1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koulupoissaolo

Koulut alkavat viikon päästä – onko pakko mennä takaisin luokkahuoneeseen ja mistä syystä saa jäädä kotiin?

Opetushallitus julkaisi seikkaperäiset ohjeet koulujen sopeutumiseen korona-aikana.

Kun koulun ovet avataan, etäopetus loppuu. Poissaoloon vaaditaan lupa niin kuin ennenkin. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Koulut ja oppilaitokset aukeavat viikon päästä torstaina 14. toukokuuta. Opetushallitus on tehnyt kouluille listan ohjeita siitä, kuinka lähiopetukseen voidaan palata.

Ohjeistuksessa linjataan muun muassa opetusjärjestelyistä, opetuksen toteuttamisesta, oppimisen ja koulunkäynnin tuesta, kouluruokailusta, koulukuljetuksista sekä koulun muusta toiminnasta.

Luvassa on opetusryhmien pitämistä erillään toisistaan, uusien tilojen löytämistä, välisiivouksia, tuntien porrastamista, pitäytymistä vain henkilökohtaisissa opetusvälineissä, ruokatuntien porrastamista ja jos mahdollista, koulukyytien vaiheistamista.

Perinteisiä koko koulun yhteisiä kevätjuhlia vieraineen ei voida pitää. Koko ohjeistuksen voit lukea täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Erityisia ohjeita poissaloista

Saako koronaviruksen takia poikkeusoloja elävässä Suomessa jäädä pois koulusta, vaikka oppilaitos aloittaakin lähiopetuksen?

Opetushallituksen antama peukalosääntö on, että ilman hyviä perusteita ei saa. Kun koulun ovet avataan, etäopetus loppuu. Poissaoloon vaaditaan lupa niin kuin ennenkin.

Kouluissa siirrytään noudattamaan poissaoloissakin normaaliolojen lainsäädäntöä. Oman mausteensa tilanteelle antaa kuitenkin tartuntatautilaki.

Opetushallitus on julkaissut seikkaperäisen ohjeistuksensa poissaoloista. Voit lukea ne kokonaisuudessaan täältä (siirryt toiseen palveluun).

Muutama koronapoikkeus

Ohjeissa sanotaan, että lääkäri voi tartuntatautilain perusteella määrätä sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn oppilaan enintään kahdeksi kuukaudeksi poissaoloon.

Lääkäri voi myös määrätä eristykseen tai karanteeniin henkilön, joka on sairastunut tai jonka perustellusti epäillään sairastuneen yleisvaaralliseen tartuntatautiin – nykymaailmassa siis koronaan.

Vaikka periaatteessa etäopetus lakkaa, ohjeissa on maininta myös poikkeuksesta. Opetus voidaan antaa etäopetuksena riskiryhmiin kuuluville, ja siksi kotiin jääville oppilaille. Tarpeen arvioi lääkäri.

Normaalitapauksissa luvan antaa koulu

Muissa tapauksissa poissaoloja säätelee perusopetuslaki. Silloin toimitaan niin kuin on toimittu ennen poikkeusoloja.

Perusperiaate on, että kouluun ei saa tulla sairaana. Poissaolosta on ilmoitettava viipymättä, jotta poissaoloja voidaan seurata ja tarvittava opetus tai sen tuki voidaan järjestää.

Poissaoloon on aina haettava lupa. Sen voi tosin hakea myös tarvittaessa jälkikäteen. Päätös poissaololuvasta on koululla.

Opiskeluhuollosta apua luvattomiin poissaoloihin

Opetushallituksen ohjeissa todetaan lopuksi, että kuluneen kevätlukukauden poikkeusoloissa opiskeluhuollon tarve on kasvanut. Se voi näkyä esimerkiksi etäopetusjakson aikaisina luvattomina poissaoloina, eikä oppilaaseen tai hänen huoltajaansa ole saatu yhteyttä.

Jos poissaolo jatkuu lähiopetukseen siirryttäessä, koulun pitää olla heti yhteydessä opiskeluhuoltoon, kuten psykologi- tai kuraattoripalveluihin.

Jos yhteyttä oppilaaseen tai huoltajiin ei saada, psykologille tai kuraattorille luovutetaan tuen tarpeen arvioinnissa tarvittavat tiedot salassapidon estämättä, Opetushallitus ohjeistaa.

Lue myös:

Turvaväliä ei mitata viivottimella, aivastamisen jälkeen pestään kädet – koulut ja päiväkodit saivat tarkennetut koronaohjeet

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä