1. yle.fi
  2. Uutiset

Pääministeri Marinin mukaan venyneet purkuneuvottelut eivät kerro eripuraisesta hallituksesta: En näe asetelmaa puolueiden välillä, asioita vain paljon

Hallituksen neuvottelut rajoitusten purkamisesta jatkuvat maanantaina. Sunnuntaina ei vielä päästy asiassa ratkaisuun.

koronavirus
Hallitus jatkaa neuvotteluja koronarajoitusten purkamisesta
Hallitus jatkaa neuvotteluja koronarajoitusten purkamisesta

Hallitus on kokoontunut jatkamaan neuvotteluita koronarajoitusten purkamisesta maanantaina kello 10.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo saapuessaan Säätytalolle, että pöydällä on erittäin laaja kokonaisuus. Hallitus käsittelee lähes kaikki tehdyt rajoitustoimenpiteet.

– Käymme läpi, mikä on oikea aika purkaa näitä toimenpiteitä, ja miten kokonaisuudessa on hyvä edetä. Keskustelu on ollut erittäin vilkasta ja perusteellista. Jatkamme, mutta en pysty ennakoimaan moneltako pääsemme maaliin ja saamme tämän valmiiksi, Marin sanoo.

Marin toteaa, ettei kokouksen venyminen kerro hallituksen eripuraisuudesta rajoitusten suhteen.

– En näe, että tässä on minkäänlaista asetelmaa puolueiden välillä. Kyse on vain siitä, että näitä asioita on paljon, ja ne ovat hankalia. Huolelliseen käsittelyyn menee vain aikaan, Marin sanoo.

Hallituksen linjauksista piti alun perin kertoa sunnuntai-iltana, mutta neuvottelua päätettiin jatkaa vielä tänään. Neuvottelut venyivät sunnuntaina yli 12-tuntiseksi.

  • Yle näytti suorana ministerien saapumisen Säätytalolle ja seurasi artikkeliin ministereiden kommentit.
  • Lähetyksen voi katsoa klikkaamalla yllä olevaa kuvaa.

Suomi yhä "kahden metrin yhteiskunta"

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) toivoo, että tänään saadaan aikaan periaatepäätös rajoitusten purkamisesta ja päästään yhteiseen näkemykseen niin kutsutun exit-suunnitelman toteutuksesta.

Valtiovarainministerion kansliapäällikkö Martti Hetemäen johtama exit-työryhmä on työstänyt hallituksen käyttöön 80-sivuisen raportin.

– Mahdollisimman sosiaalisesti kestävästi tottakai. Tämä tilanne kuormittaa todella monia. Rajoituksia on päästävä purkamaan pikku hiljaa, Ohisalo korostaa.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) saapuu Säätytalolle Helsingissä 4. toukokuuta
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) saapuu Säätytalolle Helsingissä 4. toukokuuta.Jussi Nukari / Lehtikuva

Ohisalon mukaan rajoitusten purussa joudutaan sovittamaan yhteen hyvin erilaisia näkemyksiä. Rajoitukset ovat aiheuttaneet sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia, siksi rajoituksia pitäisi pystyä purkamaan.

Samaan aikaan hallituksella on laajaan testaamiseen perustuva koronastrategia, jossa koronavirukselle altistuneet pitäisi jäljittää ja eristää tehokkaasti.

– Tässä yhteensovittamisessa on aika paljon tekemistä, Ohisalo sanoo.

Rajoitukset ovat hillinneet koronaepidemiaa, mutta Ohisalo muistuttaa, että vaikka rajoituksilla on onnistuttu ostamaan aikaa tauti on edelleen täällä. Rajoituksia voidaan siis joutua jossain vaiheessa taas kiristämään.

Kesällä järjestetään paljon yli 10 hengen perhejuhlia, kuten häitä ja syntymäpäiviä, miten niiden käy?

– Perusviesti jokaiselle on edelleen, että sitä fyysistä etäisyyttä pitäisi pystyä pitämään eli järjestettäisiin meidän yhteiskunta yhä kahden metrin yhteiskunnaksi, jotta pystytään palaamaan normaaliin, Ohisalo painottaa.

Iso kokonaisuus vaatii huolellista harkintaa

Myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) korostaa tasapainon löytämistä rajoitusten purun ja epidemian hallitsemisen välillä.

Kyseessä on Henrikssonin mukaan tarkka paikka koko yhteiskunnalle.

Viestintä- ja liikenneministeri Timo Harakka (sd.) kertoo neuvotteluiden kestäneen, koska käsiteltäviä asioita on paljon. Rajoitusten purkuun halutaan myös perehtyä perusteellisesti.

– Tämä on iso asiakokonaisuus. Kun halutaan tehdä huolellista päätöksentekoa, joka on askellusta useille viikoille ja kuukausille, täytyy katsoa huolellisesti kaikki vaikutukset läpi, Harakka sanoo.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (SDP) saapuu Säätytalolle Helsingissä 4. toukokuuta
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (SDP) saapuu Säätytalolle Helsingissä 4. toukokuuta.Jussi Nukari / Lehtikuva

Myös työministeri Tuula Haatainen (sd.) korostaa, että kyseessä ovat isot asiat ja niitä on paljon, joten keskustelut vievät aikaa.

Haatainen on varma, että paketti saadaan valmiiksi tänään. Myös ravintoloiden tukemisesta on tulossa Haatainen mukaan tarkempi esitys tällä viikolla.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) uskoo, että neuvottelut saadaan valmiiksi tänään, vaikka pitkiä päiviä tehdään.

– Näissä on paljon yksityiskohtia ja pohdittavaa. Viron matkustajaliikenteen avaaminen on yksi asia, josta keskustellaan, mitään päätöksiä ei ole vielä tehty. Ravintolakysymykset ovat auki, myös erilaisten tapahtumien osalta kesällä, montako ihmistä voi olla koolla, Haavisto sanoo.

Haavisto kertoo, että Ukrainan kanssa jatketaan edelleen keskustelua kausityöntekijöiden Suomeen saapumisesta.

Neuvotteluiden jälkeen järjestetään tiedotustilaisuus, mutta sen ajankohdasta ei ole vielä mitään tietoa.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaepidemiasta

Hallitus ei saanut vielä päätöksiä tehtyä – koronarajoitusten purkamisesta neuvotellaan vielä maanantaina

Kansalaisilla on jo ojentaa rajoitusten purkulista päättäjille: ravintolat, kirjastot ja urheilupaikat auki

Kouluihin palataan toukokuun 14. päivä alkaen – erityisjärjestelyillä pyritään pienentämään koronaviruksen riskiä

Keskustelu on auki tiistaihin kello 23.00:een asti.

Lue seuraavaksi