Koillismaan ja Kainuun huhtikuu oli harvinaisen runsasluminen

Kuukauden keskilämpötila oli suuressa osassa maata tavanomainen.

sää
Djup snö i skog med granar.
Muun muassa Kuusamossa lunta on riittänyt. Kuvituskuva.Linus Hoffman/Yle

Koillismaalla ja Kainuussa oli vielä huhtikuun päättyessä harvinaisen paljon lunta. Poikkeuksellisin tilanne on ollut Lapissa, kertoo Ilmatieteen laitos.

Osassa Keski-Lappia lunta oli kuun lopussa vielä selvästi yli metrin, mikä on poikkeuksellisen paljon. Tämä tarkoittaa, että vastaava toistuu keskimäärin harvemmin kuin kerran 30 vuodessa.

Huhtikuun keskilämpötila taas oli suuressa osassa maata tavanomainen. Maan pohjoisosassa oli paikoin hieman keskimääräistä viileämpää, ja etelä- sekä länsirannikolla taas hieman lämpimämpää.

Sadekertymä jäi suuressa osassa maata hieman keskimääräistä pienemmäksi, ainoastaan länsirannikon läheisyydessä satoi vähän tavanomaista enemmän. Myös aurinkoisia päiviä oli keskimääräistä vähemmän eteläisen Suomen rannikkoa lukuunottamatta.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)