Onnea kevään ylioppilaille! Katso Ylen ylioppilaskoneesta, kuka saa valkolakin

Uusien ylioppilaiden nimet julkaistaan sitä mukaa, kun tietoja saadaan kouluilta.

Uudet ylioppilaat
Yo-koneen pääkuva
Miia Anttila / Yle

Ylioppilastutkintolautakunta on julkaissut tämän kevään ylioppilaiden nimet. Listat toimitettiin kouluille tänään kello 9.

Tänä keväänä valmistuu noin 25 100 uutta ylioppilasta. Luku todennäköisesti vielä kasvaa ennen lakkiaispäivää, kun kokelaat saavat suoritettua kesken olevia kurssejaan.

Ylioppilaat valmistuvat 30. toukokuuta, mutta perinteisiä ylioppilasjuhlia ei silloin järjestetä kokoontumisrajoitusten vuoksi. Lukiot juhlivat valmistuvia etälähetyksillä ja todistuksensa he saavat pääosin postissa. Yhteisöllinen juhlatapahtuma voidaan järjestää myöhemmin syksyllä.

Kevään ylioppilaskirjoituksiin oli ilmoittautunut kaikkiaan noin 43 000 kokelasta. Nyt lakin saavien lisäksi luvussa on mukana kokeita uusivia ja tutkintonsa hajauttavia kirjoittajia. Kokeet järjestettiin noin 400 lukiossa ja niiden eri toimipisteissä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ylioppilastutkintolautakunta ei julkaise tänä keväänä nimiä omilla nettisivuillaan tietoturvasyistä. Se on kuitenkin luvannut toimittaa kouluilta puuttumaan jäävät tiedot tiedotusvälineille 18. toukokuuta. Tämän jälkeen nämäkin nimet lisätään Ylioppilaskoneeseen.

Osa nyt ylioppilaaksi pääsevistä on kieltänyt nimensä julkaisun. Heidän nimensä puuttuvat myös Ylioppilaskoneesta.

Lue myös:

Kymmenettuhannet nuoret ovat ansainneet valkolakkinsa – kolme heistä kertoo, millaista oli kirjoittaa ylioppilaaksi koronakeväänä

Hasan Khademi tuli Suomeen viisi vuotta sitten ummikkona, nyt hän kirjoitti ylioppilaaksi – unelma toteutui, vaikka moni asia oli sitä vastaan

Ylioppilaskokeiden pisterajat, kevät 2020

Saitko odottamasi arvosanan? Vastaa kyselyyn ja katso, miten muilla sujui kevään yo-kokeet

Miten hyväksyä omasta mielestä huonot yo-kokeiden arvosanat? Kolme näkökulmaa

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus