1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lammas

Miten käy Ärjänsaaren paimenviikoille koronakriisissä? Projektipäällikkö: "Lampaat olivat viime kesän vetonaula"

Metsähallitus on varoittanut tulevia paimenia peruuntumisen mahdollisuudesta.

Lammas
Ihmisiä syöttää lammasta.
Ärjänsaaren lammaspaimeneksi on haettu innolla, mutta vielä ei tiedä toteutuvatko paimenhaaveet. Arkistokuva. Harri Tarvainen / Metsähallitus

Ärjänsaaren suosittujen lammaspaimenviikkojen kohtalo on vielä auki. Toukokuun paimenviikot peruttiin jo Etelä-Suomessa koronapandemian takia, mutta kesäkuun paimenviikoista ei ole vielä tietoa, kertoo projektipäällikkö Anni Koskela Metsähallituksen Luontopalveluista.

Koskelan mukaan viime vuonna iso osa ihmisiä tuli Ärjänsaareen pelkästään lampaita katsomaan.

– Lampaat olivat viime kesän vetonaula. Toivomme kovasti, että saisimme tuoda lampaat saareen myös tänä vuonna, mutta toki haluamme noudattaa vallitsevia ohjeita ja rajoituksia, Koskela sanoo.

Suurin osa Ärjänsaaren paimenista tulee Etelä-Suomesta. Koskelan mukaan arvotuille paimenille on jo kerrottu perumisen riskistä, mutta viikkojen valmistelua on jatkettu kuten normaalisti.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)