Sisko Savonlahden kolumni: Kun kärpänen lensi kurkkuuni, tajusin jotakin oleellista elämästä

Koronatartunnan välttämiseksi voi tehdä kaikkensa – mutta entä, jos vähempikin riittäisi, kysyy kirjailija Sisko Savonlahti.

pelko
Kirjailija Sisko Savonlahti
Retu Liikanen / Yle

Kun Suomi maaliskuussa siirtyi poikkeusoloihin, meni kansalaisten arki nopeasti uusiksi. Yksi sai työpaikalla eteensä pleksilasin, toinen alkoi ommella kotonaan kasvomaskeja. Kolmas keksi, että hei, tällainen hätätilannehan olisi mahtava tilaisuus hankkia hengityssuojia Kiinasta ja myydä niitä sitten Huoltovarmuuskeskukselle muutamalla miljoonalla – mikä voisi mennä pieleen?

Minä mietin, voisinko mitenkään kirjoittaa kolumnia mistään muusta kuin koronasta, totesin, että en, kirjoitin sen, ja päätin, että tämä saa luvan olla laatuaan viimeinen. Ja nyt, noh, kuten näette, kirjoitan jo toista.

Kävi nimittäin niin, että yhtenä iltana kärpänen lensi kurkkuuni.

Sinä iltana baarit saivat olla auki viimeistä kertaa ennen kuin niiden piti sulkea ovensa, näillä näkymin toukokuun loppuun saakka. Itse vietin koti-iltaa juomalla lonkeroa sohvallani ja katsomalla suoratoistopalvelusta niitä harvoja televisio-ohjelmia, joita en ollut vielä nähnyt.

Kun olin hauskanpitoni pitänyt, kannoin tietokoneeni keittiönpöydälle pannakseni sen lataukseen. Kumarruin koneen ääreen suu auki. Halusin keskittyä “Sammuta”-napin painamiseen, jotta en painaisi “Käynnistä uudelleen” -nappulaa ja joutuisi odottamaan koneen sulkeutumista ja käynnistymistä – vain, jotta voisin sulkea sen uudelleen. (Näinkin on joskus käynyt, ja muistan silloin ajatelleeni, että ainutkertaisen elämänsä minuutit voisi varmasti käyttää hyödyllisemminkin.)

Juuri ennen kuin painoin koneen kannen kiinni, ehdin nähdä ruudun edessä lentävän kärpäsen. Seuraavaksi tunsin jotakin ylimääräistä suussani.

Kävelin kylpyhuoneeseen ja ajattelin, että saatan ylireagoida. Minulla on sellaiseen taipumus. Ehkei suussani ollut kärpästä.

Olin väärässä. Ei tarvinnut kauaa selvittää kurkkua ennen kuin asianlaita selvisi. Kuollut kärpänen lävähti suustani lavuaariin.

Pelko sanoo: “Miten voit olla varma? Mitä tahansa voi tapahtua.”

Korona-ahdistus on tunnustettu tosiasia. Apuakin saa.

Pelolla ei ole juuri tekemistä järjen kanssa. Pelko ei sano: “Rauhoitu. Oletko muka kuullut yhdestäkään koronatartunnasta, joka on levinnyt kärpäsen kautta ihmisestä toiseen?”.

Pelko sanoo: “Miten voit olla varma? Mitä tahansa voi tapahtua.”

Aloin ajatella kärpäsen päivää. Näin sen sieluni silmin pubissa, joka sijaitsee korttelin päässä kotoani. Ehkä kärpänen oli lentänyt sielläkin jonkun suuhun, selvinnyt sillä kertaa elävänä, kuivattanut siipensä ja matkannut sitten minun luokseni. Tai ehkä se oli lennellyt pitkin ruokakauppaa, koskettanut siellä kaikkia mahdollisia pintoja ja sen jälkeen pysähtynyt lepäämään läheisen asuintalon ovenkahvalle. Ehkä se oli hieronut itseään ovisummerin painikkeisiin ja loppuhuipennukseksi puhdistanut itsensä sylkiklimpissä.

Tajusin, ettei näin voisi enää jatkua.

Silloin tajusin, kuinka paljon korona-ahdistus oli alkanut hallita elämääni. Olin herännyt joka aamu ajatellen, että tästä tämä painajainen taas alkaa. Olin tiedustellut ystäviltäni, desinfioivatko he vihanneksensa ennen kuin he panevat ne jääkaappiin, koska halusin tietää, pitäisikö minunkin. Olin puhunut tuntikausia puhelimessa ystäväni kanssa, joka oli ollut yksin kotona viisi päivää putkeen ja stressasi, voiko tartunnan saada postiluukusta tai ilmanvaihtokanavasta.

Aloin miettiä, kuinka kauan poikkeusolot vielä kestävät, ja sitä, minkälaista elämää haluan elää. Tajusin, ettei näin voisi enää jatkua.

Voin desinfioida kotonani jokaisen porkkanan ja paprikan, jonka kaupasta ostan. Voin sulkeutua neljän seinän sisään, pitää ikkunat säpissä ja miettiä koronaa vaikka vuorokauden jokaisena tuntina. Ja mitä luomiini kauhuskenaarioihin tulee, on varastoni näköjään ehtymätön. Mutta teinpä mitä tahansa, en voi hallita kaikkea, mitä maailmassa tapahtuu.

Se, mitä minä voin tehdä, on noudattaa virallisia suosituksia. Enempää ei vaadita. Ehkä tarvitsin kärpäsen kurkkuuni muistuttamaan minua siitä.

Sisko Savonlahti

Kirjoittaja on Helsingissä asuva toimittaja ja kirjailija, joka lopetti lihan syömisen vuonna 1995.

Kolumnista voi keskustella 4.5. klo 23.00 asti.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus