1. yle.fi
  2. Uutiset

Ampumaharjoituksissa muiden nähden masturboinut varusmies sai sakkorangaistuksen

Varusmies oli myös esitellyt sukuelimiään varsin avoimesti tuvassa muille varusmiehille.

varusmiehet
Varusmiehet kävelevät.
Kuvan sotilaat eivät liity tapaukseen.Ismo Pekkarinen / AOP

Porin prikaatissa palvellut alikersantti on tuomittu sotilaan sopimattomasta käytöksestä sakkorangaistukseen. Tuomion taustalla on miehen estoton tapa esitellä ja käsitellä sukuelimiään vuonna 2018 palveluksensa aikana.

Syytteen mukaan mies oli vapaa-aikana tuvassaan muiden varusmiesten läsnäollessa esiintynyt toistuvasti alastomana ja esitellyt sukuelintään "heilutellen heppiään" aiheuttaen pahennusta muille tuvassa oleskelleille.

Mies oli myös ampumaharjoituksen harjoitusalueella masturboinut majoitusteltan naamioverkon alla toisen varusmiehen kuvatessa suorituksen videotallenteelle.

Alikersantti myönsi toimineensa syytteessä kuvatulla tavalla. Hänet tuomittiin maksamaan 25 päiväsakkoa. Maksettavaa kertyi 150 euroa.

Tuomio ei vielä ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa.

Lue seuraavaksi