Viitasaari ja Pihtipudas avaavat kaupungin ja kunnan ylläpitämät ulkoliikuntapaikat

Kilpailuja tai muita yli 10 hengen yleisötilaisuudeksi muodostuvia tapahtumia ei edelleenkään saa järjestää.

Arkistokuva. Kuva: Pirkko Tainio / Yle

Viitasaari ja Pihtipudas avaavat kaupungin ja kunnan ylläpitämät ulkoliikuntapaikat tänään (4. toukokuuta).

Wiitaunionin johtoryhmä päätti ottaa paikat käyttöön kansanterveydellisistä syistä. Urheilukentillä, frisbeegolfradoilla, kuntoportaissa ja muissa ulkkoliikuntapaikoissa pitää kuitenkin jatkossakin huomioida turvavälit koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Kilpailuja tai muita yli 10 hengen yleisötilaisuudeksi muodostuvia tapahtumia ei edelleenkään saa järjestää.

Sisäliikuntatilat pysyvät valtakunnallisen linjauksen mukaisesti suljettuina vähintään 13. toukokuuta asti.