Nuorison bileet, hätävale kuolevasta mummosta ja mies jota "rajoitukset eivät koske" – Yle selvitti: näin valmiuslakia on rikottu

Valtaosa rikkeistä liittyy Uudenmaan eristykseen, mutta sakot on saanut myös 17-vuotias tyttö bileiden järjestämisestä.

koronavirus
Paperirevinnäisiä sakoista
Syyttäjän vahvistamat rangaistusmääräykset kertovat, miten valmiuslakia on rikottu. Ilkka Kemppinen / Yle

Poliisi on kirjoittanut Suomessa koronaviruksen torjuntatoimien aikana kymmeniä sakkoja valmiuslakirikkomuksista. Ylen hankkimista sakkopäätöksistä ilmenee, että tapausten taustalla on ollut yleistä piittaamattomuutta, tietoista pelleilyä ja silkkaa uteliaisuutta.

Yle pyysi poliisilaitoksista ja syyttäjälaitokselta kaikki poliisin ja syyttäjän tekemät ratkaisut asioissa, jotka koskevat valmiuslakirikkomusta tai terveydensuojelurikkomusta.

7. toukokuuta mennessä Yle ehti saada 18 syyttäjän vahvistamaa rangaistusmääräystä sekä kaksi poliisin tekemää ratkaisua. Asioista vain yksi koski terveydensuojelurikkomusta, loput olivat valmiuslakirikkomuksia.

Yle esittelee tässä jutussa 10 tapausta asiakirjojen pohjalta. Useissa tapauksissa valmiuslakirikkomuksesta ja muista samalla käsiteltävistä asioista on aloitettu varsinainen esitutkinta. Nämä tapaukset ovat vielä kesken, joten niistä ei ole saatavilla asiakirjoja.

Nuorison juhlat, Oulu

Rike: Vuonna 2002 syntynyt 17-vuotias tyttö järjesti maaliskuussa Oulussa juhlat, joihin hän kutsui useita kymmeniä nuoria viettämään iltaa. Poliisi puuttui juhliin yhden aikaan aamuyöllä, koska tyttö ei ollut noudattanut oleskelurajoituksia, jotka oli määrätty ihmisten henkeä tai terveyttä uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi.

Rangaistus: Poliisi kirjoitti 11 kappaletta kuuden euron päiväsakkoja valmiuslakirikkomuksesta. Päiväsakon suuruus määräytyy sakotettavan tulojen mukaan. Kuusi euroa on pienin mahdollinen sakko.

Rangaistuksen peruminen: Pian sakon kirjoittamisen jälkeen poliisi huomasi oma-aloitteisesti, että sakko oli kirjoitettu väärin perustein. Poliisi totesi, että tilanteessa ei ollut kyse valmiuslakirikkomuksesta ja perui sakon seuraavana arkipäivänä.

Luvaton rajanylitys, Lohja

Rike: Vuonna 1982 syntynyt mies ajoi 30.3. poliisin tiesululle Ykköstiellä Lohjalla ja ilmoitti olevansa menossa kotiin Helsinkiin. Poliisi tarkisti rekistereistä miehen osoitetiedot, joiden perusteella hän asui Raisiossa. Mies näytti puhelimestaan postin sivuilta tiedon, että hänellä on poste restante -osoite Helsingissä, mutta se ollut hyväksyttävä syy ylittää rajaa.

Rangaistus: Syyttäjä vahvisti valmiuslakirikkomuksesta 10 päiväsakkoa à 6 euroa.

Pelleilyä tiesululla, Hyvinkää

Rike: Vuonna 2001 syntynyt mies oli pukeutunut valkoiseen muovikangashaalariin ja istui auton takapenkillä, kun auto ajoi aamuyöllä 31.3. Uudenmaan rajalla sijaitsevalle tarkastuspisteelle. Kun auto pysähtyi jonoon odottamaan vuoroaan, mies nousi takapenkiltä ja lähti juoksemaan. Mies juoksi poliisin tarkastuspisteen ohitse ja kuvasi tilannetta. Tarkastuspistettä vartioivat poliisit saivat miehen kiinni.

Rangaistus: Syyttäjä vahvisti valmiuslakirikkomuksesta 15 päiväsakkoa à 6 euroa.

Uhmakas nuori mies, Riihimäki

Rike: Vuonna 2001 syntynyt mies ylitti 31.3. Riihimäellä Uudenmaan eristysrajan junassa mennäkseen Lahteen ostamaan moottoripyörän. Hän ilmoitti poliisille, että rajoitukset eivät koske häntä eikä hän välitä niistä yhtään.

