Poliisi epäilee 15-vuotiaan pudottaneen lapsen kalliolta Jyväskylässä – rikosnimikkeenä tapon yritys

Noin 10-vuotias lapsi selvisi 14 metrin pudotuksesta poliisin tietojen mukaan lievin vammoin.

poliisitutkinta
Kiire XL Tuire Joutsenvuo pasilan poliisitalo
Jouni Immonen / Yle

Poliisi epäilee 15-vuotiaan nuoren pudottaneen tai heittäneen alakouluikäisen lapsen alas kalliolta Jyväskylän Tikkakoskella maanantai-iltana, kerrotaan Sisä-Suomen poliisista STT:lle.

Noin 10-vuotias lapsi selvisi arviolta 14 metrin pudotuksesta poliisin tietojen mukaan lievin vammoin.

Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Ari Rutasen mukaan asiassa on ollut mukana valtavasti hyvää onnea. Hänen tietojensa mukaan kalliolta pudonnut lapsi pääsi eilen pois sairaalasta.

– Jos henkilö putoaa tai pudotetaan tuollaiselta korkeudelta, niin lopputulos voisi olla äärimmäisen traaginen, menehtyminen, Rutanen sanoo.

Hän pitää tapausta poikkeuksellisena osallisten nuoren iän takia.

– Onhan tämä harvinainen tilanne, että asianomistaja on noin 10-vuotias ja epäilty, joka on pidätettynä, on 15-vuotias. Rutanen ei muista, että hänellä tai hänen kollegoillaan olisi aiemmin tullut eteen vastaavaa tapausta.

Poliisin mukaan kalliolle mentiin vapaaehtoisesti

Tapaus tuli poliisin tietoon sen jälkeen, kun 15-vuotias oli viestinyt asiasta läheisilleen. Läheiset puolestaan ottivat asiasta yhteyttä viranomaisiin.

Molempia lapsia on jo kuulusteltu, ja poliisilla on Rutasen mukaan suhteellisen hyvä käsitys tapahtumien kulusta.

Tiedossa on, että lasten välillä on ollut aiemmin kaunaa tai riitaisuutta. Lasten nuoren iän vuoksi tutkinnanjohtaja ei kommentoi kuulustelujen sisältöä yksityiskohtaisesti.

Rutanen kuitenkin kertoo, että ketään ei ole raahattu kalliolle.

– Oman tahdon mukaisesti ja vapaaehtoisesti sinne tapahtumapaikalle on menty, ja siellä tilanne on sitten ajautunut näin valitettavaan rikosepäilyyn.

Rutasen mukaan lapset eivät ole samaa perhettä tai muutenkaan sukua toisilleen.

Epäilty pidätettiin eilen.