Turun päättäjät eivät halua sijoittaa 30 miljoonaa euroa elämyskeskukseen nykyisillä tiedoilla – asia etenee uuteen valmisteluun

Kaupunginjohtaja veti pois esityksensä kaupunginhallitukselle siitä, että Turku lähtisi areenayhtiöön mukaan.

Tapahtumahallit ja -areenat
Ilmakuvaa Turun ratapihasta
Turun elämyskeskusta suunnitellaan ratapihan alueelle.Paula Collin / Yle

Turun kaupunginhallitus ei käsittelekään maanantaina kaupungin lähtöä mukaan ratapihan elämyskeskushankkeeseen. Kaupunginjohtaja Minna Arve on vetänyt esityksensä pois kaupunginhallituksen listalta valmistelun täsmentämiseksi, kerrotaan kaupungin vappuaaton tiedotteessa.

Arven ehdotuksessa Turku olisi osallistunut elämyskeskuksen monitoimihallin toteutukseen 30 miljoonalla eurolla. Syynä esityksen vetämiseen pois on se, että puolueet kautta linjan vaativat lisäselvityksiä hankkeesta. Asia etenee nyt uuteen valmisteluun.

Päättäjät sanovat, että heille on tullut täytenä yllätyksenä se, että kaupungin halutaan sijoittavan elämyskeskushankkeeseen 30 miljoonaa euroa.

Päätös sijoittamisesta arveluttaa

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Lauri Kattelus sanoo, että elämyskeskushankkeelle yksityisenä sijoituksena on päättäjien keskuudessa laaja kannatus, mutta kaupungin lähtö mukaan vaatii pohdintaa.

Katteluksen mukaan on saatava varmuus siitä, että yksityiset sijoittajat todellakin sijoittavat elämyskeskukseen lupaamansa summan.

– Jos lupaillaan 600 miljoonan hanketta kaupungin 30 miljoonan sijoituksen vastapainoksi, niin se 600 miljoonaa on sitten tultava investointina. Myös Turkuhallin kohtalo täytyy ratkaista, se ei saa jäädä yksin kaupungin murheeksi.

Katteluksen mielestä kaupungilta ei voida myöskään myöhemmin tulla vaatimaan lisää rahaa.

– Hankkeen vetäjien täytyy pystyä osoittamaan, että se on tasan tämä 30 miljoonaa eikä sitten myöhemmin tulla lisärahapyyntöjen kanssa.

Elämyskeskuksen piti olla yksityisen rahan hanke

Kattelus sanoo, että korona-aika on tuonut omat vaikeutensa, jonka vuoksi Turku ei voi nyt tehdä päätöstä 30 miljoonan euron satsauksesta.

– Mielestäni tässä vaiheessa ei ole mitään edellytystä tehdä sitovaa päätöstä sijoituksesta. Se täytyy tehdä vasta myöhemmin, kun kaupungin oma taloudellinen investointikyky on selvillä.

Lauri Kattelus sanoo, että kun Turun ratapihahanketta esiteltiin päättäjille, kyse oli yksityisellä rahalla toteutettavasta hankkeesta. Keskusteluissa ei ollut millään tavalla esillä, että kaupungin pitäisi sijoittaa hankkeeseen – ja vieläpä 30 miljoonaa.

– Kyllä tämä tuli päättäjille yllätyksenä. Se pitää paikkansa.

Lisää neuvotteluja

Suurin osa Ylen tavoittamista Turun kaupunginhallituksen jäsenistä pitää elämyskeskushanketta sinänsä hyvänä asiana. Sen sijaan kaupungin lähtö rahoittajaksi koetaan nykytiedoilla ongelmallisena.

SDP:n Piia Elo sanoo, että demarit eivät tyrmää 30 miljoonan euron sijoitusta, jos kaupungin etu pystytään turvaamaan.

– Turun pitää olla esimerkiksi ensisijainen saaja, kun tuottoja jaetaan. Neuvottelut hankeyhtiön kanssa on syytä käydä, jotta varmistetaan, että tämä on kaupungille hyvä ja kannattava ratkaisu.

Piia Elo ei suuremmin yllättynyt, kun elämyskeskusta suunnittelevat tahot ilmoittivat haluavansa Turulta 30 miljoonan euron investointia hankkeeseen.

– Aika monesti yksityiset toimijat haluavat kaupungin mukaan, jotta pystyvät varmentamaan omaa panostustaan ja saamaan sille tukea.

Lisätietoja tarvitaan

Turun kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, vihreiden Jukka Vornanen sanoo, että elämyskeskushanke on hyvä ja kannatettava, mutta 30 miljoonan euron sijoituspäätöstä ei voida tehdä nyt.

– Päätöksenteko vaatii lisätietoja ja pohdintaa. En ole näillä tiedoilla valmis tekemään päätöstä 30 miljoonasta.

Vornasen mielestä nyt on pohdittava muun muassa Turkuhallin kohtaloa. Elämyskeskukseen suunniteltu uusi monitoimihalli tarkoittanee, että Turkuhalli jäisi vaille käyttöä.

– Kaupunki omistaa Turkuhallin. Kysymyksiä aiheuttaa se, mikä on järkevää Turun kaupungin näkökulmasta.