Rangaistus: Syyttäjä vahvisti valmiuslakirikkomuksesta 15 päiväsakkoa à 6 euroa.

poliisin tiesulku ykköstie
Suuri osa valmiuslain rikkomuksista liittyy Uudenmaan eristykseen. Antti Haanpää / Yle

Niskoitteleva mies junassa, Tikkurila

Rike: Vuonna 1997 syntynyt mies matkusti 1.4. junalla Tampereelta Tikkurilaan siskonsa syntymäpäiville Uudenmaan eristyksen aikana. Poliisi määräsi miehen poistumaan Uudeltamaalta seuraavalla junalla, mutta mies poistuikin Tikkurilan asemalta. Poliisi soitti miehelle, ja puhelussa tämä myönsi toimineensa väärin. Poliisi käski miehen tulla takaisin. Partio tapasi miehen myöhemmin Tampereelle menevässä junassa.

Rangaistus: Syyttäjä vahvisti 25 päiväsakkoa à 6 euroa valmiuslakirikkomuksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

Isoäiti "saattohoidossa", Riihimäki

Rike: Vuonna 1999 syntynyt mies ylitti 3.4. Uudenmaan eristysrajan Riihimäellä junassa matkustaen. Mies väitti poliisille, että hän on menossa tapaamaan saattohoidossa olevaa isoäitiään. Poliisi tarkisti isoäidin asuinpaikan. Kun kävi ilmi, että isoäiti asuu Vantaalla, mies myönsi valehdelleensa. Hän kertoi, että oli todellisuudessa menossa kaverinsa luokse.

Rangaistus: Syyttäjä vahvisti 15 päiväsakkoa à 6 euroa.

Kuski ja kartturi pikkuteillä, Hyvinkää

Rike: Vuonna 1999 syntynyt nainen yritti ajaa 5.4. Uudenmaan eristysrajan yli kahden aikaan yöllä pikkutietä Hyvinkäällä. Poliisi pysäytti hänet. Nainen kertoi, että hän oli puolen yön aikaan ylittänyt rajan toiseen suuntaan pientä radanvarsitietä pitkin. Hänen kyydissään oli vuonna 2002 syntynyt nainen, joka oli neuvomassa kuljettajalle reittiä. Naiset kertoivat, että he olivat käyneet kuljettamassa kavereitaan näiden äidin luota isän luokse. Poliisin mukaan kaverit olisivat voineet itse kulkea päiväsaikaan julkisilla.

Rangaistus: Syyttäjä vahvisti kuljettajalle 15 päiväsakkoa à 20 euroa ja kartturille 15 päiväsakkoa à 6 euroa.

Juokseva junamatkustaja, Hyvinkää

Rike: Vuonna 1969 syntynyt mies ylitti 6.4. junalla Uudenmaan eristysrajan. Kun poliisi kysyi Hyvinkäällä miehen matkan tarkoitusta, mies juoksi pakoon. Myöhemmin sama poliisipartio tapasi miehen Pasilan asemalla ja tarkisti hänen asuinpaikkansa. Se oli Iisalmessa, eikä mies esittänyt hyväksyttävää syytä olla Uudenmaalla.

Rangaistus: Syyttäjä vahvisti 15 päiväsakkoa à 6 euroa.

Saunareissu Tampereelle, Hyvinkää

Rike: Vuonna 2002 syntynyt mies ylitti 11.4. Uudenmaan rajan palatakseen kotiin. Hän kertoi poliisille, että oli muutama päivä aiemmin ajanut Tampereelle saunoakseen kavereidensa kanssa.

Rangaistus: Syyttäjä vahvisti 11 päiväsakkoa à 6 euroa.

Ravintola lainasi pöytiä, Tampere

Epäily: Tampereella paikallislehti Tamperelainen uutisoi 21.4. (siirryt toiseen palveluun), että paikallinen ravintola lainaa asiakkaille tuoleja ja pöytiä. Asiakkaat asettivat pöydät puistoon ja söivät ruokansa niiden ääressä. Ulkopuolinen henkilö teki asiasta rikosilmoituksen.

Ratkaisu: Poliisi selvitti asiaa nimikkeellä terveydensuojelurikkomus. Poliisin mukaan on selvää, että toiminta ei noudata lain henkeä, mutta rikoksen tunnusmerkistöä se ei täytä. Poliisi totesi, että kyseisessä yksittäistapauksessa ei ole syytä jatkaa esitutkintaa ja lopetti sen.

Lisää aiheesta:

Oikeusasiamies jyrähtää: Poliisi antanut perusteetta sakkoja Uudenmaan rajasululla – pelkkä ylitysyritys ei ole rangaistava

Juttua täydennetty klo 14:52: Juttuun on lisätty Oulun poliisilta myöhemmin saatu tieto siitä, että poliisi peruutti oma-aloitteisesti Oulussa kirjoittamansa sakon.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus