Kantaverkon rakennustyöt katkaisevat sähköt 11 000 taloudelta lauantai-iltana

Sähkönjakelu keskeytetään kello 23 puolen tunnin ajaksi Viinijärven, Palokin, Liperin ja Ylämyllyn alueella.

sähköverkot
voimalinja ja poutainen taivas
Kantaverkkoyhtiö Fingrid uusii Pohjois-Karjalan 110 kilovoltin kantaverkkoa. Urakka maksaa 32 miljoonaa euroa.Esko Jämsä / AOP

Liperissä ja osin myös Heinäveden puolella on tiedossa laaja suunniteltu sähkökatkos myöhään lauantai-iltana, 2. toukokuuta.

Sähkönjakelu keskeytetään puoleksi tunniksi Viinijärven, Palokin, Liperin ja Ylämyllyn alueella. Sähköttä on noin 11 000 taloutta. Katkos alkaa kello 23.

Syynä on se, että kantaverkkoyhtiö Fingrid uusii parhaillaan Pohjois-Karjalan 110 kilovoltin kantaverkkoa. Lauantaina tehdään uuteen linjaan liittyviä kytkentöjä. Muutostyöt vaativat toisen laajan sähkökatkoksen 8. toukokuuta.

Korjattavia, pääosin 1960-luvulla rakennettuja 110 kilovoltin johtoja on kaikkiaan 112 kilometriä Joensuun ja Kontiolahden kuntien alueella.

Kantaverkon korjaustyöt jatkuvat ensi vuodelle. Urakka maksaa 32 miljoonaa euroa.