1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. parturit ja kampaamot

Korona on kurittanut hoitoloita ja kampaamoita Meri-Lapissa – asiakkaiden myötätunto on kannatellut pahimman yli

Kevät on ollut osalle pienyrittäjistä painajaismaista aikaa koronaviruksen vuoksi.

parturit ja kampaamot
En frisörs händer som klipper ett mörkt axellångt hår
Asiakkaat ovat pysytelleet monin paikoin pois kampaamoista ja hoitoloista.Pixabay

Merilappilaiset hoitolat ovat kärsineet asiakaspulasta koronakriisin aikana. Monet asiakkaat ovat pysytelleet poissa esimerkiksi kampaamoista, kauneus- ja jalkahoitoloista sekä hieronnasta.

Esimerkiksi hieroja Helena Eronen on tehnyt täysiä työpäiviä jo parikymmentä vuotta kahdella paikkakunnalla, mutta nyt tilanne on huonompi kuin koskaan ennen.

– Varsinkin hallituksen pitämien tiedotustilaisuuksien jälkeen ihmiset ovat peruneet hoitoaikojansa, ja sehän on heidän oikeutensa. Kukaan ei tiedä, kuka on kantaja, Eronen toteaa.

Eronen joutuu koronakriisin aiheuttaman asiakaskadon vuoksi lopettamaan toisen, Kemissä sijaitsevan hoitolansa.

– On ollut sellaisiakin päiviä, että olen käynyt Kemissä tekemässä vain yhden asiakkaan, että ei se oikein leiville lyö, Eronen kuvaa.

Etätietoisuus kriisin kestosta pelottaa

Kemiläinen kampaaja Jaana Ollikainen toteaa, että korona-aika on ollut pienyrittäjille painajaismaista.

– Se on herättänyt huolta ja pelkoa siinä mielessä, että kun ei tiedä kauanko tämä jatkuu.

Ollikaisen mukaan on ollut pakko alkaa miettiä vaihtoehtoja sen varalle, että kriisi kestää huomattavan pitkään.

Hän kiittelee sitä, että pienyrittäjille on ollut jotain tukea tarjolla.

– Sain myönteisen päätöksen kunnalta haettavaan 2 000 euron tukeen ja olen myös ilmoittautunut työnhakijaksi. Jos ei ole tuloja, niin Kelalta voi saada työttömyspäivärahaa, Ollikainen kertoo.

Hänen mukaansa työttömäksi ilmoittautuminen ei ollut mikään pikku juttu.

– Kynnys oli tosi kova, sillä olen ollut viimeksi työttömänä työnhakijana vuonna 1997. Olen tottunut tekemään aina töitä, usein kahtakin työtä yhtä aikaa.

Yöunet vähissä ja tippa silmässä

Torniolainen kampaaja Mariel Lempeä puolestaan kertoo, että valtakunnan rajan sulkeminen näkyi varauskirjassa välittömästi.

– Se oli itselle ehkä se raskain vaihe. Silloin asiakasmäärä tippui niin reilusti, että tuntui, ettei tästä voi selvitä. Varsinkin jos kriisi jatkuu pitkään.

Lempeä kertoo laskeneensa liikkeensä tulevia menoja ja samaan aikaan katselleensa tyhjillään ammottavaa ajanvarauskirjaa.

– Kyllä siinä meinasi vähän kurkkua puristaa ja yöunet jäädä vähiin, 15 vuotta kampaajana itsensä elättänyt Lempeä tunnustaa.

Hänen mukaansa on ollut kuitenkin hienoa huomata, kuinka hyvä yhteishenki kampaajien keskuudessa on.

– Muutamien kollegoiden kanssa ollaan oltu yhteyksissä ja koitettu tukea toisiamme ja päättää yhdessä, että kyllä tästä selvitään.

Tärkeintä Lempeän mukaan on kuitenkin asiakkailta tullut tuki. Hän kertoo saaneensa asiakkailta viestejä, suklaata, kukkia ja niin myötätuntoisia kommentteja, että itku on tullut.

– Että välillä on itketty ahdistuksesta ja välillä liikutuksesta, Lempeä summaa tähän astista korona-aikaa.

Ylimääräinen luppoaika on täyttynyt huilun soitolla

Kemiläinen parturi Mikko Anttila kertoo asiakasmäärän vähentyneen kolmanneksella koronakriisin aikana.

Tämä on tarkoittanut sitä, että miehellä on ollut tavallista enemmän vapaa-aikaa ja sen hän on käyttänyt hyödykseen.

– Olen sisustanut liikettä ja arkena on ehtinyt tehdä enemmän muita asioita kuin töitä. Olen myös aloittanut huilun soiton, joka on ollut pitkäaikainen haaveeni, Anttila kertoo

Käsidesin käyttö ja siivous on korona-aikana tehostunut, minkä Anttila soisi jäävän käytännöksi myös jatkossa.

– Siitä ei kyllä mitään haittaa ole, vaikka paikkoja vähän paremmin putsailee jatkossakin, ainakaan yleisen viihtyvyyden kannalta, Anttila sanailee.

Lue seuraavaksi