Jukka Vornanen sanoo, että hän ei suuresti yllättynyt, kun elämyskeskuksen hankeyhtiö ilmoitti haluavansa Turun kaupungin mukaan osakkaaksi.

– Kyllä minun mielestäni sanamuodot olivat alusta alkaen sen kaltaisia, että jäin odottamaan, koska tulee ensimmäinen konkreettinen esitys, mitä tämä oikeasti tarkoittaa.

havainnekuva Turun ratapihan elämyskeskus
Helsinkiläisen PES-Arkkitehdit Oy:n kilpailutyö nimeltä ”Luoto” voitti elämyskeskuksen arkkitehtikilpailun. Kuvassa vasemmalla alhaalla näkyy Turun rautatieasema.Pes- arkkitehdit Oy

Ei tuhlaukselle

Eniten 30 miljoonan euron sijoittamista elämyskeskushankkeeseen vastustetaan perussuomalaisissa ja vasemmistoliitossa.

– Kaupungin rahaa tällaisiin toissijaisiin hankkeisiin ei kannata laittaa ollenkaan, toteaa vasemmistoliiton Jaakko Lindfors.

Hän sanoo, että jos kaupunki lähtisi mukaan elämyskeskushankkeeseen, sillä olisi suuria seurauksia.

– Kuntalaisten kannalta olisi tärkeintä saada perusasiat kuntoon, ei tällaista tuhlausta. Jos laitamme tähän 30 miljoonaa, se tarkoittaa leikkauksia toisaalla.

Lindfors sanoo, että 30 miljoonan euron sijoituspyyntö Turun kaupungilta oli suuri yllätys, kun hanketta alunperin hehkutettiin nimenomaan yksityisen rahan hankkeeksi.

– Kyllä tämä tuli yllätyksenä koko kaupunginhallitukselle.

Samaa mieltä on perussuomalaisten Mikael Miikkola.

– Tämä tuli puskan takaa, täysin yllättäen. Tämä leviää käsiin. Kaupunki sidotaan maksumieheksi ja veronmaksajista tämä tekee rahoittajia.

Mikael Miikkola on samoilla linjoilla kuin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus: koronakriisin seuraukset voivat olla Turun taloudelle niin suuret, että on syytä laittaa jäitä hattuun.

– Nyt on jäädytettävä kaikki sellaiset uudistushankkeet, jotka eivät ole välttämättömiä. Meillä on täysi työ hoitaa ensin koronapandemia. Nyt pitää istahtaa kannonnokkaan, siemaista kahvit ja pohtia pää kylmänä, mitä tehdään.

Liikaa avoimia kohtia

Keskustan Jarmo Laivoranta sanoo, että elämyskeskushankkeessa on liian paljon avoimia kysymyksiä, jotta Turku voisi sijoittaa siihen 30 miljoonaa euroa.

– Esimerkiksi mitä tehdään Turkuhallille, puretaanko se? Entä mitä tapahtuu Logomon toiminnalle? Ratapiha toisi kilpailevia toimintoja Logomolle.

Laivoranta ei halua tyrmätä sen enempää elämyskeskusta kuin kaupungin mahdollista sijoittamista areenayhtiöön. Hankeyhtiön kanssa pitää kuitenkin käydä kunnon neuvottelut.

– Tässä voi olla jopa mahdollisuus pienentää Turun kustannuksia, jos saadaan hyvä sopimus. Esimerkiksi Turkuhallihan on meille aika kallis. Sen takia en ole valmis sanomaan juu enkä ei. Tässä vain on liian paljon avoimia kohtia.

Koska kaupunginjohtaja Minna Arve vetää kaupunginhallituksen listalta esityksensä pois kaupungin lähdöstä mukaan elämyskeskushankkeeseen, asia menee uudelleen valmisteluun.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Lauri Katteluksen mielestä yksi tärkeimmistä asioista, mitä valmistelussa pitää ottaa huomioon, on saada selvyys Turun taloudellisesta tilanteesta.

– Päätös sijoituksesta vaatii, että tiedämme oman taloudellisen asemamme. Itse uskon, että hankkeesta olisi Turulle merkittävästi etua, mutta täytyy tarkkaan harkita, menemmekö mukaan ja jos menemme, niin millä ehdoin.

Juttua tarkennettu 4.5. klo 9.28: Turun kaupunki kertoi vappuaattona lähetetyssä tiedotteessaan, että kaupunginjohtaja Minna Arve poistaa ratapihahanketta koskevan asian kaupunginhallituksen 4.5. pidettävän kokouksen esityslistalta valmistelun täsmentämiseksi.

Lue lisää:

HIFK:n mies puuhaa tapahtumakeskusta samaan aikaan jopa viiteen kaupunkiin – esimerkiksi Turun on päätettävä 30 miljoonan osuudesta jättiareenaan

Turun kaupunginhallituksen pj Lauri Kattelus: Elämyskeskuksesta ei pidä päättää ennen kuin koronan talousvaikutukset ovat selvillä

Turun elämyskeskuskisan voitti Luoto – "Syntyy kadehdittavan hieno keskus"

Jättimäinen elämyskeskus suunnitteilla Turun ratapiha-alueelle – taustalla Koivu, Kodisoja ja Paananen