1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Valtion tuet

SVT: Ruotsalaiset suuryhtiöt anovat valtiolta tukea lomauttessaan työvoimaa, mutta antavat omistajilleen miljardiosingot

Rahaa myöntävä virasto sanoo toimivansa lain mukaan.

Valtion tuet
assa abloyn rakennus
Assa Abloyn tuotantolaitos.AOP

Ruotsalaiset yhtiöt joutuvat koronaepidemian tuomien vaikeuksien takia lomauttamaan henkilöstöään, mutta Ruotsin valtiolla on järjestelmä, jonka avulla yhtiöt voivat saada apua ja näin välttyä lomautuksilta.

Ruotsin yleisradio SVT (siirryt toiseen palveluun) on havainnut, että eräät yhtiöt pyytävät valtiolta rahallista tukea, mutta samaan aikaan antavat omistajilleen mittavat osingot. SVT:n mukaan osingot nousevat jopa miljardeihin kruunuihin, eli satoihin miljooniin euroihin.

Esille on nostettu lukkovalmistaja Assa Abloy ja metalliyhtiö SKF, kertoo SVT.

Ruotsin puolueet laidasta laitaan ovat antaneet lausuntoja, joiden mukaan yhtiöiden toiminta on härskiä ja myös vastoin valtion tukipolitiikan sääntöjä.

– Se ei käy, että yritys ottaa yhdellä kädellä rahaa valtiolta ja toisella kädellä jakaa sitä osakkeenomistajille, sanoo Ruotsin vasemmistopuolueen talouspoliittinen edustaja Ulla Andersson SVT:lle.

Tukijärjestelmästä on päättänyt Ruotsin valtiopäivien talousvaliokunta. Se laati samalla mietinnön, josta käy ilmi valiokunnan tahto, eli että rahaa ei pidä myöntää osinkoja jakaville yrityksille.

Rahan jakaa käytännössä Tillväxtverket, Ruotsin valtion virasto, jonka tehtävänä on tukea yritystoimintaa. Sen mukaan laki ei sano mitään osingonjaosta. Yrityksen tulee vain olla taloudellisessa kriisissä.

Viraston johtaja on kutsuttu valiokuntaan selvittämään asiaa.

Valiokunnan puheenjohtaja, ympäristöpuoluetta edustava Karolina Skog sanoo SVT:lle, että hän uskoo Tillväxtverketin päätöksen kaatuvan oikeudessa. Jos ei kaadu, lakia on muutettava.

– Tuki on tarkoitettu yrityksille, joilla on taloudellisia vaikeuksia, eikä niin ole, jos tapahtuu osinginjako. Jos [yritys] jakaa rahaa, se ei ole talouskriisissä, arvioi Ulla Andersson.

Lue seuraavaksi