Ruumis löytyi paketoituna auton takakontista – syyttäjä vaatii Kannelmäessä tapahtuneesta raa'asta murhasta elinkautista

Syytteen mukaan ruumis oli lojunut auton takakontissa kaksi kuukautta ennen kuin se löytyi Espoosta Ämmässuon varikolta.

henkirikokset
Helsingin käräjäoikeus
Epäillyn murhan oikeudenkäynti jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina 4.5.Henrietta Hassinen / Yle

Syyttäjä vaatii vuonna 1980 syntyneelle miehelle elinkautista vankeustuomiota Helsingin Kannelmäessä lokakuussa 2019 tapahtuneesta murhasta. Henkirikoksesta on mediassa puhuttu niin sanottuna Kannelmäen takaluukkumurhana, koska raa'an väkivallan seurauksena kuolleen miehen ruumis löytyi henkilöauton takakontista paketoituna.

Syytteen mukaan ruumis oli ehtinyt lojua auton takaluukussa kaksi kuukautta ennen kuin auto löydettiin Espoon Ämmässuon varikolta viime joulukuussa. Henkirikoksesta epäillyt olivat jättäneet auton virheellisesti pysäköitynä parkkiin Espoon Mankkaalle, josta se oli hinattu Ämmässuolle.

Henkirikoksen käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina. Murhasyytteen lisäksi syyttäjä vaatii vuonna 1974 syntyneelle miehelle vähintään kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdotonta vankeustuomiota avunannosta murhaan ja ampuma-aserikoksesta.

Vuonna 1997 syntyneelle miehelle syyttäjä vaatii vähintään kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistusta avunannosta murhaan. Syytetyt kiistävät syytteet murhasta ja avunannosta murhaan.

Syyte: Mies sidottiin, pahoinpideltiin, huumattiin ja lopulta murhattiin keittiöveitsellä

Tekojen taustalla vaikuttavat syytteen mukaan olleen henkilökohtaiset syyt. Syytteen teonkuvauksesta ilmenee, että murhasta epäilty oli pyytänyt vuonna 1974 ja vuonna 1997 syntyneitä miehiä ottamaan kiinni miehen, joka oli käynyt käsiksi murhasta epäillyn tyttöystävään. Uhrin havaittuaan miehet olivat pahoinpidelleet häntä ja estäneet hänen liikkumisvapautensa.

Kun murhasta epäilty oli saapunut paikalle, kolmikko oli kuljettanut henkilöautolla uhrin Tapanilasta Kannelmäkeen. Matkan aikana murhasta epäilty oli pahoinpidellyt uhria niin rajusti, että toinen mukana olleista miehistä oli luullut uhrin kuolevan väkivaltaan.

Kannelmäessä nippusiteillä sidottu uhri oli viety murhasta epäillyn ja tämän tyttöystävän asuntoon. Tässä vaiheessa uhrilla oli useita vuotavia pistohaavoja kasvoissa, ja hänellä oli vaikeuksia liikkua.

Asunnossa murhasta epäilty oli antanut uhrille veteen sekoitettuna erittäin suuren annoksen vaaralliseksi huumausaineeksi luokiteltua lakkaa. Sen jälkeen uhri oli pyytänyt apua päästäkseen wc:hen. Vessassa murhasta epäilty oli kuristanut uhria vyöllä kurkusta ja lyönyt tätä keittiöveitsellä kasvoihin sekä kurkkuun aiheuttaen uhrin kuoleman.

Henkirikoksen jälkeen vainaja oli paketoitu ja jätetty auton takakonttiin.

Syyttäjä: Teko vakaasti harkittu, erityisen raaka ja julma

Syyttäjän mukaan henkirikos täyttää murhan kriteerit eli se on tehty vakaasti harkiten, erityisen raa'alla ja julmalla tavalla, ja se on kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Syyttäjä perustelee kantaansa etenkin henkirikosta edeltäneellä vapaudenriistolla, murhasta epäillyn tekemällä vakavalla pahoinpitelyllä ja uhrin kuljettamisella autolla Tapanilasta Kannelmäkeen asuntoon.

Lisäksi uhri on ollut surmahetkellä täysin puolustuskyvytön pahoinpitelyvammojen, päihtymyksen ja ranteissa olleiden nippusiteiden vuoksi.

Syyttäjällä on myös toissijaiset syytteet vuosina 1974 ja 1997 syntyneille miehille. Jos ensisijainen syyte avunannosta murhaan ei täyty, heitä voidaan syyttää törkeästä vapaudenriistosta.

Oikeudenkäynti jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa ensi viikon maanantaina 4.5., jolloin asiassa kuullaan uutta todistajaa.