Punainen aarre kallion kätköissä

Unohdetusta kivilouhoksesta kunnostetaan pian turvallinen retkikohde.

"Ze joka ei tottele izäntä niin ze zaapi etziä työtä neuvollan joz hän tahto."

Allekirjoittajana on Taneli Are. Hänen arvellaan olleen paikallinen yrittäjä tai työnjohtaja.

Heikosti erottuva kaiverrus kallion seinämässä kertoo unohtunutta tarinaa ikivanhasta kivilouhimosta, joka työllisti satoja ihmisiä.

Tekstin ympärillä on myös muita kirjaimia ja numeroita. Selvimmin erottuu vuosilukumerkintä 1866 - 1868.

Kaakkoisrajan tuntumassa Virolahdella sijaitseva satoja vuosia vanha Pyterlahden louhosalue on samaan aikaan sekä piilossa että näkyvillä.

Täältä on louhittu muun muassa maailman suurin monoliitti eli yhdestä kivenjärkäleestä tehty pylväs.

Suomenlahden merenranta on parin sadan metrin päässä, lähimpien kesämökkien pihat vain muutaman metrin päässä louhoksen reunoilta.

Kivenlouhinnan tarina ulottuu kauas menneisyyteen. Virolahden historiaan perehtyneen tutkija Yrjö Kaukiaisen mukaan alueelta on louhittu kiveä jo 1700-luvulta lähtien.

Graniittia louhittiin muun muassa rakennusten kivijalkoihin sekä Nevan ja Pietarin kanavien rantamuureihin ja Kronstadtin linnoituksiin.

Harva tietää, että täällä on louhittu Iisakin kirkon 48 suurta pylvästä sekä keisari Aleksanteri I:n muistomerkin jalustaksi tehty yli 20 metriä korkea, maailman suurin monoliitti.

Pylväitä Virolahdella louhittiin 1800-luvun alkupuoliskolla. Töissä oli parhaimmillaan noin 300-400 miestä.

Työmaa oli kivenhakkaajien yhteisö työläisten asumuksineen, kauppoineen ja satamarakennuksineen. Alueella on mahdollisesti ollut myös kappeli.

Niistä ei ole enää maastossa jälkeäkään.

Sen sijaan louhinnan, tai louhintayritysten jälkiä kallioissa ja irrallaan makaavissa kivissä näkyy selvästi.

Kaikki ei aina sujunut ongelmitta.

Kenties hurjin yksittäinen tapahtuma oli Aleksanterin muistomerkin pylvään irrottaminen kalliosta yhtenä kappaleena ja lastaaminen laivaan.

Graniittinen pylväs irrotettiin nelisivuisena tältä paikalta, jossa nyt on pieni lampi ja myöhemmän louhinnan jälkiä. Irrotuksen jälkeen pylvästä ryhdyttiin pyöristämään.

Työ oli valtava. Kalliota hakattiin yli vuosi ennen kuin 600-700 tonnia painanut kivi irtosi. Sen jälkeen pylvästä ryhdyttiin pyöristämään. Kesäkuussa 1832 kiven siirtäminen 200 metrin päähän merenrantaan vei vielä kaksi viikkoa.

Kun pylvästä alettiin vihdoin siirtää laivaan, alus alkoi liikkua laiturista pois päin ja kallistua. Sillaksi asennetut parrut pettivät pylvään alla.

Onni onnettomuudessa oli, että vesi oli matalalla. Laiva osui pohjaan, mutta ei uponnut kokonaan. Se ei myöskään rikkoutunut pylvään tipahtaessa proomun reunalle.

Kaaoksen keskellä onnistuttiin lähettämään käsky Haminan varuskuntaan, josta saatiin pelastustöihin 600 sotilasta.

Ei tiedetä tarkkaan, miten pelastustyöt käytännössä hoidettiin.

Joka tapauksessa kahden vuorokauden kuluttua jättimäinen pylväs oli taas saatu laivaan, valmiina kuljetettavaksi Pietariin.

Pyterlahden graniitista valmistettu Aleksanteri I:n muistomerkki ja Iisakin kirkko ovat tänäkin päivänä olennainen osa Pietarin kaupunkikuvaa.

Historiantutkija Yrjö Kaukiainen luonnehtii molempia maailmanluokan kulttuuriperintökohteiksi. Niiden rakentaminen sai aikanaan suurta huomiota Venäjän lisäksi myös muualla Euroopassa.

Tähän asti Pyterlahden louhimolle ovat tiensä löytäneet lähinnä innokkaimmat retkeilijät ja historianharrastajat.

Nyt sen vanha tarina aiotaan nostaa suuren yleisön tietoon.

Virolahden kunta rakentaa alueelle tänä ja ensi vuonna uusia opastauluja muun muassa yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen kanssa.

Jyrkimpiin ja louhikkoisimpiin kohtiin tehdään portaita, siltoja ja turvakaiteita.

Pelkkänä luontokohteena louhosalue ei ole täydellinen. Taustalla olevat tarinat pitää tuoda esille. Ne tekevät kohteesta elämyksellisen ja eksoottisen.

Siru Ahopelto, Pyterlahden louhoksen kunnostuksen projektiasiantuntija

Uskon, että sekä paikalliset että matkailijat ottavat tämän retkikohteekseen ja rauhoittumispaikakseen. Tämä on yksi Virolahden helmistä.

Anu-Leena Lintunen, matkailupäällikkö, Virolahden kunta

Pyterlahden louhostoiminta jatkui vielä pitkään Pietariin louhittujen pylväiden valmistumisen jälkeen. Työntekijöissä tapahtui kuitenkin muutos.

Suomalaisten osuus sekä työntekijöiden ja urakoitsijoiden joukossa alkoi kasvaa 1840-luvulta alkaen. Sitä ennen työntekijät olivat olleet enimmäkseen venäläisiä.

Vienti Pietariin kasvoi vuosikymmenestä toiseen, mutta louhoksen tarina graniitin lähteenä lähestyi hiljalleen kohti päätepistettä.

Vienti loppui 1910-luvulla. Syynä siihen oli suuri kriisi.

Se oli nimeltään ensimmäinen maailmansota.

Tekijät

Teksti:

Vesa Grekula

Kuvat:

Antro Valo

Lähteet

  • Yrjö Kaukiainen: Punaiset pilarit - Suomalainen graniitti tsaarien Pietarissa teos, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2016. Muut kuin Ylen kuvat: Aleksanteri I:n monoliitti Pietarissa: Alex Florstein Fedorov, Wikimedia commons Iisakin kirkko Pietarissa: Walter Smith, Wikimedia commons Litografiat 1800-luvulta Kansalliskirjaston sekä Venäjän kansalliskirjaston kokoelmista Mustavalkokuvat Pyterlahdesta: Benjamin Frosterus, Geologian tutkimuskeskus, 1909

Julkaistu 3.5.