Poliisi ajoi kaaharia takaa Helsingin Kulosaaressa – kiinniotetuilta löytyi huumeita ja ase

Poliisi otti kiinni kolme 1990-luvulla syntynyttä miestä epäiltyinä useista rikoksista.

rikokset
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Poliisi ajoi takaa ylinopeutta ajanutta autoa Laajasalontieltä Kulosaareen.Yle

Poliisilla oli Helsingissä tiistaina alkuillasta huomiota herättänyt takaa-ajotilanne.

Huomattavaa ylinopeutta Laajasalontiellä kohti Herttoniemeä ajanut henkilöauto sai peräänsä liikenteenvalvontatehtävissä olleen poliisipartion. Takaa-ajoon liittyi myös muita partiota.

Pakeneva auto puikkelehti muiden liikenteessä olleiden autojen ohi ja ohitti STOP-merkin kohdalle pysähtyneen auton vastaantulevien kaistan kautta.

Pakomatka jatkui Kulosaareen Ståhlbergintielle, jossa pakeneva auto joutui pysähtymään vastaan tullutta linja-autoa väistääkseen.

Siitä takaa-ajo kuitenkin vielä jatkui, kunnes pakeneva auto törmäsi kadun varteen pysäköityihin henkilöautoihin. Henkilövahinkoja ei törmäyksessä tullut, mutta kaikki autot vaurioituvat.

Autosta löytyi ase ja huumeita

Poliisi otti kiinni kuskin lisäksi kaksi auton matkustajaa. Kuljettaa epäillään rattijuopumuksesta. On syytä epäillä, että hän oli käyttänyt huumeita. Autosta löytyi ampuma-ase, ja toiselta matkustajalta löytyi huumeita.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, ampuma-aserikoksena, huumausaineen käyttörikoksena, rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Epäillyt ovat 1990-luvulla syntyneitä miehiä.