Rajoitukset näkyivät vapunvietossa – virtuaalipiknikki opiskelijoiden kesken oli onnistunut elämys

Näin vappua vietettiin eri puolella Suomea.

vappu
Aliisa Wahlsten virtuaalipiknikillä vapaunpäivänä 2020.
Aliisa Wahlsten söi vappupiknikin virtuaalisesti ystäviensä kanssa.Minna Rosvall / Yle

Turun yliopiston ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja Aliisa Wahlsten viritteli kotiinsa vappupäivänä virtuaalipiknikin. Pöydällä oli mansikoita, kuohujuomaa ja salaattiannos. Vieraat olivat kannettavan tietokoneen ruudulla skoolamassa.

– Näin saadaan opiskelijat pysymään kotona ja viettämään silti vappua. Tästä tulee hyvä fiilis, sanoo Aliisa Wahlsten ja kilistelee samalla virtuaalisesti vappumaljoja ystäviensä kanssa.

Aliisa Wahlsten kilistää vapunpäivänä virtuaalipiknikillä.
Skoolauskin tehtiin virtuaalisesti.Minna Rosvall / Yle
Virtuaaliskoolaus
Ensimmäiset kolme ystävää ovat paikalla. Muita odotetaan mukaan vapunpäivän kuluessa.Minna Rosvall / Yle
Vappupiknikin herkkuja
Mansikat olivat tärkeintä piknikillä.Minna Rosvall / Yle
Ilpo Lahti ja Mervi Remo-Lahti vapunpäivänä 2020 Turun Vartiovuorella.
Ilpo Lahti ja Mervi Remo-Lahti eivät jättäneet tätäkään vappua väliin. Vartiovuorenpuistossa on käyty 40 vuotta vappuna.Minna Rosvall / Yle

Turkulaiset Ilpo Lahti ja Mervi Remo-Lahti ovat viettäneet vappua Turun Vartiovuorenmäellä 40 vuotta ystävien kanssa. Vappuaattona he olivat yhteydessä ystäviin WhatsAppin välityksellä virtuaalisesti. Vappupäivän kävelyretki suuntautui tutulle vapunviettopaikalle Turun Vartiovuorenmäelle.

– Vähän orvolta tuntuu, kun ei täällä ole ketään. Hyvä näin, että ihmiset eivät ole liikaa liikkeellä, pohtii Mervi Remo-Lahti.

– Menemme tyttären perheen luo jatkamaan vapun viettoa. Siellä on kuohuvaa ja ravintolasta saadaan noutoruokaa, kertoo Ilpo Lahti.

Tiina ja Paul Villacorta olivat perheensä kanssa katsomassa, onko yleensä täydessä puistossa ketään.

– Näköjään opiskelijat noudattavat hyvin ohjeistusta olla kotona vappuna. Me saimme vappufiilistä huiskuilla, serpentiineillä ja saippukuplien puhaltamisella. Kohta mennään kotiin syömään loput munkit.

Villacortan perhe Vartiovuorenpuistossa vapunpäivänä 2020.
Villacortan perhe halusi käydä vappukävelyllä. Frida ja Paul katsovat, kun Tuiku puhaltaa saippukuplia. Äiti Tiina seuraa ja Feodor lähti jo kiipeilemään kalliolle.Minna Rosvall / Yle

Saara Savolainen ja Juuso Savioja olivat brunssilla Saaran luona Turun ylioppilaskylässä. Saaran haalari roikkui parvekkeella kuten monet muutkin haalarit ylioppilaskylässä.

Opiskelijapariskunta Turun ylioppilaskylän parvekkeella.
Juuso Savioja on jättänyt oman haalarinsa kotiin roikkumaan, mutta tuli Saara Savolaisen luo vappubrunssille.Minna Rosvall / Yle

– Aluksi haalari näytti vähän hassulle, mutta kun niitä tuli enemmän, idea tuntui kivalta, kertoo Saara Savolainen.

– Itse tykkään kyllä normaalista vapusta enemmän, pohtii Juuso Savioja.

Haalareita Turun ylioppilaskylän parvekeilla.
Turkulaisopiskelijat osallistuivat innokkaasti valtakunnalliseen haalarihaasteeseen.Minna Rosvall / Yle

Inarissa nautitaan viimeisistä kevätkeleistä

Lapissa Inarin kirkonkylällä ei vappupäivänä paljon liikennettä näy. Tilanne ei poikkeustilan aikana juuri poikkea tavanomaisesta. Pohjoisessa on yhä lunta, ja auringonpaiste vetää monia kyläläisiä nauttimaan vielä viimeisistä keleistä keväthangilla.

