasvotusten opettajalta. Jos kouluja ei avata ja tulee tosi iso tauko, niin voi olla kyllä tosi outoa mennä takaisin kouluun.”

Edit Hustat.
Emil Hustatin mielestä kasvotusten on helpompi kysellä neuvoja opettajalta.Kristiina Lehto / Yle

Tilda Karrinaho, kolmasluokkalainen, Helsinki

”Etäkoulu on ollut kivaa, kun on ollut enemmän tietokoneella ja virtuaalisesti. Tuntuu siltä, että koulut avataan vielä nyt keväällä, kun lapset eivät tartuta tai sairasta koronaa niin pahasti. Haluaisin, että koulut alkaisivat jo nyt, koska silloin voi nähdä kavereita ja opettajia.”

Tilda Karrinaho.
Tilda Karrinahon mielestä koulu voisi jo alkaa, vaikka etäkoulussakin on ollut kivaa.Kristiina Lehto / Yle

Henrik Savage, kolmasluokkalainen, Helsinki

"Etäkoulu oli ensiksi vähän jännittävää ja minulla ei ollut hyviä rutiineja, mutta nyt se on ok. On ikävä koulua, koska työskentelen koulussa paremmin. Koulut pitäisi avata, koska me juuri muutettiin ja haluaisin yrittää mennä kouluun meidän uudesta kodista, joka on lähellä koulua.”

Henrik Savage.
Henrik Savage on vastikään muuttanut koulun lähelle.Kristiina Lehto / Yle

Malena Rautio, yhdeksäsluokkalainen, Helsinki

”Minulla on ollut aika hyvä kevät koulun suhteen, vaikka koulut eivät ole olleet auki. Monella ystävällä ja minullakin on käynyt niiin, että on saanut enemmän keskityttyä tehtäviin, kun ei ole sellaista hälinää ympärillä. Olen sitä mieltä, että koulujen avaamista voisi kokeilla. Kouluun on vähän ikävä, näkisi ystäviä enemmän. Sitten taas toisaalta olen saanut paljon enemmän tehtyä ilman koulun penkillä istumista.”

Malena Rautio.
Malena Raution mielestä etäkoulussa on myös hyvät puolensa, kun meteliä ja häiriötä on vähemmän.Kristiina Lehto / Yle

Yle kysyi asiaa myös koululaisten vanhemmilta maanantaina. Tuolloisessa joukkoistuksessa kysyttiin, pitäisikö koulut avata toukokuussa ja jos pitäisi, aikovatko vanhemmat laittaa lapsensa kouluun vielä ennen kesälomia.

Kyselyyn vastanneista vanhemmista suurin osa pitäisi koulut kiinni ja opinahjoihin palattaisiin vasta kesän jälkeen. Jos koulut päätettäisiin avata, iso osa vanhemmista pitäisi siinäkin tapauksessa lapsensa etäopetuksessa kesälomaan asti.

Myös opettajien ammattijärjestö OAJ on toivonut, että koulut pidettäisiin kiinni kesälomiin asti.

Pääministeri Sanna Marin antaa eduskunnalle ilmoituksen koronakriisin hoidosta iltapäivällä. Erikoislähetystä voit seurata Yle Areenasta.

Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23 asti.

Lue myös:

Avataanko koulut vielä ennen kesälomaa? Hallitus yrittää päättää asiasta tänään