1. yle.fi
  2. Uutiset

Vapun viettoa valvotaan näkyvästi Helsingissä – poliisi: kaduille ja puistoihin ei ole syytä kokoontua

Koronaepidemian vuoksi perinteiset vapputapahtumat, esimerkiksi vappupuheet ja -kulkueet on peruttu.

vappu
Statyn Havis Amanda iklädd en vit studentmössa. I bakgrunden syns ett vimmel av människor.
Tänä vuonna Havis Amanda -patsasta ei lakiteta. Kuva viime vuodelta.Lehtikuva

Poliisi valvoo näkyvästi yleistä järjestystä ja turvallisuutta vappuna. Helsingissä poliisin partioita on liikkeellä selkeästi enemmän kuin tavanomaisena viikonloppuna.

Näin siitä huolimatta, että koronaepidemian vuoksi asetettujen kokoontumisrajoitusten toivotaan hillitsevän juhlintaa kaupunkien keskustoissa ja puistoissa.

Helsingin poliisin komisario Jarmo Heinonen sanoo, että ihmisten ei pidä tänä vappuna kokoontua sankoin joukoin keskustassa, esimerkiksi kaduilla ja puistoissa.

– Kaikkien on kannettava tästä vastuunsa, ja vanhempien on syytä muistuttaa nuoria siitä, että myöskään he eivät kokoonnu suurissa ryhmissä julkisilla paikoilla.

Helsingin keskustassa ei tänä vuonna järjestetä perinteisiä vapputapahtumia, -puheita ja -kulkueita.

– Esplanadin puistoon, Havis Amandan ympäristöön ja Kaivopuistoon ei ole syytä mennä, Heinonen sanoo.

Viime vuonna Kaivopuistossa arvioitiin käyneen kymmeniä tuhansia vapun juhlijoita.

Heinonen muistuttaa, että vaikka ihmiset kokoontuisivat pienissä ryhmissä, useista ryhmistä muodostuu äkkiä isoja satojen henkilöiden joukkoja, joissa yleinen järjestys ja turvallisuus voi vaarantua.

Poliisi toivoo myös, että etävapun juhlinta ei siirtäisi tavanomaisesti kaduilla ja puistoissa ilmenneitä ongelmia koteihin, vaan etävappu nähtäisiin mahdollisuutena.

– Juotaisiin ne kuohuviinit ja syötäisiin sillit fiksusti.

Vaneriaita ympäröi nyt Havis Amanda -patsasta

Vapun perinteisen juhlakalun Havis Amandan eli Mantan patsaan aitaus aloitettiin Helsingin Kauppatorilla jo maanantaina. Patsas aidataan tänä vuonna, kun koronaepidemia on siirtänyt perinteiset lakitusmenot toteutettavaksi virtuaalisesti.

Aiemmin perjantaina Helsingin markkinointipäällikkö Sanna Forsström kertoi, että Mantan ympärille pystytetään massiivinen, yli kaksi metriä korkea aitaus.

– Materiaali on varmasti sään ja erilaiset tilanteet kestävää.

Mantalle tulee aitojen lisäksi vappuaattona ja vappupäivänä vartiointi. Pyyntö Havis Amanda -patsaan aitaamiseksi tuli myös poliisilta.

Helsingin kaupunki ei varaudu lainkaan perinteiseen vapunviettoon. Kaivopuistoon ei tuoda vessoja, toreilla ei käydä vappukauppaa, julkinen liikenne ei aja ylimääräisiä vuoroja, ja tapahtumat on siirretty verkkoon.

Kaupunki tarjoaa netin kautta etävapun viettäjille esimerkiksi JVG:n konsertin ja virtuaalisen Mantan lakituksen.

– Pysytään kotona ylimääräisiä kontakteja välttäen. Fyysisessä Helsingissä ei tapahdu mitään. Vietetään perinteisen vapun sijaan maailman paras etävappu, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori painotti tiistaina Helsinki-kanavan tiedotustilaisuudessa.

Helsingin puistoja tuskin aidataan vapuksi

Paitsi Mantan lakitus myös monet muut Helsingin vappuun kuuluneet perinteiset tapahtumat on siis peruttu kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi viime viikolla , että poliisi ja kunnat voivat vappuna sulkea puistoja pois käytöstä viruksen leviämisen estämiseksi.

Helsingin markkinointipäällikön Sanna Forsströmin mukaan aitauksia esimerkiksi puistoihin ei Helsingissä kuitenkaan tällä tietoa olla rakentamassa.

Miten vietät vappua? Voit keskustella aiheesta 1.5. kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi:

Tässä uusimmat tiedot koronatilanteesta Suomessa ja maailmalla

Tässä uusimmat koronatiedot Uudeltamaalta

Lue seuraavaksi