Kainuussa yksi uusi koronatartunta – drive-in testauspaikalla testataan lieväoireisia

Pandemiapäällikkö muistuttelee yksilön vastuusta, kun rajoituksia poistetaan.

Kainuu
Kainuun keskussairaalan drive-in testausteltta.
Drive in -koronatestiteltassa on tehty jo kymmeniä testejä. Arkistokuva. Timo Sihvonen / Yle

Kainuussa on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Tartuntoja on nyt siis todettu yhteensä 70. Parantuneitakin on jo viitisenkymmentä.

Koronavirustestejä on tehty jo yli 1 200. Viime viikolla avatulla drive in -testauspaikalla on tehty jo 50–100 testiä. Testauksen autokaistalla näytteet otetaan henkilöiltä, joilla on lieviä hengitystieoireita, mutta ei akuuttia hoidontarvetta. Uudesta testausmallista on tullut hyvää palautetta niin hoitohenkilökunnalta kuin potilailtakin.

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari muistuttaa, että nyt kun hallitus on linjannut koronarajoituksia purettaviksi, on yksittäisten henkilöiden vastuu entistä suurempi. Hygieniaohjeistuksista tulee pitää kiinni ja mikäli lieviäkin oireita ilmenee, tulee ihmisen hakeutua välittömästi koronavirustestiin.

– Rajoitusten kanssa täytyy olla realisti, mutta toimia vastuullisesti, Koukkari toteaa.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus