1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Saksa

Saksan liittohallitus ja osavaltiot sopimukseen: koulut ja kaupat auki, ulkoliikunta sallitaan – Merkel: pandemia jossakin määrin hallinnassa

Jalkapallon Bundesliiga käynnistyy jo toukokuun aikana.

Saksa
kaksi juoksijaa vehreällä kevyen liikenteen väylällä
Ulkoliikuntaharrastukset sallitaan jälleen Saksassa. Kuva on Hanausta Hessenin osavaltiosta.imago images/Patrick Scheiber/ All Over Press

Saksa jatkaa koronarajoitusten purkamista asteittain. Liittohallitus ja osavaltiot ovat sopineet, että myöhemmin toukokuussa kaikki koulut saavat jatkaa lähiopetusta ja kaikki kaupat saavat avata ovensa tietyin ehdoin.

Toisessa rajoitustenpurkuvaiheessa myös ulkoliikuntaharrastukset sallitaan joitain rajauksia lukuun ottamatta.

Saksan osavaltiot päättävät itsenäisesti muista julkisen elämän osa-alueista, esimerkiksi yliopistojen, ravintoloiden, hotellien ja elokuvateatterien asteittaisesta avaamisesta.

Jalkapallon Saksan pääsarjan Bundesliigan kausi jatkuu toukokuun aikana ensimmäisenä Euroopan suursarjoista.

Rajoitusten asteittainen purku varmistui tänään keskiviikkona Saksan liittokanslerin Angela Merkelin neuvoteltua rajoitusten purusta puhelimitse osavaltioiden pääministerien kanssa.

Neuvottelun jälkeen Merkel kertoi rajoitusten purusta ja kommentoi samalla Saksan koronavirustilannetta. Hänen mukaansa pandemia näyttää tartuntalukujen valossa olevan jossakin määrin hallinnassa.

Uudessa vaiheessa, johon Saksassa nyt ollaan siirtymässä, ihmisten väliset kontaktit lisääntyvät, joten tilanteen pysymisestä hallinnassa ei ole täyttä varmuutta. Merkel kuitenkin painotti, ettei päätöstä rajoitusten purkamisesta olisi tehty, ellei tilanteen hallinnassa pysyminen olisi mahdollista.

Tuleva kehitys riippuu täysin siitä, kuinka hyvin ihmiset tekevät yhteistyötä ja noudattavat viranomaisohjeita, Merkel painotti.

Päivitetty 6.5. klo 18.10 Angela Merkelin kommenteilla.

Mitä mieltä olet Saksan rajoitusten purusta ja strategiasta? Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23 asti.

Lisää aiheesta:

Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta

Reuters: Bundesliigan kausi jatkunee jo ensi viikolla

Baijeri julkisti suunnitelman rajoitusten purkamisesta: Vanhainkotiin pääsee vierailulle lauantaina, oluelle kahden viikon päästä

Saksa jatkaa koronasulun purkua: Seuraavaksi avautuvat leikkipuistot ja museot, kouluista päätetään ensi viikolla (30.4.)

Kuukausi sitten kasvosuojaa käyttänyt oli Saksassakin kummajainen – Nyt kaupassa hävettää käydä ilman maskia

Tie takaisin arkeen vielä keskellä pandemiaa? Saksaan esitetään Etelä-Korean mallia: laajaa testausta ja tautitapausten eristämistä

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi