Kirjastot yllättyneitä lainaustoiminnan nopeasta alkamisesta – 3 miljoonan kävijän Oodiin sekä Rovaniemen kirjastoon tulossa tiskeille pleksilasit

Hallitus kertoi rajoitustoimien purkamisesta eilen. Kirjastot saavat aloittaa uloslainaamisen heti, muut toiminnot aukeavat kesäkuussa.

koronavirus
Helsingin keskustakirjasto Oodi
Oodi aloittaa lainaustoiminnan mahdollisimman pian.Jyrki Lyytikkä / Yle

Hallituksen infossa maanantai-iltana kerrottiin muun muassa kirjastoihin liittyvien rajoitusten purkamisesta. Kirjastoista uloslainaus on mahdollista jo tänään, mutta kokonaan ne avautuvat kesäkuun alussa. Lisäksi 1. kesäkuuta kokoontumisrajoitusta lievennetään 10 henkilöstä 50 henkilöön.

Helsingin keskustakirjasto Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara kertoi suorassa lähetyksessä, että kirjasto oli jo tehnyt suunnitelmia sen varalle, kuinka lainaustoiminta järjestetään.

– Ajattelimme, että hallitus päättäisi purkaa rajoituksen siten, että uloslainaaminen alkaisi 14. toukokuuta. Tämä tuli iloisena yllätyksenä, että nyt jo voimme aloittaa lainaustoiminnan, mutta täytyy tehdä hieman järjestelyitä.

– Täytyy huolehtia esimerkiksi, että turvavälit pysyvät ja ihmisiä ei ole liian paljon yhtä aikaa tilassa. Lisäksi pitää pohtia, miten ohjeistus tehdään ja sitten on sen kääntäminen tavittaville kielille, Soininvaara jatkaa.

Tänään tiistaina Oodissa ei voi vielä käydä lainaamassa, mutta Soininvaara sanoo, että tähän pyritään mahdollisimman pian.

Ylen suorassa lähetyksessä haastateltavina olivat Helsingin keskustakirjaston johtaja Anna-Maria Soininvaara sekä Maran toimitusjohtaja Timo Lappi. Toimittajana Tuulia Thynell.

Kaikki palvelut auki kesäkuussa

Kokonaan kirjastot avautuvat 1. kesäkuuta, mutta Oodissa joidenkin palveluiden käyttöönottamista joudutaan lykkäämään.

– Lähinnä sellaiset, joissa opastetaan asiakasta ihan kädestä pitäen jonkin meidän laitteen käytössä. Useimmissa muissa kirjastoissa tällaista toimintaa ei edes ole. Lisäksi tapahtumien järjestämistä täytyy pohtia, koska kokoontumisrajoitus on yhä.

Oodiin on tilattu samanlaiset pleksilasit, joita näkee esimerkiksi kauppojen kassoilla. Ne asennetaan tiskeille, jotta asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus voidaan taata.

Keskustakirjastossa kävi viime vuonna noin 3 miljoonaa kävijää. Soininvaara uskoo, että kävijät löytävät takaisin kirjastoon, mutta muistuttaa ettei arki ole samanlaista kuin tammikuussa: turvaväleistä on pidettävä kiinni ja hygieniasta huolehdittava.

Pääkaupunkiseudun kirjastot ovat varautuneet vastaanottamaan valtavan määrän kirjoja lähiviikkoina, sillä Helmet-kirjastojen alueella on tällä hetkellä lainassa noin miljoona kirjaa. Helsingin kirjastot aloittivat kirjojen vastaanottamisen maanantaina. Espoo, Vantaan ja Kauniainen vastaanottavat lainassa olevia kirjoja huomisesta keskiviikosta lähtien. Toistaiseksi kirjoja voi palauttaa kirjastoihin, joissa on palautusluukku tai palautusautomaatti.

Nopea aikataulu iloinen yllätys

Myös muualla Suomessa kirjastot aloittavat lainaustoimintansa mahdollisimman pian. Esimerkiksi Mikkelissä ja Savonlinnassa kirjastot odottavat aluehallintovirastolta tarkempia ohjeita siitä, miten lainaustoiminta on järjestettävä.

– Oli pienoinen yllätys ettei annettu mitään varoaikaa, mutta ei se mitään. Tämä on hyvä uutinen joka tapauksessa, Mikkelin seutukirjaston johtava palvelupäällikkö Pia Kontio sanoo.

Aikataulu tuli yllätyksenä myös Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastotoimen johtaja Marita Aholalle.

– Aikataulu oli yllätys. Olimme varautuneet, että 14.5. alamme purkaa rajoituksia ja sen jälkeen sitten alkaisi toiminta. Mutta alkuyllätyksen jälkeen tuntuu kyllä hienolta, että juuri kirjastoista ja lainaustoiminnasta aloitetaan, iloitsee Ahola.

Ahola sanoo, että lainaustoiminta aloitetaan hyvin rajoitetusti, todennäköisesti niin, että kirjoja voisi lainata esimerkiksi varauksien kautta ja haku toteutettaisiin muutamasta toimipisteestä.

Kokkolan alueen kirjastoissakaan lainauspalvelu ei ala vielä pariin päivään. Kokkolan kaupunginkirjaston kirjastotoimen johtaja Susann Forsberg arvelee, että kirjojen palautus- ja lainauspiste varauksien noutamiseen tulee aikaisintaan loppuviikosta. Aikataulun arvioidaan olevan samanlainen myös Jyväskylässä.

Lahden kirjastot aloittavat uloslainaamisen 14. toukokuuta mennessä. Miten se käytännössä tapahtuu, on vielä epävarmaa. Kaupunki toimii avin ohjeiden mukaisesti.

– Lähdetäänkö siitä, että ihmiset tulevat hakemaan vain ennalta varaamaansa aineistoa vai voivatko he käydä hyllyjen välissä? kysyy Lahden sivistysjohtaja Tiina Granqvist.

Lahdessa kirjastojen aineistoja voi jo nyt varata verkossa. Asiakas voi noutaa varaamansa aineiston kirjastosta, kun uloslainaaminen käynnistyy.

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto aloittaa uloslainaamisen perjantaina 8. toukokuuta. Asiakkaat pääsevät noutamaan varaamansa aineiston ensisijaisesti itsepalveluna, ja henkilökunta avustaa tarvittaessa.

Lapissakin odotetaan avin linjauksia. Siellä lainaustoiminnan käynnistyminen tarkoittaa Rovaniemen kirjaston osalta mahdollisesti sitä, että varauksia voisi hakea varaushyllyltä kirjaston aulasta.

– Miten nopeasti tähän päästään, riippuu siitä miten nopeasti lomautettua henkilökuntaa saadaan takaisin töihin. Meitä on ollut töissä vain muutama hallinnon ihminen ja henkilökuntaa tarvitaan lisää poimimaan kirjoja ja hyllyttämään niitä. Lapin maakunnan pienissä kirjastoissa, joissa ei ole henkilöstöä lomautettu, niin tämän tyyppinen palvelu pystytään tarjoamaan varmaankin nopeammin, kertoo Rovaniemen kirjastonjohtaja Nina Sipola.

Myös Rovaniemelle on Oodin tavoin tulossa pleksilaseja.

Meri-Lapissakaan kirjastojen uloslainaaminen ei pääse alkamaan välittömästi, sillä sielläkin odotetaan linjauksia ja henkilökuntaa on ainakin Kemissä ja Torniossa lomautettuna. Esimerkiksi Torniossa henkilökunta on palaamassa työpaikalle aikaisintaan 14. toukokuuta.

Turussa ensimmäisenä aloitetaan varattujen aineistojen lainaaminen, järjestelyissä menee muutama päivä aikaa. Vielä toistaiseksi kaikki varsinaissuomalaisten Vaski-kirjastojen toimipisteet, mukaan lukien omatoimikirjastot, ovat suljettuina.

Voit keskustella aiheesta 6.5. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Näiden rajoitusten purkamisesta ja jatkamisesta hallitus päätti – katso koko lista tästä

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus