Keski-Suomessa neljäs nollapäivä putkeen uusissa koronatartunnoissa

Koronavirustilanne jatkuu Keski-Suomessa rauhallisena.

Keski-Suomi
Keski-Suomen keskussairaala.
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri alkoi julkista 30. maaliskuuta arkipäivisin tilannekatsauksen koronavirukseen liittyen. Tilanne on pysynyt niin rauhallisena, että päivittäiset katsaukset lopetetaan ja sairaanhoitopiiri tiedottaa koronavirustilanteesta tarpeen mukaan.Simo Pitkänen / Yle

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kertonut tänään, ettei sen alueella ole todettu uusia, testein vahvistettuja koronavirustartuntoja.

Edellisen kerran sairaanhoitopiiri kertoi yhdestä uudesta tartunnasta 30. huhtikuuta. Sairaanhoitopiiri on rekisteröinyt nyt kaikkiaan 97 koronavirustartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä vahvistettuja tartuntoja on 127. Testejä on tehty yli 2700.

Suurin osa, 99 koronatartuntaa on todettu Jyväskylässä, Jämsässä ja Muuramessa varmistettuja tartuntoja on molemmissa 10. Lisäksi Äänekoskella on todettu 7 koronatapausta. THL ei julkaise kuntia, joissa tartuntoja on alle 5.

Luvut eivät kuitenkaan kerro sairastuneiden todellista määrää, sillä kaikkia ei testata ja lukujen päivittymisessä rekistereihin voi olla myös viivettä.

Erot Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja THL:n luvuissa johtuvat siitä, että Jämsä ja Kuhmoinen kuuluvat Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin ja THL:n luvuissa ovat mukana myös yksityisten puolen tekemät testit ja todetut tartunnat.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoo, että koronavirustilanne on pysynyt Keski-Suomessa koko ajan niin rauhallisena, että sairaanhoitopiiri lopettaa toistaiseksi päivittäiset tilannekatsaukset koronavirukseen liittyen. Sairaanhoitiopiiri alkoi julkaista arkisin koronakatsauksia maakunnasta reilu kuukausi sitten. Jatkossa sairaanhoitopiiri tiedottaa koronavirustilanteesta tarvittessa.

Palonevan mukaan rauhallisesta tilanteesta huolimatta kaikkien on kuitenkin syytä muistaa, ettei koronavirusta ole vielä saatu kuriin ja siksi valtioneuvoston ja sosiaali- ja terveysminiesteriön antamia ohjeita on syytä noudattaa.

Tuoreimmat tiedot Keski-Suomen koronatilanteesta voi lukea täältä.

Laajemmin tietoja Suomesta ja maailmalta Yle päivittää tähän artikkeliin.

Lisätty tiedot sairaanhoitopiirin koronakatsauksen päättymisestä klo 12.47