Koronakriisi on iskenyt syvän loven Jyväskylän talouteen – kaupunki käynnistää talouden tasapainottamisen välittömästi

Talouden vajeen umpeen kurominen tarkoittaa kuntalaisten kannalta hankalia päätöksiä.

kuntatalous
Jyväskylän kaupungintalo.
Jyväskylä tiivistää ensi vuoden talousarvion valmistelua koronakriisin takia.Elli Tervo / Yle

Koronakriisin seurauksena Jyväskylän kaupungin tulojen ennustetaan romahtavan yli 30 miljoonalla eurolla verrattuna viime syksynä hyväksyttyyn talousarvioon.

Summa vastaa noin 1,5 prosentin tuloveron tuotoa.

Vaikka valtiolta on odotettavissa taloudellista tukea kunnille koronakriisin hoitoon, tämän hetkisen arvion mukaan se ei tule kattamaan kaikkia kuntatalouden taloudellisia menetyksiä.

Tämän vuoksi Jyväskylän kaupunki käynnistää talouden tasapainottamistoimenpiteiden valmistelun välittömästi.

Kaupunginhallitus on nimennyt taloustoimikunnan pohtimaan taloussuunnitelmaa seuraavalle valtuustokaudelle 2021-2025.

Jyväskylän kaupungin tilinpäätösennusteen mukaan kuluvan vuoden alijäämä tulee olemaan -54,5 miljoonaa euroa ja kaupunki velkaantuu 91,6 miljoonaa euroa.