Citykalastajien määrä on kasvanut Jyväskylän seudulla – ilman kalastuslupaa kalalle ei kuitenkaan kannata läksiä

Kalastamiseen tarvitaan muutenkin kalastuslupaa, mutta lisäksi Jyväskylän Tuomiojärvellä ja Köhniöjärvellä tarvitsee virkistyskalastusluvan.

Jyväskylä
Kaksi lypsettyä haukea.
Esimerkiksi Tuomiojärvestä voi saada saaliiksi haukea. Arkistokuva.Dani Branthin / Yle

Koronaepidemia on lisännyt lähiretkeilyn lisäksi myös lähikalastuksen suosiota harrastuksena. Tämä huomattiin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, jossa kalastusintoa kasvatti myös Uudenmaan eristys.

Kalastusinnostuksen kasvu on havaittu myös Jyväskylässä, jossa virkistyskalastuskausi Tuomiojärvellä ja Köhniöjärvellä alkaa normaalisti toukokuun alusta, ja jatkuu niin kauan kuin järvet eivät jäädy. Niin sanottujen citykalastajien määrä on kasvanut vuosi vuodelta kaupungin järvissä.

Ilman kalastuslupaa kalalle ei kuitenkaan kannata läksiä, vaikka järvi vieressä olisikin.

– Tällekin kesälle valvojien määrää on lisätty, ja tehostetaan sitä valvontaa mitä edellisvuosina on ollut. On kaikkien etu, että luvat ja kalastustavat ovat kunnossa, Jyväskylän kaupungin lähikalastusalueista vastaava Markku Kautto selventää.

Kalastuslupia voi ostaa jo nyt kalastuslupien verkkokaupasta. Tiedot kalastuslupien hinnoista, ikärajoista ja esimerkiksi kalastustavoista ja välineistä löytyvät Jyväskylän kaupungin sivuilta.