Jari Ehrnroothin kolumni: Suomalaisuuden koodi

Suomalaisuuden snellmanilainen koodi selittää sen, miksi me niin hanakasti luovutamme ratkaisuvaltamme julkiselle vallalle, pohtii Jari Ehrnrooth kolumnissaan.

suomalaisuus
Kuvassa kolumnisti Jari Ehrnrooth.
Laura Railamaa / Yle

Hokema suomalaisten sääntöuskollisuudesta ei ole syntynyt tyhjästä. Vahva näyttö saatiin jälleen koronarajoitusten seuraamisesta.

Kovapäiseksi epäilty kansa noudatti sääntöjä huomattavasti säntillisemmin kuin THL:n johto, valtioneuvosto ja asiantuntijat uskalsivat odottaa (siirryt toiseen palveluun).

Stereotyyppinen suomalainen odottaa aina pahinta naama peruslukemilla.

Kun epidemia tukahtuu, kuolonuhrien lukumäärä jäänee ennakoitua alhaisemmaksi.

Koronaa lannistaa toinenkin suomalaisuuden peruspiirre, välttelevä etäkohteliaisuus. Tässä maassa on luontevaa pitää välimatkaa lähimmäisiin ja tervehtiä naapuria yhteen puristetuin huulin niukasti nyökäten.

Karanteenin kaidalle polulle meitä on ohjannut myös luottamus valtiovaltaa ja viranomaisia kohtaan.

Kriisin pitkittyessä laskut lankeavat, sielunmessuja soitetaan ja kansakunnan näytöllä vilkkuu yhteiskuntamoraali.

Ei meille tarvitse opettaa yhteisvastuullista kuuliaisuutta. Se on mielessä koko ajan.

Stereotyyppinen suomalainen odottaa aina pahinta naama peruslukemilla. Kun pääministeri lausuu jotakin tasapaksulla hallintokielellä, kansa tulkitsee sen vakavaksi elämänohjeeksi, josta ei niin vain poiketa.

Yhteenkuuluvuuden ja yhtenäisyyden tavoittelu, kansan kahtiajakautumisen torjunta, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon vaaliminen, kaikkien mukana pitäminen ja yhteisöllisyyden asettaminen yksilöllisyyden edelle tulevat olemaan koronakriisin jälkihoidossa kovaa henkistä valuuttaa.

Suomalaisuuden päivänä on kysyttävä, mistä kumpuaa tämä järkevä valtiokeskeinen yhteisvastuullisuus, joka on kuin luotu vaikeuksien voittamiseen.

Meillä isänmaan rakkaus on samalla valtionrakkautta, kenties lujemmin kuin missään muualla.

Aateperinnöstämme voi löytää kansakuntaa ohjaavan koodin, joka selittää ne erityispiirteet, joista kansamme tunnetaan.

Suomalaisuuden suuri linja J. V. Snellmanista Ilkka Niiniluotoon kiteytyy kollektiivisen persoonan käsitteessä.

Valtio-oppinsa (siirryt toiseen palveluun) (1842) alussa suomalaisuuden päivänsankari lainaa Rousseaun Yhteiskuntasopimusta, jonka mukaan yksilöpersoonat turvaavat elämänsä ja saavuttavat vapauden yhtymällä kollektiiviseksi ja moraaliseksi persoonaksi.

Snellman kuitenkin katsoo, että pelkkä yhteiskuntasopimus ei riitä, vaan valtion olemassaolo ja säilyminen edellyttävät kansallishengeksi kutsuttua eettistä sivistystä, jossa ”yksityinen ja yleinen tahto käyvät yksiin”. Tämä tietoinen yhdeksi yhtyminen vasta antaa yksilöpersoonille todellisen vapauden.

Omana aikanamme akateemikko Ilkka Niiniluoto on asiantuntijakyselyn mukaan kansakunnan johtava ajattelija. Hänen vaikutusvaltaisesta kynästään on lähtenyt filosofisia erittelyjä, päätelmiä ja perusteluja kaikille yhteiskuntaelämän aloille. Analyyttisena filosofina Niiniluoto paitsi ilmaisee ja selkiyttää sitä, miten tieteessä ja arkikielessä ajatellaan, myös ehdottaa ja täydentää käsityksiä, joita olisi perusteltua pitää totena.

