Poliisi otti kaksi henkilöä kiinni törkeästä kiristyksestä epäiltynä – yhteys HVK:n suojainkauppoihin liittyvään jupakkaan

Asiaa tutkii poliisin rikostutkintayksikön ammattimainen rikollisuus -osasto.

rikostutkimus
Kuvassa on hengityssuojainta käyttävä mies.
Nyt tehty kiinniotto liittyy poliisin mukaan aiempaan epäiltyyn vahingontekoon, joka "on ollut esillä Huoltovarmuuskeskuksen suojavarustetilaukseen liittyvän jupakan yhteydessä". Emmi Korhonen / Lehtikuva

Poliisi kertoo ottaneensa kaksi henkilöä kiinni tänään vappuaattona Etelä-Suomessa. Kiinniotettuja epäillään törkeästä kiristyksestä. Poliisin mukaan asia liittyy Huoltovarmuuskeskuksen suojavarustetilausten yhteydessä esiin nousseeseen jupakkaan.

– Tiedotimme aiemmin tässä kuussa, että tutkimme vahingontekoa, joka on ollut esillä julkisuudessa Huoltovarmuuskeskuksen suojavarustetilaukseen liittyvän jupakan yhteydessä, sanoo Helsingin poliisilaitoksen Rikostutkintayksikön Ammattimainen rikollisuus -toiminnon johtaja, rikostarkastaja Markku Heinikari tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Poliisi viittaa kyseisellä vahingonteolla (siirryt toiseen palveluun) asunnon ikkunasta sisään heitettyyn kiveen. Asia on ollut julkisuudessa esillä HVK:n suojainkohuun liittyen.

– Tätä epäiltyä vahingontekoa tutkittaessa poliisin tietoon tuli seikkoja, joiden perusteella nyt kiinniotettuja henkilöitä on syytä epäillä törkeästä kiristyksestä.

Poliisi ei kerro julkisuuteen tässä vaiheessa enempää kiinniotetuista henkilöistä tai epäillystä törkeästä kiristyksestä.