Koronatilanne on rauhallinen Kanta-Hämeessä

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri odottaa toista korona-aaltoa talveksi.

koronaviruspandemia
Sairaalan pääsisäänkäynti ja parkkipaikka
Keskussairaala varautuu mahdolliseen talven virusepidemiaan monin tavoinAnne Niskanen / Yle

Korontatilanne on taantunut Kanta-Hämeessä rauhalliseksi. Tällä hetkellä keskussairaalassa Hämeenlinnassa on osastohoidossa vain yksi potilas. Yhteensä koronapositiivisia on maakunnasta löytynyt tähän mennessä 85. Tautitapausten piikki osui maakunnassa pääsiäisen alle, jolloin keskussairaala rakensi valmiudet myös toisen teho-osaston käyttöön ottamiseen.

Kanta-Hämeen keskussairaalan johtajaylilääkäri Sally Järvelä sanoo, että Uudenmaan rajojen avaaminen näkyi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin koronatilastoissa tartuntaketjuina, vaikkakin tartuntojen määrä on ollut maltillista.

– Vaikuttaa siltä, että tartunnan saaneet potilaat olivat käyneet Uudellamaalla joko töissä tai esimerkiksi vierailulla.

Toinen aalto talvella?

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri odottaa toista korona-aaltoa talveksi. Johtajaylilääkäri Sally Järvelä sanoo, että sairaala varautuu monin tavoin toisen aallon saapumiseen talvikaudella. Keskussairaala aikoo säilyttää tehohoidon kapasiteetin sellaisena, että se saadaan nostettua ylös parissa viikossa.

Sairaala myös pitää yllä sairaanhoitohenkilöstön ammattitaitoa koronapotilaiden hoitamiseen. Myös suojavarusteiden määrät pidetään korkealla tasolla. Talven varalle tulee olla varastossa vähintään kuudeksi kuukaudeksi maskeja, suojatakkeja ja muun muassa hansikkaita.

Leikkaussalit käyttöön toukokuun puolivälissä

Kanta-Hämeen keskussairaala alkaa purkaa potilasjonoja. Tavoitteena on, että toukokuun puolivälin jälkeen sairaalan leikkaustoiminta on palautettu lähes normaalille tasolle. Tuolloin kaikki leikkaussalit ovat jälleen käytössä. Keskussairaalan poliklinikoita avataan yhdeksi tai kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Tämä merkitsee sitä, että jonossa olevat potilaat voivat odottaa kutsua hoitoon hyvissä ajoin ennen toimenpidettä. Myös esimerkiksi lapsettomuushoidot käynnistetään uudelleen.

Huoli psykiatrista hoito tarvitsevista lapsista ja nuorista suuri

Koronapidemian aikaiset rajoitukset näkyvät selvästi Kanta-Hämeen keskussairaalan lasten ja nuorten psykiatrian toiminnassa. Lähetteiden määrä psykiatriseen hoitoon on selvästi vähentynyt.

– Llasten ja nuorten ongelmat jäävät nyt näkymättömiin kotien neljän seinän sisään kun yhteydenpito lapsiin ja nuoriin on ollut vaikeaa. Lasten ja nuorten hoidon tarve ei ole hävinnyt minnekään, muistuttaa Sally Järvelä.