Taannoin Niiniluoto esitti (siirryt toiseen palveluun), että ihmisryhmistä muodostuvat oikeushenkilöt kuten yhtiöt, yhdistykset ja valtiot eivät ole vertauskuvallisia vaan todellisia persoonia. Niillä on kollektiivisia uskomuksia, tietoa ja pyrkimyksiä, ja ne voivat olla itseisarvoisia moraalisia subjekteja, hän perusteli.

Näin sai uusimman versionsa se kollektiivisen moraalisen persoonan koodi, jonka Snellman asetti suomalaisuuden aateperintöön.

Valtiokeskeinen suomalaisuus on ollut kansallemme voimavara, mutta myös rasite.

Liian usein se on tarkoittanut yhteisöllisen yhtenäisyyden asettamista yksilöllisen vapauden ja itsenäisyyden edelle.

Historiastamme voi huomata, että liberaalin demokratian lähtökohdat, yksilön vapaus ja moniarvoisuus, on aina alistettu kollektiivisen persoonan koodille. Kun poliittiset vapausoikeudet viime vuosisadan alussa astuivat voimaan, niiden miellettiin kuuluvan yksilöille ryhmän tai järjestön jäseninä.

Itsenäisyyden ajan komeimmat yhteiskunnalliset saavutukset toteuttavat snellmanilaista kansallishenkeä. Kansansivistys, talvisodan voitto, evakkojen asuttaminen, laajat sosiaali- ja terveyspalvelut, kattava yliopistoverkosto ja kirjastolaitos ovat vahvasti moraalisen valtiopersoonan tekoa.

Samassa määrin on snellmanilainen kollektiivinen moraalipersoona kiteytynyt myös kansalaisten itsetuntoon.

Espanjalainen, ranskalainen tai italialainen voi olla ylpeä kansastaan ja kulttuuristaan mutta vihata valtiotaan. Tätä ei kuule Suomessa. Meillä isänmaan rakkaus on samalla valtionrakkautta, kenties lujemmin kuin missään muualla.

Jokaisen suomalaisen sisällä asuu pieni valtiopersoona, joka tuntee itsensä vapaaksi ja hyväksi silloin kun noudattaa yleistä etua ja tahtoa, jonka valtiovalta kulloistenkin edustajiensa suulla ilmaisee.

Suomalaisuuden kollektivistinen koodi on tuottanut hyviä sotilaita ja yhteisvastuullisia kriisitoimijoita.

Samalla se on rajoittanut yksilöllistä dynamiikkaa ja vastuunottoa, jotka edistävät monipuolista taloudellista ja kulttuurista toimeliaisuutta, riskinottoa ja luovuutta.

En itse pidä kollektiivista persoonaa todellisena. Vain luonnolliset neurobiologiset ihmisyksilöt voivat olla autonomisia, itsetietoisia ja moraalisia persoonia.

Kun Snellmanin kynäilemä valtiollinen kansallishenki on tehnyt tehtävänsä, se saa mennä. Ennen pitkää suomalaisuuden kollektivistinen koodi meissä purkautuu tai ainakin löystyy, koska se ei sovi yhteen jatkuvasti vahvistuvan yksilöllisen persoonan vapauden ja vastuun eli eettisen liberalismin kanssa.

Suomalaiset ovat tottuneet luottamaan valtioon, mutta syvältä koettelevan kriisin aikoina on muistettava, että oikeushenkilöiden, kuten yhtiöiden, yhdistysten ja valtioiden vakaasta tahdosta on vain vähän näyttöä. Ovathan ne itsessään yksilöpersoonien tekemiä sopimusjärjestelyjä, jotka olosuhteiden muuttuessa voivat hajota tai uudistua arvaamattomalla tavalla.

Kun oikeushenkilö valtion linjasta päättävien luonnollisten henkilöiden pyrkimykset kääntyvät eri suuntiin, sitä sanotaan eduskunnaksi ja politiikaksi.

Jari Ehrnrooth

Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com (siirryt toiseen palveluun)

Kolumnista voi keskustella 13.5. klo 23.00 asti.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus