1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kurikka

Kurikan kaupunginjohtajan luottamus halutaan punnita

Luottamuksesta jätettiin valtuustoaloite.

Anna-Kaisa Pusa aloitti Kurikan kaupunginjohtajana vuonna 2017. Kuva: Päivi Rautanen/Yle

Kurikassa osa kaupunginvaltuutetuista haluaa punnita kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusan luottamuksen.

Maanantaisessa valtuuston kokouksessa kuusi valtuuston jäsentä jätti asiasta aloitteen.

Aloitteen mukaan kaupunginjohtaja olisi muun muassa jättänyt tuomatta esiin päätöksenteon kannalta keskeisiä asioita.

Asiasta kertoi Ilkka-Pohjalainen (siirryt toiseen palveluun).