Vapputunnelmia Inarijärveltä.
Vappuiselle mökkireissulle on pakattu mukaan niin serpentiinit, simat kuin munkitkin.Tytti Bräysy

Inarilainen Johanna Fabritius on poikkeustilan myötä vapaalla, sillä ravintola, jossa hän työskentelee, on suljettu. Tänä vuonna ei tarjoilla vappubrunssia. Sen sijaanFabritius viettää vappua mökillä Inarijärvellä yhdessä miehensä ja ystäväpariskunnan kanssa grillaten, pilkkien ja ulkoilmasta nauttien.

– Yleensä hyvällä ilmalla tulee muutenkin lähdettyä ulkoilemaan, tulistelemaan ja tekemään ruokaa ulos. Nyt on ehkä ainoa ero siinä, että on pienempi porukka, eikä voi isommalla porukalla suunnitella mitään.

Vappusuunnitelmien tekeminen ei ollut vaikeaa koronan aiheuttamassa poikkeustilassakaan.

– Meillähän se on hirveän helppo, kun täällä voi mennä metsään ja ulkoilemaan ja saa muutenkin olla eristyksissä, niin ei se ole hirveästi tuota tilannetta muuttanut, kertoo Fabritius.

Tytti Bräysy ja Johanna Fabritius vapunvietossa Inarijärvellä.
Ystävykset Tytti Bräysy ja Johanna Fabritius viettävät vappua Inarijärvellä mökkeillen.Sauli Pätilä

Oulussa oltiin visusti kotioloissa

Oululaiset Eino ja Sanna Rantahäli ovat ottaneet koronaohjeistukset huomioon vapun vietossa. He ovat olleet kotona ja käyneet ulkoilemassa.

– Tänään kävimme syömässä kesän ensimmäiset jäätelötötteröt torin rannassa. Ilma on ihanan keväinen ja lämmin, Sanna Rantahäli sanoo.

Hän kertoo, ettei heillä ollut vaikeuksia keksiä vapputekemistä koronasta huolimatta.

– Simaa on voinut juoda ja munkkeja syödä. Lapsille on hankittu ilmapalloja

Eino ja Sanna Rantahäli ovat viettäneet vappua muun muassa ulkoillen.
Eino ja Sanna Rantahäli viettivät vappupäivää muun muassa Mannerheiminpuiston leikkipuistossa.Mari Jäntti / Yle
Oululaiset Eino ja Sanna Rantahäli ovat ottaneet koronaohjeistukset huomioon vapun vietossa.
Eino Rantahäli on myös käynyt skuuttaamassa läheisessä skeittipuistossa.Mari Jäntti / Yle

Vappuaiheinen visa piristi

Tänä vuonna opiskelijat eri puolilla Suomea ovat viettäneet erilaisia virtuaalitapahtumia. Lahden ja Lappeenrannan ammattikorkeakoulu LABin opiskelijakunta KOE järjesti vappupiknikin etänä. Juttelun ja piknik-eväiden syömisen ohessa opiskelijat osallistuivat vappu-aiheiseen visaan netissä.

LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat viettävät vappupiknikkiä etänä
Moni opiskelija on virittäytynyt vapputunnelmaan vetämällä haalarit ylleen - niin myös Marianna Änäkäinen, kuvassa ylhäällä vasemmalla. Evääksi on varattu esimerkiksi viinirypäleitä, vesimeloonia, suklaakeksejä ja riisipiirakoita - vappujuomia unohtamatta.Marianna Änäkäinen

– Opiskelijakulttuurissa on yhdessä tekemisen meininki. Edelleen päästään yhdessä tekemään, ja kaikilla on ollut hyvä fiilis. Tietenkin mieluummin varmasti vietettäisiin livenä toisten kanssa, mutta ei tämä ole huono vaihtoehto, sanoo KOE:n tapahtumavastaava Marianna Änäkäinen.

Suurin osa LABin opiskelijoiden vappuperinteistä, kuten patsaiden lakitus, on siirretty syksylle, jotta riennoista päästään nauttimaan myös joukolla. Änäkäinen itse odottaa eniten pääsevänsä nuotiolle muiden opiskelijoiden kanssa, kuten Lappeenrannassa on ollut vappuisin tapana.

– Siellä pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin, juttelemaan ja laulelemaan. Opiskelijoiden terveys täytyy kuitenkin nostaa kaiken edelle. Myöhemmin päästään tekemään yhdessä asioita ilman, että terveys vaarantuu.

Helsingin puistoissa vapunviettäjiä

Vapputunnelmaa Helsingin Espalanadilla.
Esplanadille oli kokoontunut vapunviettäjiä penkeille istumaan.Jussi Mankkinen / Yle
Klovneja Helsigissä vappuna 2020.
Nämä klovnit ilostuttivat Helsingin keskustassa.Jussi Mankkinen / Yle
Jari Koponen Kaivopuistossa vappuna 2020.
Jari Koponen on tuttu näky vappuna Helsingissä.Jussi Mankkinen / Yle
Anniina Leskelä ja Mikko Sandström Kaivopuistossa vappuna 2020.
Anniina Leskelä ja Mikko Sandström kilistävät vapun kunniaksi.Jussi Mankkinen / Yle
Tanja Karila, Oliver Hannukainen, Matias Hannukainen Kaivopuistossa vappuna 2020.
Tanja Karila, Oliver Hannukainen ja Matias Hannukainen fiilistelivät vappua Kaivopuistossa.Jussi Mankkinen / Yle
Kimmo Isotalo, Stella Rummukainen Kaivopuistossa vappuna 2020.
Kimmo Isotalo ja Stella Rummukainen Kaivopuistossa.Jussi Mankkinen / Yle
Kari Kaario, Mammu Kaario Kaivopuistossa vappuna 2020.
Kari Kaario ja Mammu Kaario vapputunnelmissä Kaivopuistossa.Jussi Mankkinen / Yle

Tampereella vappupalloja tarjolla runsaasti

Vappupallot toivat iloa Tampereen kalseaan ja tuuliseen vappusäähän. Tampereen kaduilla oli tyhjää, mutta eniten väkeä oli Tammelantorilla. Siellä oli torikojuja auki. Sorsapuistosta löytyi iloinen piknikseurue.

Tamperelainen Lasse Lamminsivu oli myymässä vappupalloja jo seitsemättä vuotta putkeen. Hänen mukaansa pallonhinta on pysynyt samana, mutta myyjät ja asiakkaat ovat vähentyneet selvästi.
Lasse Lamminsivu myi ilmapalloja Tammelantorilla.Miikka Varila / Yle
Tamperelaiset Joona Tynkkynen ja tytär Aava Tynkkynen Tammelan torilla vappupäivänä. Yleensä vappu on mennyt kavereiden kesken, mutta nyt kotona perheen kanssa, Tammelan torin lähellä asustava Tynkkynen tuumaa.
Vappupallon hankinta on yhä tärkeää lapsiperheissä.Miikka Varila / Yle
Vappupalloja Tammelan torilla tuulisena vappupäivänä.
Tammelantorin ilmapallopatsas.Miikka Varila / Yle
Tamperelaiset Eva-Maija Kunnas (vas.), Raija Mäkelä ja Hannele Majamäki löysivät oivan piknikpaikan Sorsapuistosta. Tilaa oli myös mölkylle, mikadolle, kun tunkua puistossa ei muuten ollut.
Sorsapuiston piknikillä viihdyttiin kalseassakin kelissä.Miikka Varila / Yle
Tampereen Koskipuisto oli hiljainen vappupäivänä 2020.
Koskipuistoon oli jäänyt yksinäinen skumppapullo.Miikka Varila / Yle
Yrjö Liipolan Paimenpoika-patsas vapun aikaan Tampereella.
Korona näkyi vappuna 2020.Miikka Varila / Yle
Tamperelaisia opiskelijoita Tupsulan parvekkeilla juhlimassa vappua 2020.
Tampereen Annalassa on teekkareiden Tupsulaksi nimettu kerrostalo.Miikka Varila / Yle
Tampereen Annalassa sijaitsevassa "Tuksulassa" asuva Petra Oksa nauttii vappua opiskelijatoverien kanssa.
Petra Oksa nautti vappupäivästä parvekkeella. Miikka Varila / Yle
Opiskelijat juhlivat vappua Tampereen Annalassa.
Perinteinen teekkarivappu oli peruttu koskikastautumisten osalta. Vappu 2020 sujui kotiloissa Annalassa.Miikka Varila / Yle